Viddu. pakko se on jotain blogata kun on päiväkausia tehny kaikkee muuta. Kun ei sit muuta niin kerron vaikka kesäkuisesta Ilomantsin reissusta. Aattelin kokeilla kerrankin ihan oikeaa matkailujuttua jotta tiedätte minne suunnistatte jos eksytte joskus sinne päin. Onpahan sentään saatu yks blogi maailmalle. Josko tästä olis jotain apua sellaselle joka sinne suuntaa?


Tunnustan että olen heikkona tähän rajaseudun periferiaan. Se oikeestaan kai alkaa jo tuolta Sallasta Kuusamon kautta Kuhmoon, siitä Lieksaan ja viimein Ilomantsiin. Mukaan voi laskea jonkun Tohmajärven tai Kiteen mutta ne on käytännössä jo liian tuppuloita. Ne on sitä rajaseutua joka on pudonnut kaikesta kehityksestä, joskin Kuusamolla on toki Rukansa ja Lieksalla Kolinsa jos sivistys eli kunnon turistirysä maittaa. Muuten se on matka siihen aitoon Suomeen joka muualta on jo kadonnut ABC-kulttuurin, Hesburger -ketjujen ym jalkoihin. Ongelmahan muualla on että joka paikassa on ne samat standardit palvelut ja on oikeestaan sama missä silloin on. Näillä seuduilla on toki toisin. Se on kunnon rajaseudun periferiaa jossa turisti on vielä ihmettelyn kohde.

hattuvaaran tykit
Se on selvää että näillä kulmilla taistelupaikkoja piisaa. Tähän törmäsin sattumalta kun oltiin matkalla hattuvaaraan ja yllättäen tuli levähdyspaikka tykkeineen. Tässä kuulemma ollu joku suomalaisten tykkiasema ja on varmaan uudestaan jos Putin-setä alkaa hautoon tyhmyyksiä. Näköalat kauas on kans maininnan arvoinen.

Käytänössä Ilomantsissa on kaksi katua. Kauppatie joka on tuulahdus menneeseen aikaan vanhoine rakennuksineen ja sitten pääkadun virkaa toimittava Kalevalantie. Oikeastaan kaikki on näiden varressa. Perällä oli joku ruokapaikka jossa ei käyty ja lounasaikaan saa kotiruokaa myös paikallisesta leipomosta. Molemmat löytää väkisin. Sanomattakin selvää että ne menee kiinni virka-ajan jälkeen kuten koko kaupunkikin. On siellä sentään Neste joka toimittaa sen pakollisen grillin virkaa. Sieltä saa sentään hampurilaisia iltayhdeksään. Muuten on tyytyminen K-kauppaan. Sen pullatiskissä on mitä kummallisempia juttuja: Jotain porkkanakukkoja, vatruskoita ja kukkosia joista mikään ei sano minulle yhtään mitään, vaan näen sellaisia ekaa kertaa eläissäni. Sitä vartenhan täällä ollaan. Tutustumassa uusiin juttuihin. En minä niistä sitten pitänyt vaikka kokeeksi ostinkin kaikenlaista. karjalanpiirakat enemmän makuuni ja sehän on tuttu ruoka pitkin maata.

Peremmällä on tutustumisen arvoinen paikka viinitorni. Se on vesitornin katolla ja enemmän kyllä juomapaikka kuin ruokamesta. Tarjottava särvin on parhaimmillaankin latteaa ja keskinkertaista mutta juotavassa löytyy. Ihmekös tuo kun viereinen viinitehdas sitä ylläpitää. Oli siellä onneksi alkoholittomiakin ja oikeastaan mehuakin olisi saanut ostaa koko kannun suht edulliseen hintaan. Ei huono kun oli helle päällä. Ilomantsi näyttäyti lähes metsänä eikä arvaisi että siinä alla oli kaupunki. Ei voi syyttää että vihreys puuttui. Kun huonolla hissillä pääsi alas, siitä pääsi sitten tarpomaan vielä kulttuuripolkua pitkin järvelle päin jos halusi tietää missä sijaitsi Ilomantsin ensimmäiset kirkot. Muistomerkit oli juu.

aiti venaja
EUn itäisin piste oli sit melkoisen ajomatkan päässä. Ihan niitä viimeistä 150 metriä ei viittitty kävellä kun näki sen Venäjän tästäkin. Siellä se on vastarannalla.

Kirkkoja oli rannassa luterilainen ja se ortodoksinen. Me tietenkin ortodoksiseen ensin. Oppaana oleva papin nuori teini-ikäinen tytär kuunteli kun kysyin paljonko väkeä käy messussa. Pikkuvanhalla terhakkuudella se korjas että me puhutaan palvelusta. Kehtaskin nolata. Ortodoksikirkon takana oli sitten kalmisto. Ne on siellä kalmistoja, suoraan metsään tehtyjä hautamaita joissa kompastelee risuihin ja kiviin. Polku oli mutta muurahaispolku. Ne kapus innoissaan muijan säärtä pitkin ylös ja ekaa kertaa minäkin näen että kekomuurahaiset käy päälle. Sitten tietenkin hyttyset ja Ilomantsin erikoisuus: Jumalattoman suuria keltaisia hevospaarmoja jollaisia ei lännessä näe. Ja niitä oli paljon. Se visiitti jäi lyhyeksi ja jos kyltti jotain puhu hiljentyisestä, sen sai unohtaa. Pois vaan ja äkkiä.

Millainen on ilomantsilainen ihminen? siis niinku luonteensa puolesta? Minen tiedä. Puhelin varmaan alun toisenkymmenen ihmisen kanssa niitä näitä. Kaikki oli jostain syystä paluumuuttajia. Tai muuten vaan muuttaneita mutta sellaiseen kanta-astujaan joka siellä olisi elänyt iät ajat en tavannut. Lopputulemaksi jäi että jossain kohtaa elämäänsä jokainen on hetken aikaa asustanut muualla.

Mitä Ilomantsissa voi sitten tehdä? Oikea vastaus ettei paljon mitään. Syytä ollakin auto ja tutustua lähiympäristöön. Oikeastaan siellä on vain yksi tie jota kannattaa suositella sillä mitä siellä ikinä onkaan, ne on tämän tien varressa. Sen joka vie Möhköön.

Reitin aloittaa Parppeinvaara jossa museo jota en suinkaan ylenkatsonut koska sain lahjaksi museokortin. Yhdessä tuvassa tyttönen soitteli kannelta. Kerroin sille Juha Jyrkäksestä joka kanssa soittaa sähkökanteleleella Metallicaa ja sen tapaista. Se soitti mulle ja muijalle jotain irlantilaista etnoo ja sit sen karjalan kunnailla. Oli ylpeä paikallisuudestaan. Pahastui kun sanoin että Ilomantsi on seutu jossa on nähtävää tasan puoleksitoista vuorokaudeksi. Parppeinvaaran salaisuus oli sen roolissa parhaana ruokapaikkana. Buffetista sai kiskoa karjalaisia perinneruokia, paikka oli siisti, ruoka hyvää. Hinta 25e joten ei ihan ilmaista mutta kerrankos sitä tyylistä maksaa. Oikeastaan me snobit käytiin siellä syömässä kahtenakin päivänä.

Möhköön mentäessä ei voi olla törmäämättä taistelupaikkoihin. Siellä on sodittu molemmat sodat joten muistomerkkiä piisaa. Me kurvattiin sit Petkeljärven kansallispuistoon jonne oli hieno ajaa kapeaa järvikannasta pitkin. Joitakin olis pystyny käveleenkin kilsatolkulla mut oli liian kuumaa patikointiin.

kalmisto
Yksi mitä turistioppaat ei mainitse, on kalmistot. ne on käytännössä hautoja umpimetsissä. Edessä hautakivi. Siellä tuntu kaikki muuten olevan kahta sukua, tämä oli mikä lie möhkösten seutukuntaa. En ny muista

Lopulta me päästään Möhkön museoalueelle. Tukkilaismuseo tietenkin ja sai äimistellä jotain herraskartanoa. Kahvilakin jonkun sisävesipaatin sisällä. Juttelin tavanomaisia sepän kanssa joka siellä oli esittäytymässä. Enhän minä niistä hommista mitään tiiä. Sit vielä eteenpäin taas jollekin taistelupaikalle jonne Museovirasto oli rakentanut alkuperäiset KK-asemat ja kaikenlaiset juoksuhaudat. Oli se kiistatta yks laadukkaimmin valmistettuja mitä oon nähny. Puutkin oli kaadettu kun oltais vuodessa 1944. Siitä eteenpäin sit tie viekin Venäjälle eli toppi tulee. Kattelen kartasta et olis mahdollista ajaa jotain kuppasia hiekkateitä pitkin mutten ota riskiä. Palaan suosiolla kunnon tietä. Se oli siinä. Nyt on Ilomantsin ympäristökin nähty. Jos haluaa, voi kurvata 20km suuntaansa Mutalahteen kattoon paikallista tsasounaa. Yleensä ottaen lähikylät, vaaroiksi ne niitä kutsuu, omaa keskimäärin kymmenen kaksikymmentä asukasta joten paljoa ei siellä turistille ole.

Kun ei sit muutakaan niin lähdettiin pohjoiseen. Oltiin Preetun praasniekassa, ortodoksitapahtumassa jossa sai nähdä aitoja rajaseudun karjalaisväestöä. Se ei tietenkään ole sillain luterilaisille sun muille ateisteille suunattu. Hattuvaarahan on suomen ortokdoksisin paikka, joskin kylässä asustaa tuskin enää ketään ja keski-ikä korkea kun mikä. Arvattavasti Hattuvaara on tätä menoa autiokylä muutaman vuosikymmenen perästä. Sen jälkeen kurvattiin sit kohti EUn itäisintä pistettä josta sinne pääsi. Matka oli pitkä, yks hieno joenuoma levennyksineen oli alkumatkasta mutten topannu kun matkailuautoväki oli sen jo vallannu. Soratie vaihtui sepelitieksi ja vihdoin viimein siellä. Rajalla. vastarannalla kummitteli Venäjä. Eikä talon taloa koko matkalla. Kun me tultiin pois poikkitietä pitkin joka meni Käenkosken suuntaan niin eipä sielläkään liikoja taloja. Joku vaara ohitettiin mut sit taas metsää ja taas metsää, joskin maastollisesti varsin omaperäistä. Panin merkille merkilliset hiekkadyynit jotka oli siellä kanervan alla. Mikä lie alkumeri ollu täällä ammoin?

praasniekka
Oli suuri kunnia saada osallistua Preetun praasniekkaan armon vuonna 2022. Tunnelma oli katossa kun tapas aitoja rajaseudun ortodokseja ja siitähän ei meno enää eksoottimmaksi mene. Oli vähän onneakin matkassa kun oli samaan aikaan. Edellisvuonna Sevettijärvellä olis ollu palvelus josta myöhästyttiin päivällä kun ei tiietty ja se harmittaa vieläkin.

Syy miksi sinne tielle eksyttiin, oli alkumatkassa hylätty kalmisto. Jos oli edellinen kalmisto lehtomainen niin tämä oli kyllä täysmetsää. Hauta vaan kaivettu suoraan mustikkamättäisiin. Ei sillä, oli siellä seuduin hautausmaitakin polkuineen ja nurmikkoineen mutta kalmistoihin ei lännessä törmää. Ei ainakaan näin metsäisiin.

Mitähän vielä? Ei mitään. Se oli tässä. Nyt on nähty kerralla koko tienoo. Piti meidän käydä Kiteelläkin mutta alustava googlaus ilmensi että siellä ei ole sitäkään vähää. Ei edes pontikkamuseota vaikka sen pitäis olla Kiteellä ihan must. Tästä jutusta toivottavasti oppii että mustakin on kuoriutumassa normituristi - valitettavasti,

Onpahan blogattu.

Jukkis
Piilota kommentointilomake