Yksi projekti tehtynnä ja toista aloittelemassa. Kyllä elämässä sisältöä pitää olla. Voin sanoa jo nyt että elokuvahommien lopettaminen oli sittenkin kova päätös sillä se jätti suruisan ja tyhjän fiiliksen. Onhan ne ihmisiä joiden kanssa on harrastanut vuositolkulla ja nyt niitä ei enää luonnossa tapaa. Jäljelle jää kirjoittaminen joka kiistatta sekin on viime vuodet maistunut puulta mutta mikä onkaan tuleva aihe - se on varsin eriskummallinen ja omaperäinen. Lukekaa jos haluatte tietää mikä.


Ei se sittenkään ole nuo arktiset saattuetaistelut joka etenee sekin, suhteellisen satunnaisesti tosin, ja siinä taidetaan jo olla vuoden 1942 alkupuolella. Teen sitä aina kun huvittaa ja jos ei huvita, en tee. Ei se siitä karkaa. Sen sijaan olen keskittynyt tuohon sukuni asioihin. Olen aiemminkin täällä kirjoitellut kaukaisista - ja juopoista - esi-isistäni, ja niissä on totta lähinnä siteeksi. Rakennettu huhuista ja päätelmistä. Vaan aloinpa ottamaan oikein kunnolla selvää ja olen tässä reissannut tapaamassa tuntemattomia pikkuserkkujani siellä sun täällä. Niitä on muuten likemmäs viitisenkymmentä. Kun sanoin että meitin suvusta on tehty kirjakin - Rakkaudesta kaikki alkoi - niin avasihan se portteja. Nyt tiedän sen sisällöstä että sukutarina on siinä pohjana mutta kaikki muu mielikuvitusta. Se on ollut kirjoittajansa jonkinlainen terapeuttinen työ, eikä suinkaan suvun sisäinen opetuskirja, vaikka sen olenkin tavannut lähes kaikilla pikkuserkuillani. Syynä että sen edesmennyt kirjoittaja teki laajaa sukututkimusta ja reissasi aikanaan ne samat ihmiset kuin mitä minäkin myöhemmin. Pääasia että sen keräämä aineisto on edelleen olemassa sen tyttärellä ja se tuntuu olevan varsin innokas rakentamaan jotain niemisten identiteettiä. Jotka muuten on hajallaan pitkin maata ja vain hämärästi tietoisia toisistaan saati sukujuuristaan.

cabaree
Sketsit etenemässä jo leikkausvaiheeseen. Tässä kaadetaan kaljatuoppia vieruskaverin ruokalautasen päälle. Perinteistä slap-stick -kohellusta ja tunnustan että kun tämä piti saada nauhalle yhdellä ja ainoalla otoksella, stressasin tämän tekoa kuukausikaupalla.

Ajattelin panna paperille asiat niinkuin ne oikeasti olivat. Kustantaa itse, kuka kumma toisten sukujen tarinoita viitsisikään lukea saati kustantaja kustantaa? En minäkään lukisi jonkun mäkilauriloiden saati kemppaisten sukusaagaa. Eikä ne muutenkaan kiinnostavia voi olla. Niissä on joku sukutalo ja siitä sitten kerrotaan kuka pääsi ripille minäkin vuonna ja ketkä sai kaksoset. Pakkohan sellaiset onkin tehdä kieli keskellä suuta sillä pääosin sellaisessa kertoilisi ihmisistä jotka on vielä hengissä. Kunnianloukkauskanteethan niistä tulisi ja parhaimmillaan välit poikki jos kaiken rehellisesti kertoisi. Niissä väkisinkin patsastellaan. Onneksi Niemiset on sitä maata joka erottuu jo omana aikanaan jonkinlaisena anti-sukuna. Perintöä ei ole jäänyt keneltäkään, kaikki on pämpätty kurkusta alas, eläissään parhaimmillaankin hanttiporukkaa tai jobbareita, yleensä viinanmyyjiä, ja lapsia on tehty pitkin pitäjiä tai ensimmäisen vastaantulijan kanssa. Suvut ovat hajaantuneet ja lopulta perheetkin. Ainoa yhdstävä tekijä että kaikki tuntuvat tahoillaan aina äänestäneen kommunisteja. Ja siis kunnon kommunisteja, ei mitään haihattelevia pilvilinnanrakentajia. Ne on olleet varsin omaperäistä sakkia. Kertomisen arvoisia.

Monet tekevät elämänkertoja. Suvun elämänkerta onkin uutta ja kun sen oivalsin, että on tekemässä tyystin uniikin aluevaltauksen, ajatus houkutti. Olette te jo oppineet että pääosin olen oman polkuni kulkija ainakin aiheiden puolesta. Ei tälläistä ole kukaan tehnyt. Tai ehkä sellainen löytyy jostain hienostosuvusta, jostain aatelisista joilla on kartanoita ja vanhaa rahaa. Mannerheimeista nyt ainakin mutta ei koskaan niemisistä. Niemiset on juureton, päämäärätön ja statukseltaan olematon porukka ja juuri siksi. Toisaalta sitä miettii että täytyyhän siinä olla jotain sellaista joka ulkopuolistakin voisi kiinnostaa. Yksi on ajankuvaus. Jokainen vuosikymmen on aina erilainen ja ihmiset ajattelee ja toimii eri tavalla eri vuosikymmeninä. Henkinen ilmapiiri vaihtuu kaiken aikaa sen mukaan miten yhteiskuntarakenne muuttuu. Kun isotätini trokasi viinaa pienestä karkkikioskistaan Mustalahden satamassa 1960-luvulla ei se oikein avaudu nykypäivästä ja vähiten uusille sukupolville. Kun viina oli kortilla ja alkoholisteilla se kortti oli poliisilaitoksella kuivumassa, piti viinaa jostain saada. Sitä kaupiteltiin siellä sun täällä. Se alkoholistisen kulttuurin konteksti katoaa pian ajan hämärään ja vaikka vielä 80-luvulla puistot täyttyivät isoista puliporukoista, pian ei kukaan sitä aikaa muistakaan sillä isoja juoppoköörejä ei vaan enää ole. Henkinen ilmapiiri on siis sekin tallentamisen arvoinen.

Kuten sanoin, teen sitä tämän syksyn ja painatan sata. Toivon saavani jouluksi valmiiksi. Saatan kaupata täälläkin jos joku innostuisi. Monet tykkää elämänkerroista eikä tämä tyylillisesti eroa tästä lajityypistä. Kyllä te ne sketsitkin näette. Jotenkin tunne että telkkari ei niistä kiinnostu vaikka yrittänyttä ei laiteta. Sopii mulle että teeveekakkonen ne esittää vaikka todennäköisemmin youtube. Ainoa että mun kanavan kautta niitä ei moni näe ja levitysstrategiaa olen tainnut pohtia ennenkin? Kun nämä saan jaloista, kokeilen ekaa kertaa eläissäni oikealle kustantajalle viedä tuon tulevan sotakirjan. Sitten ei enää ole jäljellä kuin tuo 33-kirja päivitettynä laitoksena, sillä onhan senkin saralla tullut vastaan paljon uutta. Vaikka se viivästyy vuodesta toiseen ja siirtyy kaikenaikaa toisten projektien jalkoihin, olen sitä työstänyt päässäni kaikki nämä vuodet.

Lisäksi olen palaamassa vanhaan hahmotelmaani tämän sivuston kehittämisestä. Yhdessä vaiheessa piti luoda tälle jonkinlainen toimitus joka tuottaisi materiaalia mutta se kuivui aikanaan kokoon kun en löytänyt oikeanlaisia ihmisiä. En nyt sitten ajatellut kosiskella kaikenmaailman kylähulluja joiden kanssa en ole samalla aaltopituudella ensinkään. Siinä pelissä käy kuten MV-sivustolle kävi kun se lähti laukalle. Kosiskeltiin minua johonkin podcastiinkin joka aihepiirinsä puolesta haiskahti salaliittoteorioilta. Hajamielisesti suostuin alustavasti mutta nyt vasta kuulin, että siitä maksetaan, ja hyvin maksetaankin, joten ajattelin sitä valmistella kunnolla ja tehdä laatutyötä. Ajattelin ekaksi teemaksi puhua kaupunkikuvan symboleista ja miten erinäiset salaseurat - lähinnä vapaamuurarit - ilmentävät sen kautta symboliikkaansa ja hiovat kaupunkilaisten mentaliteettia. Tampereellahan ei tästä puutetta ole. Viimeksi on nähty rantatunnelin ilmanottopiiput jotka ovat kuin toisinto mittasuhteidensa puolesta Salomonin temppelin kahdesta pylväästä. Toinen että tartun härkää sarvista arkeologian aihepiiristä ja esittelen germaaniteorian josta sikisi sellainenkin aatevirtaus kuin svekomania joka piinaa tiedekenttää edelleen.

Nyt kun mietin niin eihän tässä hanskat vielä mene naulaan.

Jukkis


Piilota kommentointilomake