Minästä ei ole kuulunut päiväkausiin ja tällä kertaa on hyvä syykin - Crown on alkanut pyörimään Netflixissä. Siihen on hyvä paneutua sillä jotenkin sarja on onnistunut hehkuttamaan itseään etukäteen jo sillä että "hovi on sitä paheksunut" ja asianomaiset sanovat, ettei sarja pidä aina kutiaan tosiseikkojen kanssa. Vaan onko se hyvää viihdettä? Olenko viihtynyt?
Tottakai olen viihtynyt sillä netflixiin siirryin vasta vuosi sitten ja sehän avasi taivaan. Pääsin valitsemaan ns. kermat päältä eli kaikki sinne varastoituneet laatusarjat ja -elokuvat. Nyt alkaa olla kaikki paremmat katsottu ja väkisin on joutunut katselemaan keskinkertaisuuksia, eli oikeastaan sitä samaa kliseistä elokuvaa jota näkee riittämin telkkarinkin puolelta. Viimeksi törmäsin venäläiseen sci-fiin Better Than Us joka oli ihan mukiinmenevä, joskin veti yli vähän kaikessa. Sitä kuitenkin katselin Crownia odotellessa.
Crown on muuttunut näyttelijäkaartin puolesta, joskin se tekee sitä muutenkin kun sarja kuvaa eri vuosikymmeniä. Alkuunsa se oli tavattoman kunnianhimoinen ja tähtäsi näyttelijävalinnassa kunnollisten kaksoisolentojen etsimiseen. Niitä löytyi vuoroon australiasta tai kanadasta saakka mutta kaikki oli pilkuntarkkaa. Tällä kertaa on siitä vaateesta lipsuttu ja panostettu enemmänkin koviin nimiin. Monet on tuttuja joistain Harry Pottereista. Charlesia esittää Dominic West, tuo Langalla -sarjasta tuttu McNulty joka on viime aikoina nähty monessa laatujutussa. Ainoa vaan että West ei muistuta Charlesia tippaakaan, ja ainoa yhteneväisyys taitaa olla mustatukkaisuus. Tosin on sanottava kaverin puolesta että kun ainoan yhteneväisyyden voi rakentaa suun ja silmien asennoista, hän tuntuu tutkineen kunnolla Charlesin naamavärkkiä. Joissakin kohtauksissa hän todellakin osaa kääntää silmäkulmat alassuin kuten ne istuvalla kuninkaallakin on.
Näyttelijä Dominic Westistä ei saa tekemälläkään hörökorvaista ja hevoskasvoista Charlesia. Oikeastaan laatukritiikki ei koskekaan tätä vaan sitä, että hän on liian tunnettu ja ns. kuumanimi näyttelijöistä. Myönnän että itsekin ajattelen häntä Westinä joka tulkitsee Charlesia. Sen sijaan joku tuntematon näyttelijä olisi varmaan ollut sellainen, että siihen olisi paremmin samaistunut "Charlesina". Tähänastisen perusteella Dianan repliikit sen sijaan ovat olleet umpisurkeita ja hahmo lähinnä itkupilli.
Se että näyttelijöitä pitää arvata kuka on kukin, on kiistatta vähän häiritsevää. Erityisesti kun heistä puhutaan jonain Edinburghin herttuoina, ei oikein osaa sitäkään kautta yhdistää ketään mihinkään. Pahin puute taitaa olla kuitenkin siinä mistä on tullut paremmilta arvostelijoilta pyyhkeitä, eli laiskasta käsikirjoituksesta. Se alkoi ilmetä jo edellisessä osassa jossa mm niinkin keskeinen asia kuin prinsessa Annen kidnappausyritys oli jätetty kokonaan pois. Ilmeisesti siksi että aikanaan siinä jutussa pyssyt paukkuivat ja kuolleita tuli, ja ehkä pelkäsivät ettei se sovi sarjan luonteeseen. Samasta syystä Edwardin sotaretket Faklandissa oli jätetty pelkän maininnan varaan. Sellainen haisee vesittämisen taiteelta jossa sponsorit ei halua väkivaltaa sarjaan.
Käsikirjoituksen pahin puute on kuitenkin, ettei se rakenna jännitettä. Skandaalia joka alkaa kasvamaan ja pian iskee naamalle. Kohulehdistön ja kuninkaallisten välistä jännitettä. Onhan tässäkin se kuulu Charlesin tamponipuhelu jonka yksittäinen radioamatööri sieppaa taivaalta ja myy lehdistölle ja sen myötä Charles nolataan julkisesti niin perusteellisesti, kuin ihminen nyt voidaan. Diana vastaavasti esitetään marttyyrina joka on luonteeltaan kärsivä ja onneton ja siinä kohtaa mennään jo vähän liian sillä se kaventaa koko hahmon olemattomiin. Tätä osaa voi tosiaan syyttää tasapaksuudesta ja sen sivuhahmotkin ovat omituisen neutraaleja. Miten ykkösosassa Churchill onnistuikin varastamaan puolet showsta tuosta vaan.
Crown alleviivaa rautalangasta syvintä sanomaansa käytännössä jokaisessa osassaan. Se korostaa miten ironisesti kuninkaalliset puhuvat itsestään ja asenteestaan. Oikeastaan se haluaa kertoa että kuninkaallinen perhe on kaukana normaalista. Jokainen uhraa, tai pannaan uhraamaan, inhimillisyytensä jonkinlaisen kuninkaallisen roolin edestä. Onhan tätä historiassa nähty että julkinen rooli lopulta ohittaa oman persoonan, mutta usein puhutaan elämyksellisestä roolista. Kuninkaalliset saavat vain patsastella ja olla olematta mitään mieltä mistään.
Kolkko ja ihmisvihainen perhe ei tietenkään ole mikään uusi havainto. Katselin Netflixistä elokuvaa Vääränvänkyrä talo, jossa yksityisetsivä selvitti kartanomurhaa, jonka snobit asukit kuluttivat aikansa toistensa piikittelyyn ja ylimielisyyteen. Se oli aika selvä parodia kuningasperheestä ja ylipäänsä kaikki sarjat, joissa ollaan yläluokkaa, tapaa olla versio kuningasperheestä. Samaa kerrontaa on ollut aiemminkin liikkeellä - kuningasperhe on perhedynamiikkansa puolesta lähinnä häiriintynyt ja epänormaali. Netflixin käsikirjoittaja Peter Morgan tekee oikeastaan jonkinlaista piiloviestintää, jos ei nyt ihan tasavaltalaisihanteiden puolesta, niin kuitenkin Kruunun kyseenalaistamisen puolesta, olkoonkin tuhatvuotinen instituutio.
Jukkis the elokuvakriitikko