Ihan tässä kauhulla odottaa tulevaa vuotta ja erityisesti seuraavia eduskuntavaaleja. Pääosin siksi että Kokoomus johtaa kaulanmitalla ja Orpo on melkoisella varmuudella seuraava hallitustunnustelija. Koettaa kuulkaas kovat ajat.

 

Wanhat puheet taloutemme kestävyydestä ja ylisuuresta julkisesta sektorista on jo lähteneet käyntiin. Eläkkeitä leikataan, kuten kaikkia sosiaalirahoja. Koulutuksesta ja terveydenhuollosta tullaan leikkaamaan jne. Vieläpä muistetaan tällästä vanhaa tupakkamiestäkin -askin hinta nousee muhkeaan 14 euroon. Sekin vielä.

Nämä puheet tottakai uppoavat aina siihen kuuskymppisten miesten boomeri-kerhoon joka sitkeästi uskoo että valtiontaloutta hoidetaan kuten kotitalouksiakin: yli varojen ei saa elää ja velat on aina maksettava. Tai ne jäävät seuraaville sukupolville. Mikä osoittaa että valtiontaloudesta ei käsitetä tuon taivaallista ja itse asiassa vähän siitäkin, mitä ympärillä tapahtuu. On tainnut jo unohtuakin massiivinen korona-avustus joka toi Suomeenkin sellaisen rahapommin, ettei vastaavaa elvytystä ole nähty vuosisatoihin. Työllisyyskin on sen ansiosta jossain lähellä 80%. Velkaahan sekin on ollut teknisesti katsoen, ei sitä kyllä kukaan aiokaan maksaa. Nyt sitten EU suunnittelee jo 115 miljardin energiapakettia jolloin tännekin rahaa vyöryy taas ovista ja ikkunoista. Kuvitteleeko joku että nuo summat pitää maksaa - tai että niitä edes pystyttäisiin maksamaan?

Petteri Orpo on huomannut että tuonkuinen virsi, vanha liberaalidemokraattinen malli puree edelleen vaikka koko talousjärjestelmä tässä vaihtui koronavuosina. Jos tällä leikkauspuheella pysyy galluppien kärjessä ja tulevana vaalivoittajana niin mitä sitä lauluaan vaihtamaankaan. Vaan taustalla on paljon muutakin joka selittää halun leikkailuihin. Ideologia.

turmiola

Se miten porvaristo näki tavallisen kansan. Juoppoina ja työnvälttelijöinä joka elää liassa ja köyhyydessä omaksi ilokseen eikä muusta tiedäkään. Hyvinvointivaltion luominen näille pummeille oli liikaa sen ajan porvaristolle ja tänä päivänä se pyrkii sitä alasajamaan. Tehän sen vaaliuurnilla päätätte käykö näin. Muistakaa sitten varautua niihin seitsemään laihaan vuoteen

Julkinen sektori on sama kuin hyvinvointivaltio. Se luotiin käytännössä vuodesta 1968 alkaen ja jatkui aina vuoteen 1986. Se oli oman aikansa valtaisa sosiaalinen reformi jolloin luotiin eläkejärjestelmät, terveyskeskukset ja koulutusjärjestelmät, ja mitä hyvinvointiin nyt sisältyykään. Porvarit eivät sitä olleet tekemässä. Heille oli koko ajatus mahdoton että tavalliselle rahvaalle tarjottaisiin ilmaisia lääkäreitä ja kirjastopalvelua. Se oli tietenkin se sen ajan porvaristo jonka aatejuuret olivat jossakin sääty-yhteiskunnassa jossa rengin piti tietää paikkansa. Oli hyvä käsitys mitä tavalliselle työmiehelle kuuluu ja mitä ei.

Kekkonen ei ottanut tästä - ja muista - syistä porvaristoa ollenkaan luomaan hyvinvointi Suomea. Sen teki alkiolainen maalaisliitto yhdessä sosiaalidemokraattien kanssa ja Kokoomus tyrkättiin tylysti vuosikymmeniä kestävään paitsioon. Tälle pitkänlinjan oppositiopuolueelle nouseva ja ympäröivä yhteiskunta tukipilareineen oli vain sosialistinen rakennelma jota se ei voinut sietää, eikä siedä vieläkään. Jos katsoo Kokoomuksen tulkintaa sen ajan historiasta, se korostaa, tai siis ylikorostaa, taistolaisliikettä. Tuota sen ajan marginaalista opiskelijaliikettä josta Kokoomus on jälkikäteen pyrkinyt muovaamaan sen ajan suunnannäyttäjän. Näinhän se ei koskaan ollut, eikä moinen liike ollut Neuvostoliitonkaan näkökulmasta kuin naurettavaa opiskelijaliikettä jolla ei ollut mitään annettavaa. Sen sijaan Neuvostoliitossa tiedettiin että laajat sähkö- ja tieverkkojen vetämiset ja niihin yliopistolliset sairaalat, maatalouden koneellistuminen ja mahdollisuus lukea itsensä insinööriksi kotikielellään oli kaikki tehty neuvostorahoilla. Se tyytyi tähän puoleen. Sehän maksoi koko huvin.

Kun historiallinen tila on tämä, ei pidä ihmetellä että Kokoomuksen suunnasta kuuluu, miten vaalien jälkeen eläkkeitä leikataan, hullut viskotaan mielisairaaloista kaduille verorahoja syömästä, työttömyysavustuksia ei makseta jos putoaa tyhjän päälle, ja kirjastotäditkin pannaan kilometritehtaalle. Joka paikkaan luodaan jumalaton jono ja erityisesti kunnalliseen terveydenhuoltoon. Näin se tulee toimimaan. Jos jotakin puhutaan verohelpotuksista niin ne koskevat vain rikkaita, työväestö saa tyytyä kahden euron verohelpotukseen - per vuosi. Sinänsä on kuitenkin hämmästyttävää että ihmiset aikovat äänestää sankoin joukoin omia etujaan vastaan? Palaamaan siihen elämään jossa eläkkeillä ei elä, asumistuet leikataan olemattomiin ja kuka tahansa työllinen voidaan potkia työstään pois riippuen mihin suuntaan suhdanteiden tuuli kulkee. Toisin sanoen, keskiluokka tulee taas supistumaan. Sellaista elämä on. Suomalaiset ovat poliittisesti lahjaton kansa - niinhän se Paasikivi meistä sanoi ja oikeassa oli.

 

Jukkis