Viimeisiä kesälomareissuja tuli tehtyä Vaasan ympäristöön, joka osoittautui kunnon periferiaksi. Etten sanoisi villiksi rajaseuduksi josta tämä itsestäänselvänä pitämäni palveluyhteiskunta puuttui kokonaan. Olkoon tämä kirjoitus opiksi ja ojennukseksi kunnan matkailusihteerille.
Olin luvannut muijan kanssa viedä muorin jollekin kesälomareissulle ja jotenkin vain silmä osui Vaasaan, sillä matka Lavialta Vaasaan ei vaikuta kiduttavan pitkältä. Lähtökohtahan on, että Pohjanmaalla kaikki ovat lähellä toisiaan, maksimissaan viitisenkymmentä kilometriä pikkukaupungista toiseen, mutta sinne on ensin päästävä. Välissä ovat edelleen ne niin kutsutut Kyrön metsät, jotka erottavat Hämeen/Satakunnan Pohjanmaasta, ja niiden ylittäminen viekin sitten oman aikansa joka helpolla syö mehut automatkaajalta.
Joka tapauksessa ensimmäisenä siinsi Kristiinankaupunki. Ihastuttava puutalokaupunki josta olisi aineksia vaikka mihin, mutta jota ei juurikaan ole kehitetty kesäturistia ajatellen. Tai ehkä on, mutta oli piilotettu liian hyvin. Kissanpiiskaajakuja sentään tuli nähtyä jota aina olen pitänyt maamme kapeimpana katuna, mutta joka tarkistusten jälkeen onkin osoittautunut vasta kolmanneksi kapeimmaksi. Kristiinankaupunki kuitenkin esiintyy edukseen jos vertaa seuraavina olevaan Kaskiseen ja Närpiöön. Näihin olen aiemmin tehnyt tiedustelumatkat ja nyt osasin olla tuhlaamatta aikaa edes kiertämällä autolla niiden keskustoja.
Meteoriittikraaterin pohjalla. Näkymää piisaa horisonttiin saakka
Sitten painaa Toyota todella syvälle ruotsinkielisille asuinalueille. Jokin rantareitti olisi tietenkin kiva, mutta täällä meri perääntyy liian nopeasti, jotta tiestö pysyisi perässä. Alue on jo kunnon periferiaa jossa väestötiheys on liian pientä jotta sinne voisi rakentaa palveluraamia. Eikä tämä ruotsalaispuoli edusta mitään kartanokulttuuria vaan seutu tuntuu rakentuvan luotisuorasta tiepohjasta joka väliin matkaa johonkin kauppalaan ja jossa tiensivussa silloin tällöin joku puoliränsistynyt omakotitalo. Paikallinen erikoisuus tuntuu olevan maatilat, joiden pihoissa on uutuuttaan kiiltäviä mammuttimaisia ulkorakennuksia, toinen toistaan suurempia halleja ja varastorakennuksia ja siellä tontin reunassa piskuinen ulkomaalia vailla oleva asuintalo, joka rakennettu joskus sotien jälkeen eikä kertaakaan remontoitu saati laajennettu. Se hukkuu sinne isojen varastohallien varjoihin.
Saatan vaikuttaa negatiiviselta tähänastisen perusteella mutta sattumalta tulee mielialaa kohottavaa plussaakin. Nälkä alkaa vaivata ja kuin sattumalta Korsnasissa löytyy paikallinen lounasravintola. Niitä jotka ovat auki vain klo 10-14 mutta sattumalta kello on juuri sopivasti. Itse asiassa varttia ennen kuin duunari-maajussit tunkevat sisään joten ehti saamaan pöydänkin. Enkä ihmettele ryysistä sillä ruoka on uskomattoman hyvää ja laadukasta, ja kuin pisteenä iin päälle jälkiruokaksi on aitoja lättyjä, pannussa paistettuja oikeita sellaisia. Pakko on kehua. Kuuli jopa ympärillään pelkkää ruotsinkieltä joka antoi oman eksoottisen mausteensa.
Jotenkin ajorata vei Sjöderfjärdenin salaperäiselle peltoympyrälle. Olen sitä joskus kartasta katsellut ja ihmetellyt onko se ollut joku pyöreä järvi joka on kuivatettu? Ilmenee että sen keskelle vie joku tiepahainen jonka keskiössä on joku mestakin ja pihamaalla kyltti joka kertoo sen olevan meteorikraateri 520 miljoonan vuoden takaa. Selvä. Siinähän vetelen norttia kraaterin keskiössä ja myönnän että näkymä on kunnon pohjanmaata - peltoa jonnekin horisonttiin asti.
Vaasassa vettä tulee taivaalta kunnon kohinalla. En tiedä mitään koko kaupungista ja se näyttää olevan vain kerrostaloja loputtomiin. Jos siellä jotain tutustumisen arvoista on, en minä siitä mitään tiedä. Olen toki googlannut ennalta parit museot ja näyttelyt jotka ei puhuta. On siellä kuulemma Vanha Waasakin - jossain. Tarkempi googlaus paljastaa että se on palanut aikaa sitten ja päällä olevat puutalot on tehty pääosin 1900-luvun puolella. Olisin ohjannut sakin edes paikalliseen kauppahalliin mutta kun sade vaan yltyy, päätän lähteä pilven alta pois muihin maisemiin.
Olen käynyt Vaasassa vain kerran aiemmin, joskus vuoden 1983 tietämillä, sinne muuttaneen kaverin 18-vuotis -bileissä. Etualalla minä ja taimpana Pekka Siitoimen poika Petri Siitoin. Tämä kuva näytettäköön siltä varalta että minusta tulee joskus tärkeä tyyppi jonka taustoja media alkaa kaivelemaan, joten olkaapa hyvät.
Myönnetään että upouusi silta Raippaluotoon on näkemisen arvoinen mutta siihen se näkeminen loppuukin. Ellei sellaisena pidä Raippaluodon kirkkoa jonka portilla joku ruotsinkielinen tekstikin. VisitVaasa -sivuilla mainostetaan pittoreskeja ja idyllisiä kahviloita joten jossain täällä varmaan on se pitsihuvila laadukkaine konditoria-tuotteineen. Näkyy kylttikin joka vie aivan Raippaluodon viimeiseen ja kauimmaiseen pisteeseen ja annetaan ymmärtää jotain näköalapaikastakin. Muija on tietävinään jotain oikein näköalakallioista. Sinne siis.
En oikein tiedä miten tämän sanoisi. Parikymmentä kilometriä ajettuamme saarenperällä törmäämme kahvilaan joka on kuin tuulahdus 1970-luvulle jolloin viimeksi saattoi törmätä näin äijään paikkaan. Sisällä istuu kolme pummia kolpakolla, kastettavaa ei ole poislukien kolmea muffinsia, ja vitriinissä olevaa kahta leivosta, joiden viimeinen käyttöpäivä lienee ollut jo viime viikolla. Pullaa ei ole vai onko jo myyty? Pöydät ovat leivänmurujen peitossa ja lattiat törkyiset. Isäntä itse jolla teepaita on hiestä märkänä on liimaantunut telkkarin eteen katselemaan futista ja vähät välittää enää mistään. Ainoa plussa tulee että kahvi oli sentään tuoretta kun oli juuri siinä keittelemässä. Sekin vielä että äijän koira on kytketty oven eteen jossa se murisee meille estääkseen sisäänpääsyn. Täytyy sanoa etten ole vastaavaa nähnyt enää vuosikymmeniin mutta kuten sanottua, silloin esson baarien aikaan tälläiset kahvilat oli voimissaan. Ei sillä, kyllä matkoilta pitää muistoja olla ja tämä on yksi sellainen.
Muutenhan paikalla on vain näköalatorni jonne kukaan meistä ei viitsi kavuta. Autio kala- ja venesatama jossa yksinäinen matkailuauto jonka edessä joku istuu aurinkotuolissa. Minen viittisi tulla tänne isuksimaan tyhjänpanttina mutta huvinsa kullakin. Kyllä meitä on nyt kusetettu visitVaasa -sivuston toimesta.
Peli ei ole kuitenkaan menetetty. Kurvaamme legendariseen Strömssöön. Ainoa että sillekään ei ole mitään tehty. Hämmästymme kun Strömssö onkin kiinnioleva huvila jonka pihalla saa käyskennellä ja siinä kaikki. Luulisi että tämä jos mikä olisi turistirysä mutta niin sitä luulisi.
Raippaluodon silta on kiistatta suurin ja kaunein. Mitään muuta siellä ei valitettavasti olekaan maininnan arvoista
Jos vertaa eteläsuomeen, kontrastiero on valtava. Etelä pursuaa joka risteyksessä olevia ABC-huoltamoita joihin naisetkin pääsee vessaan ja suurinpiitein kymmenen kilometrin välein on aina joku pykännyt navettaan kahvilan ja suoramyyntikaupan. Suurin piirtein joka huvila ja kartano on tehty ravintolaksi. Täällä ei ole mitään. Kun lähdemme paluumatkalle, luotan Vaasantien vilkkauteen. Laihiaan, Kurikkaan ja niin edelleen. Kurvaan kuitenkin Kurikasta etelään kohti Kauhajokea ja luotan että sieltä saa suolaista. Google kertoo että mestassa on yksi grilli joka aukeaa vasta klo 18. En nyt sitten tiedä, pettääkö vaistoni kaiken aikaa että mitään mukiinmenevää, kunnon huoltista, kahvilaa saati ei vain tule vastaan. Ei edes kylttiä joka kielisi sellaisia olevan. Jos on, ne lienee menneet kiinni jo iltapäivästä sillä täällä asukastiheys ja olematon läpikulkuliikenne ei salli sellaisia.
No joo. Olihan se periferiaa. Villiä rajaseutua. Yhtä autioita kolkkia näin viimeksi Ilomantsin ympäristössä mutta silloin olimme varustautuneet omin eväin. Voi tietenkin olla että minusta, tai siis meistä, on vaan tulleet snobeja jotka odottaa syrjäisimmissäkin maakunnissa aina Helsingin palvelutasoa. Saattaa myös olla että omat reittivalintani aina osaavat kiertää tärkeimmät taajamat. Olen lisäksi tehnyt huonot etukäteistiedustelut ja retkestä jäi eniten mieleen muijan antama sadattelun täyttämä palaute ja vuorokauden mittainen mykkäkoulu.
jukkis