Valtiontaloudesta puhuminen lienee ikiaikaista? Siinä pätee silti vanha totuus että mitä vähemmän siitä ymmärtää, sen enemmän puhetta ja mielipidettä piisaa. Tämä on valitettava totuus ja vielä valitettavampaa on, että sen mekanismeja harvemmin selitetään meille tavallisille kansalaisille. Jos oikeasti haluaa tietää ja sivistää itseään, saa etsiä haluamansa sirpaleina sieltä sun täältä. Niinpä päätin tehdä aiheesta pienen yleissivistävän katsauksen käyttäen esimerkkinä takavuosien eri hallituksia ja niiden velkapolitiikkaa.
Rivikansalainen kun näkee vain paisuvan valtionvelan jota kukaan ei saa kuriin. Hän mittaa asiaa oman kotitaloutensa kannalta. Jos laskukasa vain kasvaa, eikä saa rahojaan riittämään on jostain tingittävä. Muuten leikki loppuu ja tulee vouti ovelle. Mikäli omaa taloudenpitoaan käyttää malliesimerkkinä on selvää että valtiontalous menee hilseen yli, sillä valtiot toimivat kokonaan eri mekanismein. Millaisin? Siitä otamme selvää.
Katainen ja velka jota ei tarvitse koskaan maksaa
Valtion kokoinen instanssi ottaa velkaa monenlaiseen tarpeeseen ja monenlaisia lainoja. Aivan varmasti valtiokin ottaa kovaa lainaa, liikemaailmastakin tuttua yön yli -lainaa rahoittaakseen vaikkapa jotkut kaupat. Sitten se ottaa velkaa jota vain siirrellään eli tätä Paavo Arhinmäen tokaisemaa valtionvelkaa jota ei koskaan makseta takaisin vaan se kuoletetaan vain ottamalla uusi velka vanhan tilalle. Myös korot hoidetaan lainalla eli niitäkään ei makseta. Näin se kyllä useimmiten onkin. Jos valtiot jostakin saavat tuloja, ne pitävät ne visusti itsellään eikä tulisi mieleenkään maksaa niillä ulkomaanlainoja. Sitten on se e-pääministeri Jyrki Kataisen mainitsema velka jota ei ole tarkoituskaan maksaa takaisin. Nyt herää kysymys mikä se sellainen velka on, jota voi vain ottaa edes miettimättä takaisinmaksua?
Kun hallitus haluaa rahaa, se lainaa sen omalta keskuspankiltaan eli tutummin Suomenpankilta. Se vuorostaan tarvitsee luvan vaikkapa Euroopan Keskuspankilta joka sille lainan myöntää. Tai oikeastaan se ei ole lainaa vaan rahanpainatuslupa jota suomalaiset pyytävät. Suomenpankki saa EKP:ltä luvan panna setelikoneet laulamaan. Tai eihän se kellarissaan rahaa paina vaan lisää vain parit nollat tietokoneensa plussapuolelle. Eikä sitä koskaan makseta koska sitä ei oikeastaan voikaan maksaa. Sitä ei ole koskaan saatu keneltäkään eikä ole ketään kenelle sen edes maksaisi. Se vain jää kirjanpitoa rumentamaan lainan nimikkeellä. Jos siitä haluaisi eroon hallitus voisi vain päättää ettei se maksa sitä omalle keskuspankilleen ja sillä hyvä.
Sipilän talousihme
Toisena mainittakoon tämä Arhinmäen viittaama juokseva velka joka hoidetaan ottamalla uusi velka vanhan päälle. Sen alku on kaukana historiassa ja lienee alkanut siitä kun valtionhoitaja Mannerheim palasi Iso-Britanniasta viljalaivan kanssa vuonna 1919. Se otettiin velaksi jota ei koskaan maksettu vaan maksu hoidettiin uudella lainalla. Sitten taas uudella lainalla jne. Ostettiin aikanaan Talvisodan aseetkin ja vaikka asetehtaat rahansa saivat, molemmat saattavat edelleen kummitella velkarasitteena sillä niiden maksamista on siirrelty sukupolvesta toiseen. Vaikka sanotaan ettemme saisi jättää velkaa lapsillemme, me olemme aikaa sitten olleet nuo lapset - tai pikemmin lapsenlapsen lapset. Samaa tehdään edelleen ja tullaan tekemään hamaan tulevaisuuteen. Vaan voiko talousjärjestelmä olla sellainen että vanhojen velkojen maksupäiviä vaan siirretään samalla kun otetaan uutta uudenlaisiin tarpeisiin? Väistämättä siinä tulee pää vetävän käteen ja lopulta luottoluokittaja puhaltaa pilliinsä. Valtiolla onkin erilaisia niksejä hoitaa vanhat velkansa jotka ovat korkoheilahtelut ja inflaatio. Pääministeri Juha Sipilän hallituskaudella olikin onni saada negatiivinen korko pelivälineekseen.
Suuret keskuspankit tietävät että kun velkasummat vain kasvavat ja valtiot velkaantuvat, loppupelissä liikutaan tähtitieteellisissä summissa ja kunkin valtion takaisinmaksukyky loppuu. Niinpä talouden pyörät pidetään pyörimässä vain antamalla velkoja anteeksi. Tähän on negatiivinen korko mainio työkalu joka otettiin käyttöön taannoisten finanssi- ja pankkikriisien jälkeen ja joka onnekkaasti putosi Sipilän käteen.
Negatiivinen korko tarkoittaa että jos lainaat satasen, maksat vain yhdeksänkymppiä takaisin ja pidät kympin itselläsi. Jos me kuulisimme moisen tarjouksen, ensimmäisenä varmasti kysyisimme, paljonko pystyt lainaamaan? Ottaisimme niin paljon kun annetaan. Sipilälle kysymys esitettiin ja kympillä saattoi kuolettaa vanhoja velkoja ja näin hän saattoi astella kameroiden eteen kertomaan, että velanotto on kääntynyt laskusuuntaiseksi.
Siihen sisältyy sivukaneetti että Sipilä oli armoton rautarouva Thatcherin ihailija ja halusi saman mallin Suomeen. Thatcher aikanaan alasajoi julkisen sektorin, yksityisti sen ja pisti vielä sosiaaliturvankin leikkuriin. Näin teki Sipiläkin myi kannattavimmat valtionyritykset yrityksille jotka kirkuen moiset rahasammot ostivat ja myyntirahoilla saattoi Sipilä porskuttaa ottamatta hetkeen uutta lainaa. Hänellä oli valtionomaisuuden myynnistä rahoja jolla mällätä ja samaan aikaan miinuskorko hoiteli velat pois, joten hän ei voinut epäonnistua.
Oleellista Sipilän mallissa on ymmärtää että työelämän heikennyksillä ja sosiaaliturvaleikkauksilla ei ollut edes etäistä tekemistä velanmäärän laskun kanssa. Ne liittyivät Sipilän henkilökohtaiseen tahtcherilaiseen ideologiaan. Leikkaukset olisi yhtä hyvin voinut jättää tekemättäkin. Politiikot kuitenkin mielellään antavat ymmärtää kuin leikkausohjelmalla olisi jotakin tekemistä velanoton vähenemisen kannalta, koska näin suuri yleisö sen kuitenkin mieltää. Yli varojen eläminen -teesi on täysin verrannollinen itse kunkin henkilökohtaiseen taloudenpitoon ja tässä asiassa kansalaispiirejä on turha edes yrittää valistaa. Näkemys on niin syvään iskostunut ettei sitä mikään horjuta. Eikä sitä helpota että vastakin politiikot mielellään koplaavat nämä erilliset asiat toisiinsa.
Marinin tuhlailuhallitus
Sivuuttaen Marinin hallituksen koronaelvytykset joka oli poikkeusolojen tuottama täytynee tyytyä Marinin hallituksen loppupäähän jota on syytelty tuhlailevaksi ja oikein velkakellon kasvattajaksi. Marinin aika on oiva esimerkki miten vanhoja velkoja hoidetaan inflaation avulla. Inflaatio eli rahan arvon heikennys onkin tärkein työkalu kuolettaa velat. Sen vuoksi valtiot pitävät tarkan vaarin että vuosittainen inflaatio on vähintään 2-5%. Suomeksi tämä tarkoittaa että edellisvuonna otettu satasen velka on nykyisellään enää 95-98 euroa. Jos vain malttaa odottaa inflaation laukatessa vaikka 5% syntyy vuosittain poistoa vastaavan verran. Kymmenessä vuodessa velka on enää 50% siitä mitä se oli ottamishetkellään. Lopulta kun summa on naurettava, ne voi maksaa jo pois. Nämä 1930-luvulla otetut kymmenentuhannen markan velat - jotka omana aikanaan olivat huimia summia - voi vaikka maksaa lopullisesti pois.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan, inflaatio pomppasi huimaan 10% eli se oli mannaa Suomenpankille. Sen velat halpenivat vastaavan verran. Ongelmana vain että rahaa tarvitaan silti ja uusi velka on uudella reaaliarvolla. Se mihin ennen riitti satanen, tarvitaan nyt 110. Velkakäyrä lähtee kohti taivaita ja se olikin tulevan pääministeri Orpon vaaliase. Rahallisesti siinä ei tietenkään ollut eroa. Tasaisessa maailmassa vanha velka on satasen ja uusi velka satasen joten kirjanpidossa lukee kaksisataa. Jos inflaatio on 2%, vanha velka on 98 ja uusi velka 102 joten loppusumma on sama. Marinin kymmenen prosentin inflaatiossa vanha velka on 90 ja uusi velka 110 joten sekin tekee kaksisataa. Reaalimaailmassa Suomi ei velkaantunut Marinin hallituskaudella yhtään enempää kuin ennenkään, mutta jos katsoo vain kohoavaa velkakäyrää, saa toisenlaisen mielikuvan. Eikä Marin katsonut tätä vaalitenteissä oikaista, aavisti kai että useimmille äänestäjille tämä on liian korkeaa matematiikkaa.
Ps. Toivotaan että tämä pieni kirjoitus laajentaisi maailmankuvaa siitä mitä valtion velanotto oikeasti on, ja millaisia työkaluja sen hoitoon tarvitaan. Vastakin valtiontalous tulee olemaan yleinen puheenaihe ja antakoon tämä siihen eväitä. Uskon että monelle tämä kirjoitus on ihan hyödyllinen ja siwistävä
Jukkis