Silloin kun Raisa katosi lokakuussa 1999 ja lehdet toitottivat asiasta pidettiin katoamispaikkana Lapintien siltaa sillä viimeinen havainto oli Lapintieltä Armonkallion kupeelta. Tiedä sitten miksi silloin juttua lukiessani ensimmäinen ajatus oli ”Laurikainen” eikä tämä ajatus ole koskaan himmennyt.
Poliisihan keskittyi alussa aikas paljon Armonkallion suuntaan. Turvevoiman kasoja pöyhittiin, naistenlahtea naarattiin ja joku väitti kuulleensa aamuyöstä sydäntäsärkevää huutoa, joka on otettiin huomioon. Kun sitten joku känninen lääkäri kerskui tuttavilleen tietävänsä asiasta tarkemmin, kaveria kiikutettiin kuulustelusta toiseen ja varmaan oppi ettei kaikkea pöljää kannata suustaan heitellä.
Laurikainen oli Armonkallion poikia. Nuorena hän liikkui varsin kyseenalaisessa seurassa josta poiki muitakin sairaiden rikosten tekijöitä. Porukka jossa kossua meni, mutta meni myös liimaa ja silloista nuorison korviketta Tiskijukkaa, jolla putsattiin LP-levyjä. Ei siis väkeä joka miettisi opintojaan lääkiksen tai oikiksen välitä. Anyway, Laurikainen oli 1983 jo 18-vuotiaana sossunraakki kun päätti ryöstää mummon. Koljontien alkupäässä hän kuristi ja raiskasi mummon – ja kuuleman mukaan vieläpä tässä järjestyksessä. harvahan raiskaajistakaan kuollutta nai joten tapaus kertoo omaa kieltään miehen sieluntilasta.
Se vähä mitä Raisasta tiedetään on viimeisin silminnäkijähavainto Lapintieltä. Arvattavasti hän on kulkenut kohti Petsamoa Pohjolankatua pitkin ja väkisinkin ohittanut vuoden 1983 Maire Ekmanin murhapaikan... voisiko asialla siis olla sama murhaaja?
Sattumoisin tutustuin häneen kun vapautui vankilasta. Pieni jäntevä kaveri joka sinänsä oli aina kohtelias ja mukavantuntuinen mutta johon kaikki pitivät säällistä etäisyyttä kun raiskarin kanssa ei viihdytä enempää mitä viinaveljeys vaatii. Sellainen yksinäinen susi se oli. Sattumalta näin hänet vielä elo- tai syyskuussa 1999, viinakaupan edessä tietenkin, ja olisi tarjonnut ryypynkin mutta silloin oli muuta puuhaa. Lokakuussa katosi Raisa ja joskus loppuvuonna - tätä en muista tarkasti – huomasin lehdessä Laurikaisen nimen kuolleiden palstalla. Sellainen nuorimies ei kuole muuhun kuin itsemurhaan ja jos mies tekee itsarin melkein heti Raisan katoamisen jälkeen, epäilykset vain vahvistuvat. Olen aina pitänyt häntä tekijänä. Varaan tietenkin oikeuden olla väärässäkin.
Jotenkin ajattelen sen niin, että Laurikainen on palannut murhapaikalle. Istunut siellä hylkiönä lokakuun yössä miettimässä missä kaikki meni vikaan. Raivostunut koko maailmalle, kenties hekumoidenkin, päästäen koko mustan sielunsa vapauteen ja juuri sillä siunaaman hetkellä Raisa Räisänen on kulkenut ohitse. Laurikaisen tietäen hän on ilmeisemmin käynyt heti kimppuun jokin kivenmurikka käsissään ja kalauttanut hengiltä… kuka tietää? Tälläisiä paljon viitsi pohtia. Varmaa on vain että karmean tekonsa tehtyään hän on päättänyt kätkeä ruumiin paremmin kuin edelliskerralla ja raahannut sitä syvemmälle metsikköön. Tultuaan järkiinsä kuukausia myöhemmin on viimeinkin itsetutkiskelussaan ymmärtänyt että on sairas tyyppi, tai vain sosiopaattina arvannut joutuvansa pian kuulusteluihin, ja tehnyt itsemurhan.
Maailma muuttuu. Nykyisin Kaupinsairaala toimii vokkina ja sen takana oleva metsikkö tuntuu toimivan yhden jos toisen kesäleirinä.
Metsikkö on oikea ryteikkö, suoranainen epäpaikka. Käyskentelen siellä koettaen ajatella murhaajan aivoilla. On lokakuun kylmä yö ja tuskin on luultavaa että hän sentään kynsillään kaivaa hautaa. Kätköpaikan pitäisi käytännössä olla valmis kuoppa joka on helppo peittää, jokin kosteikko tai muu syvänne joka on pajujen peitossa. Haju katoaa lumen alle ja vaikka sen joku koiranulkoiluttaja haistaisikin, arvelisi sitä eläimenraadoksi. Kiistatonta kumminkin että Raisan reitti kulkee vanhan murhapaikan ohi, mutta teoriaahan ei voi vahvistaa eikä kumota ilman että ruumiista jää jälkeä. En osaa minäkään sanoa kauanko isot luut säilyy maastossa, tai vaateriekaleet. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta.
Pahaksi onneksi Tammenlehväkotia on laajennettu 2006 ja kartan mukaan siinä kohtaa on ollut autiota niittyä ja metsikköä. Täydellinen paikka lähellä rikospaikkaa. Nyt se on täynnä kerrostaloja ja vanha kaupinsairaala on muuttunut Vokiksi ja shortseissa kulkeva mamu ihmettelee maastotakkista siilitukkaa pihamaalla. Tajuan ettei täältä mitään voi enää löytää. Jos Raisan ruumis on täällä jossakin, se on kadonnut maansiirtokoneiden ja kaivinkoneiden myötä ja päälle lyöty järeä asfaltti ja kerrostalot. Tarina jää kuin jääkin teoriaksi – yhdeksi lukuisista.
Vanha murhapaikka Koljontien alkupäässä... tapettiinko Raisa tässä ja ruumis sijaitsee jossakin takana olevassa metsikössä. Tämä tuskin selviää ikinä mutta yhdestä asiasta voimme sentään olla varmoja. Kuvassa vasemmalla oleva -94 Toyota Corolla häikäisee tyylikkyydellään.
Oikeastaan vain hyvä ettei joviaalia kätköpaikkaa löydy. Kun kumminkin ajattelee että sitä olisi painellut kyttikselle luunsirujen kanssa niin kai jokainen säällinen rikostutkija ensimmäisenä ajattelee että murhapaikan voi löytää vain murhaaja itse joka vanhoilla päivillään on tullut tunnontuskiin. Ensimmäisenä saisin melko varmasti tehdä selkoa omista liikkeistäni ko. vuonna. Vaikka syyttömyys ilmenisikin pian, olisin muiden silmissä loppuelämäni ajan jollain lailla epäilyksenalainen. Ehkä parempi ettei mitään löytynyt. Ja kyllä, ihan ystävällisyyttäni läpikävin yhden tutkinnallisen umpikujan poliisin puolesta.
Jukkis