Metoo –kampanja teki sen ällisyttävän havainnon, että meillä näitä räikeitä seksuaalijuttuja on yllättävän vähän. Jopa siltikin vaikka alalla on keikkunut näitä Parviaisia, joita rivompia tyyppejä saa hakemalla hakea. Meno ei siis tunnu olevan kun tuolla ameriikassa jossa suihinotto tuottajalta tuntuu olevan kaiken lähtökohtana.
Nettikeskusteluissa kylläkin miesväestö heräsi ja dominoi keskustelua. Sellaiset termit kuin noitavainot ja polttoroviot, lynkkausmielialat tuntuivat vilahtelevan vähän joka puheenvuorossa. Olipa seassa pari persuvetoista naistakin komppaamassa aihepiiriä ja pitämässä miestenpuolta, ja mikseivät olisi – poliittisella kentällä kun kalastelevat miesten ääniä.
Jukkis on tällänen tärkeilevä tyyppi joka tekee muutaman tonnin halpiksia omakustannevideoille ja sen myötä saa oikeuden puhua asiantuntevasti "alasta" - ihan kun yksikään oikea elokuvantekijä olis ikinä kuullu sen nimee.
Miehet tuntuvat olevan ehkä kauhuissaan josko metoo leviäisi kaikkiin yhteisöihin, kuten omalle työpaikalle jossa naisille tottakai heitellään rasvaisia juttuja kuten äijät on tehneet maailman sivu, ja katsovat sen perusoikeudekseen. Luonnollisesti höystettynä yleisellä vähättelyllä; ”keitäs plikka vähän kahvia kun oot siinä”. Sinänsä en tiedä kokevatko naiset elokuva-alalla sen enemmän näitä seksuaalivetoisia flirttailuja ja pöhköjä vitsejä enemmän kuin naiset keskimäärin missä tahansa miesvetoisessa yhteisössä. Ilmeisesti eivät kumminkaan. Ja turha jeesustella, en minäkään niihin ole ollut kuvauksissa aina viaton, joskin ne alkavat tippua kavalkadistani hissuksiin pois kun haluaa kumminkin keskittyä vitseihin jotka jopa naurattaisivat.
Sitäkin enemmän on näemmä ollut näitä kiusaamisjuttuja ja yleistä naisten alistamista ts.paikkansa asettamista. En minä nyt viittaa Louhimieheen millään lailla vaan tiettyyn luonnetyyppiin. Jos en ole ihan väärässä niin pääsyylliset löytyy yleensä näistä perfektioneista, jotka uskovat olevansa suuria taiteilijoita, ovat täysin huumorintajuttomia ja menettävät malttinsa ihan tyystin jos näyttelijättären päästä löytyy kaksihaarainen hius, koska se pilaa täydellisen otoksen. Pääsääntöisesti ohjaajat joutuu aina oleen korrekteja kaikille mutta aina niitä toisiakin on. Oon kuullu juttuja muutamasta mallipuoleltakin jonkun pedantin valokuvaajan toimesta. Tuntuu jotenkin pahalta aatella et joku haluaa malliksi toteuttaan itteensä ja sitten sille joku kaippari kamera kädessä huutaa naama punaisena ja panee sen itkee pillauttamaan kun ”siitä ei oo mihinkään”, ja vetoaa sitten jälkikäteen pelkkään taiteenvaateeseen, kuin se oikeuttaisi kaiken sikamaisuuden. Ihan luokattomia kusipäitähän ne on ja mitä sellaiseen osoittaa mitään ymmärrystä.
Ohjaaja-Jukkis on taas näyttelijänsä kanssa palkkaneuvotteluissa ja esittänyt tarjouksensa johon on vastattu.
Enkä mä edes usko tuollaiseen ”taide syntyy tuskasta” mentaliteettiin. Jos se pitäis paikkansa niin eihän hyviä elokuvia tekis muut kuin totaaliset mulkut. Ollaan tässä asiassa rehellisiä; paljon on hyviä elokuvia jotka on ohjanneet ihan joviaalit tyypit ja vastaavasti Kubrick on tehny keskinkertaisia ja jopa huonoja elokuvia vaikka kuinka olis ylijohtanut projektiaan ja piinannut näyttelijöitään.
Naisnäyttelijällä elokuva-alalla on myös isompi aita esteenä kun huono kohtelu. Käytännössä kullakin naisella on tietty käyttöikä. Amerikassahan – josta tää periytyy – on peli ollut paljon raaempaa, sillä kun pääsee kaunottaresta milffi –ikään, niin ura loppuu kun seinään. Sen takia siellä onkin paljon juttuja näistä erakoituneista lapsinäyttelijöistä ja aikansa missityyppisistä sankarittarista jotka kulkee kaduilla huivi päässä ja aurinkolasit silmillä.
Sitä on meilläkin täällä Suomessa, mutta varmaan liittyy yleisempään ikärasismiin. Jos yli 50v naikkonen saa vielä roolin jossain elokuvassa, yleensä jossain kansankomediassa, niin saa pitää itteensä lottovoittajana. Kyllä niiden ura siinä kohtaa päätyy teatterilavoille ja kaltaisteni indieharrastaja-ohjaajien ilmaistyövoimaksi. Suurtuotantoihin ei ole mitään asiaa.
Kaikkein raainta homma on sillä toisella kavalkadilla eli mainosten puolella. Mainoksista maksetaan hyvin, ja niihin on tottakai tunkua. Vaan kuten ootte töllöttimestä nähneet, niihin valitaan pääsääntöisesti pelkkiä fitness –tyyppejä. Ryppysillä, rupsahtaneilla vartaloilla jossa vatsamakkarat lötkyy saa käydä vaikka sen sadassa koekuvauksessa ilman vastakaikua. Televisio kokonaisuutena on vaan nuorten ja kauniiden pelikenttää ohjelmiaan ja mainoksiaan myöten, elokuvat on sentään siihen verraten vielä vähän armollisempia.
Jukkiksen leffat on aina olleet yleisömenestyksiä...
Jos on korkea ikä jokin este niin omasta puolestani kyllä toteen, että niin on liian nuorikin. Tää ny ei liity teemaan mutta ette tiedäkään miten katkeria kokemuksia on näistä pikkudiivoista joista on jänskä olla elokuvatähti mut ei sit kumminkaan ja jos saa roolin, niin se imartelee niin et voi sit vasta päivää ennen ilmottaa ettei tuukaan. Tai mikä vielä parempi, jos mä niinku tuisin joku toinen päivä. Meitin pikkuprinsessat tapaa herkästi aatella et se on kun mikä tahansa työ jossa voi soittaa pomolle etten mä tänään pääse töihin. Sellainen että kuvauspaikalle on hissautunut kokonainen kuvausryhmä näyttelijöineen pitkin maakuntaa on pikkujuttu. Ymmärtääkseni näitä kyllä karsastaa kaikki kokeneet ohjaajat. Itte pidän alaikärajana n. 23v ellei sitten erotu aikuismaisesti edukseen.
Salkkari ehkä poikkeuksena mut nehän ottaa nimen paperiin jossa uhataan korvauskanteilla. Niille nuorten tyttöjen käyttäminen on tietenkin strategia koska sen myötä katsojakuntaan liittyy sen tytön suku ja kaveriporukat, ja hyvin tuntuu toimivan kun katsojamäärät ei osota hiipumisen merkkejä.
Kokonaisuutena metoo –kampanja kumminkin paljasti että pääsosin kotimainen elokuva-ala on terveellä mallilla. En minä tätä sanonu vähätelläkseni ilmiötä millään muotoa, vaan todetakseni että ajojahdit jäi onneksi aikas olemattomiin. Ei meillä ole rakenteellista syrjintää eikä pesiytynyt sen kummempaa töykeiden ja itseriittoisten äijien kerhoa jotka kohtelee naisnäyttelijöitä kun ilmaa, mutta kaveeraa kolpakolla miesnäyttelijäöidensä kanssa. Jos on ollut jotakin seksuaalista, nekin on pääosin jääneet tonne vapaan rakkauden 60-luvulle. Muutama yksittäistapaus toki on noussut esiin, sitähän ei voi kiistää.
Joskus on ollu hetkiä jollon jopa ohjaaja vajoaa häpeästä maan alle.
Samalla se paljastaa kylläkin laajempipohjaisen syrjinnän iän tai sukupuolen puolella kun varsinaisia työtarjouksia jaetaan. Tähän onkin vaikeampi puuttua. Se onkin se isompi kuvio joka johtuu pitkälti myös alan kapea-alaisuudesta. Meillä tehdään vaan muutama elokuva vuodessa, nekin lajityyppinsä puolesta mahdollisimman riskittömiä, eli ne kliseiset perusnäyttelijät. Niissäkin vaan muutama tuottajaportaan ja erityisesti elokuvasäätiön tyyppi dominoi koko alaa, kun jokin sisäsiittoinen mafia. Sanon tän sen takia etä kun kerrankin seurasin Jussi-gaalaa tajusin miten ristiin nää tyypit käsikirjoittaa ja tuottaa toistensa tekeleitä ja voittaa lavalla mikä ellu vaan, ne voittaa väistämättä. Pienuudesta johtuen näyttelijöitä on siis aina enemmän kun elokuvia tehdään, ja elokuvia enemmän kun niitten levityskanavia, joten väistämättä joku tuotanto jää aina pimentoon. Eikä tähän oo valitettavasti mitään ratkaisua. ja se heijastelee dominopalikoiden lailla pienemmästä ongelmasta isompaan rakenneongelmaan ja päinvastoin.
Jukkis