se oli kesä 1963

Kun ei mua muut kehu niin kehun itte itteeni. Kesällä tekemääni lyhytelokuvan kautta. Sehän on tarkoitus saada Tampereen Lyhytelokuvajuhlille, jossa kuulemma jokainen ellu on automaattisesti kilpasarjassa. Ilmiselvää että se voittaa ykköspalkinnon ja palkintorahan ja sit kun se on voittaja, elokuvaostaja tarjoaa esitysoikeuksista jotakuinkin 50 000e. tai niin luulisi.


Todellisessa elämässä on kyseenalaista valitaanko sitä ylipäätään koko esitykseen. Jotenkin luulen että se on liian rankka nykypäivän arvomaailmaa vasten. Lyhärihän kertoo vuodesta 1963 ja olen koettanut napata sen ajan ajankuvan niin realistisesti kuin mahdollista. Jokainen vuosikymmen on aina erilainen ja saattaa olla jopa suoranainen järkytys nähdä miten isovanhempamme kokivat maailman. Ei hajuakaan tajuaako valintaraati jutun pihvin, vai näkeekö siinä viittauksia sekä rasismiin että seksismiin, vaikka tarkoitus on tietenkin osoittaa sympatiaa näille sen ajan rotuennakkoluulojen että naisenaseman uhreille.

Näissä ns yhdenhuoneen elokuvissa lähestytään asioita hahmojen kautta.  Siinä missä elokuvakäsikirjoittaja luo nämä kliseiset hahmonsa konnan, sankarin ja sivuhahmot koomisine ja traagisine hahmoineen, luo kirjailija jo sitten itsekullekin oman luonteensa eli astuu astetta pidemmälle. Tämä on myös syy, miksi parhaat elokuvat nojaavat aina kirjoihin. Kun itse olen kirjailija, pystyin heti menemään tälle paremmalle saralle. Kun ei tässä muutakaan, niin esittelen nyt nämä hahmot.

Juonikaaresta sen verran, että siinähän on idea että neljä  irtolaisuudesta tuomittua naista lähetetään pakkotöihin läheiselle maatilalle. Mulla ei muuten ole edes nimeä tälle. Jotenkin ajattelin että tuo "Se oli kesä 1963" vois olla nimenä ellei mieleen tule iskevämpää. "Noita tuli tupaan" on iskevä mutta jokainen näkee että se on myös plagiaatio vieras mies tuli taloon -nimestä. 
mutta niihin hahmoihin:


Isäntä, jota esitän itse, pitäisi lähtökohtaisesti olla se tyrannimainen hirmu, ja osittain sitä onkin. Tämä on tietenkin se pakollinen keskushahmo joka pitää tarinaa pystyssä. Loppujen lopuksi hahmosta tuli aikas realistinen peruskonservatiivinen maajussi. Ankara laiskuutta kohtaan vaikka itse ei tee mitään. Eikä elokuvassa miehet muuta teekään kun oleilee naisten raataessa.Katsoo asiakseen puolipakottaa naiset kristiliseen tapakulttuuriin vaikka muuten halveksii näitä. Hän on sitä oman aikansa mieskuvaa joka ei osaa puhua mitään muuta kuin sotajuttujaan.Hänen maailmassaan ollaan aina Lemetin motissa ja muuten on kykenemätön näkemään lastensa henkistä tilaa tai miten on joutunut hevosettomaksi.

2. Poika



Isännän poika on vuoden 1924 sotainvalidi. tarinasta ilmenee että saanut sirpaleen aivoihinsa ja tullut vähän sellaiseksi. Roikkuu siellä nurkissa, mutta varsin mielenkiintoisena sivuhahmona. vasta jälkeenpäin ymmärsin itsekin miten lähellä se on koirankynnenleikkaajan hahmoa mutta oikeasti kehittelin se Painija –elokuvan siitä hahmosta, joka haulikkonsa kanssa sekoaa pellolla. Onko tämä nyt sitten vastenmielinen vai traaginen hahmo, sen saa itsekukin päättää. Mutta 1960-luvun pikkutorpissa tälläisiä tapauksia näkyi.

Isännällä on myös tytär Anni joka jostain syystä pukeutuu Peppi Pitkätossuksi joka ilmentää että  hänellä on vakavia ongelmia sielutieteen puolella. Traumaan se viittaa. Koetin saada hahmoon paljon sen aikaista maajussin tytärtä joka käytännössä on kotinsa vanki valvovan isänsä silmän alla, ja joka ei pääse kylille kuin joihinkin kristillisiin rientoihin. Hahmo on rakentunut ajanhengessä pitkälti sen pohjalta, millaista elämää esim Kyllikki Saari joutui nuoruudessaan viettämään, tai ylipäätään neitokaiset siihen aikaan. Naisellisena hahmona tietää kyllä koska juonitella itselleen vapaus. 



Mukana seuraa myös kaksi vartijaa joista Mäkiaho toimittaa sitä elokuvakonnan virkaa. Sellainen viinallakulkeva `pienessä´ oleva alkoholisti, tolkuton naisten hyväksikäyttäjä ja mustalaisia vihaa yli kaiken vaikka himoitsee heidän raiskaamistaan. Heitähän sitten pakkolaitoksessa piisaakin. Kaiken kaikkiaan sellainen tyyppi jolla ei kai nykypäivänä olisi mitään asiaa mihinkään työympäristöön. Ymmärrettävästi pelottava tyyppi josta huokuu mustaa auraa ympäristöön.



Toinen vartija Huovinen edustaa sitten ajattomampaa miestyyppiä. Loppujen lopuksi aika jäyhä ja sympaattinen joka ajan hengessä on myös taikauskoinen. Sitä sodat nähnyt miestyyppiä joka kaiken kokemansa jälkeen on enemmän hiljainen kuin puhelias ja enemmän tasapaksu kuin tunteikas.



Pakkotyölaitoksen vangeista ensimmäinen on romani Hulda.  Jyrkän aristokraattinen ja ylpeää rotua, osin tulistakin, joka on ilmiselvästi ylpeä omasta naiseudestaan ja romaniudestaan – kuin sen irtolaisesta elämäntavastakin. Hulda on omalla tavallaan ehkä se traagisin hahmo sillä hän vaistoaa agraariyhteiskunnan jäykän sosiaalisen liikkumatilan ja on kuin kokonaan väärässä vuosikymmenessä. Hänellä on  pelottavia kykyjä, sillä onhan hänet nimetty raamatullisen Hulda –noidan mukaan mutta kokee myös maailmassa vallitsevaa vääryyttä: kuinka huoltopoliisi pieksee renttuja tai lakkolaisia ammutaan, joten hänen maailmansa on myös aavistuksen vasemmistolainen. Se sosiaalipoliittinen paatostelu johon tämä elokuva tähtää, tulee ilmi Huldan monologien kautta.


Toinen romanihahmo, Ella, on vuorostaan kiltimpi ja vähän arkakin. Ilmiselvästi uskovainenkin. Omaa myös parannustaitoja joista länsimainen lääketiede ei tiedä mitään. Alun perin hahmosta piti tulla se porukan koomisin joka toimii jossakin kohtaa, mutta sitten ilmeni myös vakavampi ja aikuismaisempi puoli. Tästä taisi tulla ehkä se samaistuttavin hahmo?




Nella on vuorostaan kunnon ilolintumainen hahmo joka ei paljoa mieti huomista, saati omaa mainettaan. Omassa silmissään hän on parantumaton romantikko joka tajuaa paloviinan ja nurkkatanssien edut. Selvästi syntymäiloinen tyyppi jota ei voi mikään masentaa. Lähin vastaava hahmo on varmastikin Tuntemattoman Vanhanen joka niin ikään näkee huumoria ja hauskaa joka asiassa. Omalla tavallaan taipumiseksensa huorailla mutta samalla olla viaton luonnonlapsi on kyllä selvästi vohkittu itseltään Cicciolinalta.
Toteen muuten tähän että tähän astisista paras näyttelijätär johon olen törmännyt. Vuorosanat tulivat, pitkätkin litaniat, ulos kuin vettä vaan ja vieläpä ilmehtien ja elehtien samalla. Harrastajapiireissä ei tätä usein näe, Vähättelemättä ketään muuta tietenkään.



Maisa on stadilainen lättähattu joka on lähetetty maaseudulle pakkotöihin. Edustaa ehkä sitä nuorison ensimmäistä sukupolvea. Juureton, taustaton, asunnoton joka on elättänyt itseään lähinnä varastelemalla meikkejä kaupoista. Tietoisena sosiaalisista juuristaan hän puhuu lähes yksinomaan stadinslangia josta muut eivät ymmärrä mitään, ja näin osoittaa olevansa muita parempi. Jäi sitten vähän sivuhahmoksi.



Muita hahmoja on sitten luuranko metsässä  ja sen tarina. Tämä muuten pohjaa ihan tosijuttuun. Sotien jälkeen, pitkälle 1960-luvulle saakka, näitä löytyi jos ei ihan kuukausittain, niin parin kolmen kuukauden välein. metsäluurangot 1950-1960 –luvuilla ovat tuntematon osa maamme lähihistoriaa. Niistä ei koskaan selvinnyt keitä he olivat, itsemurhien, murhien tai sairaskohtausten uhreja. Paikallisia vai kauempaa sillä sotien jälkeen maantiet pursusivat monenlaista kulkijaa jotka yöpyivät metsän puolella. Valtaosalla päällään sodanaikainen asetakkinsa joka sekään ei tarjonnut viitteitä kulkijansa henkilöllisyydestä.


Meidän luontonäyttelijämme hämähäkki löytyi sitten yllättävän helpolla ruohikosta ja sai odotella vuoroaan vanhassa pahvirasiassa. Vieläpä kunnon pitkäjalkainen inha lukki. Vapautettu luontoon ilman näyttelijäpalkkiota.


Kun vetää viinaa pääsiäisestä, voi tulla kohmelon ohella pieni deliriuminkin tapainen. Voi kuulla puuceestä enkelikuoron laulua mutta yhtä lailla saattaa tulla hätistelemään kiinalainen kauko-ohjattava robottihämähäkki. Aikanaan tuli tälläinenkin hankittua ja nyt sille tuli käyttöä.

Että sellaista. Luulempa että tämä varmaan päätyy Youtubeen joskus ensi vuoden puolella. Uskokaa kun sanon että tämän kokoamisessa riittää  vielä työsarkaa että sen saa esityskuntoon.

Jukkis