Pääministeri Jussi Halla-Aho.

Kaveri jonka ura ollut pelkkää nousukiitoa alusta asti ja ilmiselvä kansansuosikki. Halla-aholla myös selkeä poliittinen visio miten asiat hoidetaan tai korjataan koska kaikkihan juontaa vain maahanmuutosta. Tai siis haittamaahanmuutosta. Esitelkää ongelma kuin ongelma ja vastaus on aina haittamaahanmuutossa. Ei tämä sen vaikeampaaa ole tämä yhteiskunnan johtaminen. Ja koska politiikka on pääosin rahanjakoa, rahaa saa aina irrotettua maahanmuuttopolitiikasta sillä eihän se salaisuus ole että yhdelle pakolaiselle annetaan sossusta joka kuukausi seitsemänsataatuhatta miljardia joten sieltä on aina varaa leikata, kun tarvitaan jonnekin toisaalle. Jumalauta kun yksinkertaista.
Valtiovarainministeri Björn Wahlroos.

Yllätysjokeri joka haldaa talousasiat. Harvalukuista eliittiä edustava Nalle on tajunnut että asiat on hyvin, jos eliitille annetaan kaikki - erityisesti hänelle itselleen. On onnistunut kehittämään silkasta rahanhimosta ja ahneudesta syvällisen talousajattelijan maineen. Kun Nalle avaa suunsa ja sanoo että meneillään on vääränlaista talouspolitiikkaa koska muillekin annetaan kuin hänelle, kansa kuuntelee hartaana ja nyökkäilee. Nalle siirtää välittömästi koko maan budjetin omaan säätiöönsä ja sanoo sitten hallituskauden lopussa että suhdanteet söivät kaiken, eikä hänellä ole hajuakaan missä valtionbudjetti on. kansa voivottelee että mitenkähän se Nalle nyt pärjää itse kun ei enää ole rahaa jota voisi kelpotella itselleen kun on jo kaiken keplotellut.
Ulkoministeri Laura Huhtasaari

Turhaan lähetti halla-aho ensitöikseen pahimmat skandaalintekijänsä Huhtasaaren kuin teukankin kauas Brysseliin, sillä Huhtasaari on kansainvälistä sarjaa. Erityisen hyvän ulkoministerin hänestä tekee, että hänen suustaan voi lentää ihan mitä tahansa ihan missä tahansa yhteydessä. Sellaista me tarvitsemme; skandaalintekijää. Sillä eikö ulkoministerin tehtävä olekin antaa maalleen näkyvyyttä joten puolisen vuotta Huhtasaaren lausuntoja kansainväliselle lehdistölle ja jopa Trump vaikuttaa asiapolitiikolta. Suomi muistetaan vielä sukupolvienkin perästä. Huonoa julkisuutta kun ei olekaan.
Sosiaaliministeri Petteri Orpo.

Orpo on vakuuttunut että työttömät hampuusit saa joka kuu seittemäntonnia puhtaana käteen ja ihmettelee miksei leikata intensiivisemmin. Suorastaan kauhistui kun kuuli että mummoille annettaisiin satanen, työläinen saisi kikyn sijasta oikein palkkaakin, ja että toimeentulotukea korotetaan muutamalla kympillä. Köyhyyden vähentämisohjelma on suorastaan saatanasta. Orpo on tästä vakuuttunut että maa ajautuu tästä lamaan, kaaokseen, tuhoon ja hulluuteen. Sillä filosofisesti ajatellen on hyvä että on kärsiviä köyhiä, koska ilman köyhyyttä ei voisi olla rikkauttakaan. Lisäksi köyhät ovat turhaa ja jonninjoutavaa väkeä joita saa viskoa vaikka uuniin. Tämä sosiaalidarwinistinen ajattelu nojaa luonnonlakeihin jossa elo korjaa heikot ja elinkelvottomat pois ja suosii vain nuorkokoomuslaisia pyrkyreitä ja narsisteja. Ajattelutapa on muodissa Suomen Yrittäjien kuin satanistienkin piirissä, ja siinä on vinha totuus.
Toinen sosiaali- ja terveysministeri Teuvo Hakkarainen.

No mutta…Teukka on tähän hommaan omiaan. Sosiaaliministeri, tai kuten ennen sanottiin; raittiusministeri, sopii Teukalle koska häntä parempaa ei olekaan pohtimaan alkoholipolitiikkaa. Hakkarainen hahmottaa maailman niin että on olemassa känni, kankkunen tai outo tila, ja sen mukaan päätökset syntyvät. Ja ne todellakin syntyvät. Jokainen voi nähdä sielunsa silmin kuinka kansallisilla raittiuspäivillä Teuvo yllättäen kaatuu puhujalavalla selälleen `akuutin sairaskohtauksen´ viedessä tasapainoaistin kokonaan. Kuuluu vaan ilkeä rysäys hämmentyneen yleisön edessä.
Ministeri Päivi Räsänen

On oikeastaan kai aikas sama minkä salkun Päiville antaa. Hänen meriittinsä on siinä että aina kun hän avaa suunsa vaikka vaan ilmoista puhuessaan, seuraa massiivinen kirkostaeroamisaalto, rikosilmoitusten tehtailu, keskustelu sananvapauden rajoista. Päivi pitää olla mukana antamassa väriä muuten niin harmaaseen poliittiseen arkeen.
Ulkomaankauppaministeri Mikko Kärnä.

Kärnä on onnistunut saamaan nimeä lyhyessä ajassa, joten toivotetaan hänelle vastaavaa onnea kansainvälisestikin. Kärnä tottakai ensitöikseen avaa vapaakauppasopimuksen Katalonian kanssa ja allekirjoittelee sen enempiä miettimättä sopimuksia kansainvälisten lääkejättien kanssa, eli ns. BigPharman. Kärnä lupaa että kaikki suomalaiset pakkorokotetaan rokotteesta riippumatta. Pandermix, HPV-rokote ym huippuaineet virtaavat pian viisimiljoonaisen kansan suonistossa. Kärnä mainitsee myös susipopulaation ja lupaa henkilökohtaisesti tappaa po. nisäkäslajin sukupuuttoon. Erityisesti Kärnää rasittaa nuo kasviksia rouskivat lukiotytöt, mutta ei aikaakaan kun Mikkomme roudaa ulkomailta silkkaa sianihraa tonneittain koulujen keittiöille. Sitä on hyvä lusikalla popsia niin naama kukkii kuten nuorella kuuluukin. Lisäksi on syytä odottaa Kärnältä lisääkin vastaavanlaisia keskustelunavauksia koko hallituskauden ajan. Vaikka tekeehän hän sitä nytkin.
Kuntaministeri Olli Immonen

Minä pidän Immosesta. Persujen ykköskamaa. Tiettävästi laiskin kansanedustaja kuunaan jonka koulutustaustasta tiedämme että on sentään hankkinut vartijan paperit. Tämä siksi että työvoimavirkailija on pelotellut että täysi ammattitaidottomuus epää tökärit mutta vartijan paperit saa vain istumalla muutaman tunnin illassa kuuntelemassa jotain jorinaa, joten se oli helpoin tie. Olisi varmasti hankkinut mieluummin lyhyemmän talonmieskurssin mutta siinä on vaarana että joutuu nousemaan autosta. Tiettävästi sittemmin kylläkin kunnostautunut eduskunnassa poissaolotilastojen ykkösenä, mutta ymmärtäähän sen kun ne aloittaa siellä niin aikaisin – yleensä jo ennen puolipäivää. Mutta on sentään osoittanut olevansa twiittauskykyinen ja saavansa kansan liikkeelle. Viittaan tietenkin rasisminvastaisiin mielenosoituksiin joiden synnyssä Immosen somettelut on ollut keskeinen taustapiru. Vaikka hän itse ei nousekaan vuoteesta ennen iltapäivää, hän saa sentään ihmiset liikkeelle.
Puolustusministeri Sebastian Tynkkynen

Taannoisen piiskausvideonsa ja afrikkalaisen poikaystävänsä vuoksi jokainen käsittää, että siinä on tämänhetkinen perverssein kansanedustaja. Siinä missä Touko Aalto joutui eroamaan Vihreiden puheenjohtajuudesta läimittyään jotain nahkahomoa pakaroille, olisi vastaava temppu Sebastianin käsissä normitoimintaa. Mutta on kaverissa kiistatta munaa. Mustaihoisen poikaystävän esitteleminen Persujen puoluekokouksessa vaatii kanttia siinä missä esitellä homouttaan helluntaiseurakunnassakin. Joten ei muuta kuin jatkoa asenteita muuttamaan. Puolustusministeri Sebastian pinkissä paidassaan ja sammareissaan karskien ja yli-heteroiden kapiaisten keskellä muuttaa taas asenteita johonkin suuntaan.
Oikeusministeri Juhani Vartiainen

Juhani Vartiainen on siitä kuuluisa että on onnistunut loisimaan puoluekoneistossa koko ikänsä eikä hänellä ole pienintäkään hajua miten yhteiskunnan arki pyörii ja sen asukkaat elävät. Tavallisista ihmisistä hän ei tiedä mitään, ja on syytä epäillä osaisiko edes ostaa metrolippua saati matkustaa sillä. Mutta tämähän ei ole estänyt häntä laukomasta mielipidettä milloin mistäkin, puhuen yleensä tyhmyyksiä ja muutenkin läpiä päähänsä. Oikeusministerinä hän vastaisi kansakunnan moraalista ja saattaisi jopa ehdottaa että varkauksista tehtäisiin lainvastaista ja että olisi hyvä luoda laki rattijuoppudesta. Saattaisi jopa asettua oman toimialansa ulkopuolelle ja ehdottaa kahdeksantuntista työpäivää ja sunnuntaivapaita. Kundi joka on niin pihalla kaikesta ansaitsee paikkansa jotta tavallinen sekatyömieskin saa tuntea hänen rinnallaan itsensä älykkääksi.
Kaivosministeri Juha Sipilä.

Luulitteko jo päässeenne hänestä eroon? Hah! Tämä kundi nousee kuin vieteriukko ja tekee vielä näyttävän comebackin kaivosministeriksi. Kuultuaan että kanadalainen kaivosyhtiö vie täältä joka vuosi 30 tonnia kultaa ihan ilmaiseksi, ehdottaa määrän nostamista 50 tonniin. Haalii isoja rahoja sieltä täältä toisista ministeröistä, sijoittaa sen kaiken Talvivaaraan josta se päätyy Sipilän sukulaismiehen taskuihin, joka ohjaa ne lyhentämättöminä Sipilän vakuuskuoreen. Nalle Wahlrooskin on kade.
Näillä eväillä ja näillä ihmisillä Suomi nousee. Kansa on puhunut. Tai ainakin minä.
Jukkis