Tiättekö, mulla on ollu aina ajatukset vähän sekavat kun puhutaan Suomen itsenäisyyspäivästä. Johtuneeko sitten siitä  että suomalaiset ei ole mitään juhlakansaa muutenkaan, jota korostaa tämä vuodenaika, ja toinen on se vääränlainen asenne.


Silloin kun hallitus 6.12. 1917 julisti maan itsenäiseksi, se oli hallituspöydällä vain yksi käsiteltävä asia toisten joukossa. Eikä se sanomalehtiinkään päässyt kuin ohimenevänä pienuutisena.  Eräänlaisena ilmoitusluonteisena asiana. Toki sen yhteyteen syntyi perustuslaki myöhemmin, joka pitkälti oli ja on silloisen maalaisliiton kirjoittama. Jotkin muut puolueet olisivat siitä tehneet kokonaan toisennäköisen.

Yhtä kaikki, tämä väritön itsenäisyysjulistus on sitten ollut leimallinen kaikkina itsenäisyyspäivinä. Tuossa takavuosina, 100-vuotis –juhlat olivat tosi latteat ja aneemiset, ja sinällään anteeksiantamaton, mutta kai se kuuluu tähän asenneilmapiiriin?

urkki


Suomen on aina ollut vaikea olla itsenäinen. Tämä siksi että se on Ruotsin ja Venäjän välissä, jotka molemmat ovat todella vahvoja kulttuureita ja vauraudessaan niin ylitsevuotavia, että näiden puristuksessa olevan Suomen on vaikea kohottautua rinnalle. Vientivetoinen Suomi on aina ymmärtänyt etsiä itselleen ison ja vahvan suojelijan, ja tämä perinne taitaa mennä jo tuonne roomalaiskatolisen kirkon aikoihin. Suomettumisen historiaa voi kaivella jo paavinvallan aikana.Tosin on sanottava että neuvostoliiton talousmahtiin nojaaminen on ollut tämän maan vaurainta aikaa, ja onhan EU-aika kiistatta pudottanut puusta joitain ajastaan jäääneitä ns. maantapoja. Mutta se että tämä maa joskus seisoisi tyystin omilla jaloillaan ja nojaisi omiin sisämarkkinoihinsa, eli kotitalouksien kulutukseen – siihen on vielä matkaa.

Jos on itsenäisyys jäänyt vähän raakileeksi niin raakile on itsenäisyyspäivän viettokin. Siitä jotenkin puuttuu jotakin joka olisi sille leimallista. Voimme muistella sodissa kaatuneitamme ja katsella vaikka töllöstä miten itsekukin pääsi linjoilla hengestään, mutta tämä on suoraa kopsausta kaatuneiden muistopäivästä.  Sotilasparaatit lainassa puolustusvoimain lippujuhlasta. Ilotulitus ainakin isoissa kaupungeissa toimii paremmin uutenavuotena. 

Kiistatta omaleimainen traditio on linnanjuhlat. Uskon että sitä on aikanaan kuunneltu radiosta mutta käytännössä se on television luoma tapahtuma. Tässä mielessä spektaakkeli on syntyisin teknologian kehittyessä siihen että on kannettu kammariin ensimmäisiä väritelevisioita silloin 70-luvun puolivälissä.

Erityisen harmissani olen aina ollut Tuntemattomasta sotilaasta ja miten se on vallannut kuin varkain itsenäisyyspäivän. Tulee väistämättä mieleen että maamme itsenäistyi todenteolla vasta 1944 ja kaikki aiempi on vain jotain harjoitelmaa. Vai onko siinä totuus? Suomihan todellisuudessa itsenäistyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen voittajavaltioiden määrittäessä  uusia valtioita niin Saksalta kuin bolsevikkien hallitsemasta Venäjältäkin. Erityisen tärkeäksi koettiin luoda puskurivaltioita keskieuroopan kuin Neuvostoliiton väliin, turvavyöhykkeiksi. Suomen maailmanlaajuinen tehtävä oli toimia etuvartiona Skandinavian maille jotta bolsevikit eivät pääsisi yllätyshyökkäämään Ruotsiin. Jossain määrin nämä  uus-valtiot ovat olleet kovin keinotekoisia ja kaikki ne ovat päätyneet vientivetoisiksi maiksi,  käytännössä kai koettaneet pysytellä osana Saksan talousmarkkinoita. Ei tämä sitten pohjimmiltaan niin ihmeellinen juttu ole ja ehkä sen vaistoaa yksi jos toinen, ja sen takia juhlapäivä on ja pysyy raakileena. Lisäksi itsenäisyydestä on paljon haittoja kuten se, että kotikutoiset politiikot ovat yhtä tolvanoita kuin se kansakin josta he nousevat joten ulkopuolinen ohjaus olisi kiistatta tarpeen.

Sellaisia tässä mietin.

Jukkis