1964 on tulevan lyhytelokuvani nimi. Alkuun sen piti kylläkin olla 1963 mutta sitten luin että sinä vuonna oli tuo seteliuudistus, ja kun olin kerran jo ehtinyt ostaa rahaliikkeestä vanhoja paasikiviä;  ”rottakorvia” niin piti siirtää elokuvan tapahtumia vuodella eteenpäin. Kun tässä ei nyt muutakaan, niin muistellaampa ko. vuotta vähän tarkemmin. Tai sen joulun jälkeisiä päiviä.


Samana vuonna 1964 oli muuten Tampereella nämä liikemiessurmat. Sarjamurhaajaa jahdattiin kaikki joulunpyhät. Siinähän tämä ylöjärveläinen kirvesmies Aarne Laakso kävi tappamassa erinäisiä liikkeenharjoittajia.  Kuuleman mukaan höveli ja mukavansorttinen perheenisä, joka silloin tällöin kävi rautapunnuksilla survomassa tyyppejä, että vaan hiustukot ja veri lensivät. Mitään sen kummempia syitä hän ei koskaan osannut teoilleen antaa; olipahan vain yksi sarjamurhaaja –psykopaatti kuten niin moni hänen jälkeensäkin. Tappoi vieläpä joulun alla jotta sai lapsilleen joululahjoja. Nämä tapahtuivat ennen syntymääni mutta olihan tapaus vielä lapsuudessani lööpeissä, joten tapaus on jäänyt mieleeni.

aarne laakso
Murhaaja on jälleen iskenyt...

Ei sillä, taisin tavata muutaman kerran murhaajamme. ”Säälikää vanhaa elinkautisvankia” sanoi pultsari ja esitti kättään johon saa pudottaa kolikon. Oli vissiin vuosi 1981 tai 1982, ja me nuorisoporukka pyörittiin siinä hämeenpuiston pelihallin tietämillä. Ei sillä,pummittiin mekin lantteja. Olisin aikas vissi että pummi oli Laakso itse, armahdettu 1980, vaikka kuulemma muutti pois seudulta ja kuoli jossakin – ilmeisesti viinaan – joskus 1983. Jos oli murhaaja-uransa alussa joku narsistinen sosiopaatti niin eipä ollut enää – mikä lie puliukko, surkeaakin surkeampi rupu-ukko. Voinpahan sanoa pari kolme kertaa siinä kadunkulmassa tavanneeni ehdan sarjamurhaajan.

Erikoista että vaimonsa, joka silloin 1964 yritti epätoivoisesti tarjota miehelleen alibia, pyöri kulmilla samoissa  piireissä 80-luvulla. Sellainen kassi-alma sekin, pipopäinen pulimuija joka tavallisimmin istuskeli kauppahallin alakerran kahvilassa. En tiedä oliko just sama muija josta puhuttiin et kun se oli kerran viety ensiapuun, kun oli kalauttanut päänsä, ei ne saaneet siltä pipoa pois, kun hiukset oli kasvaneet piposta läpi. Saksilla tuo sitten selvisi. Ymmärsin näin että vaikka samoilla kulmilla, ja samoissa pulipiireissä pyörivät, koettivat olla törmäämättä  toisiinsa ja varmaan tästä  syystä äijä muuttikin muille tanhuville, ettei kohdattais.

Kauppahallin alakerrasta jossa vaimon tapasin, sen verran, etten ihmettele että  itse M.A.Numminen kirjassaan Baarien mies nosti tämän kaikkien aikojen kaljabaariksi. Sitä emännöi melkoinen amatsoni joka keitteli puuroa ja makaronilaatikkoa päämyyntituotteen ollessa keskikalja. Siellä kävi vain ja yksinomaan puliukkoja ja oli osaltaan sitä katoavaa karismaattista maailmaa. Juopot, jotka olivat vaatteista päätellen olleet juoppoja jo jostakin 1960-luvulta asti, istuivat siellä vielä 1980-luvun puolivälissä, kunnes paikka pantiin lopullisesti säppiin. Sen myötä katosi yksi aikakausikin; nuo nukkavieruiset ukot, joiden naama oli yhtä ahavoitunutta ryppyä, ja krapulatärinä sitä luokkaa, että ensimmäinen kaljalasillinen meni alas vain kaksinkäsin. Minäkin istuin siellä kerran pari, kuten nuorten boheemien kuuluukin.

tampere kauppahallin kuppila
Tampereen kauppahallin alakerran kaljabaari oli kotimaisessa keskiolutkapakoissa aivan jäljittelemätön.


Siellä sitten juttelin tämän pipomuijan kanssa, ja kun riittävän nousuhumalassa on, lupasin tarjota sille kolpakon jos toisenkin vastapäisessä Messissä – legendaarinen paikka sekin. Siellä se sitten avautui mulle näistä 60-luvun jutuista ja lapsistaan. Muutenhan emme tiedä heistä kuin itkivät kovasti kun isää vietiin käsiraudoissa pois istumaan kolmea elinkautistaan. Käsitin että vanhin poika alkoi sittemmin isänsä lailla pyörimään vankiloita, keskimmäinen tytär päätyi mielisairaalaan ja kuopus; nuorin veli päätti hypätä ratinansillalta alas. Äidistä tuli näemmä alkoholisti ja isäpappa istuskeli elinkautisiaan, mitä nyt yhden vankilapaon teki 1970-luvulla.

Muistan kyllä kun me keskustassa asuttiin, että siihen aikaan oli muotia hyppiä ratinansillalta ja muistan että siihen maailmanaikaan vankilapakojakin tehtiin melkoinen liuta. Mieleen on jäänyt se erittäin vaaralliseksi todettu vanki Hämeenlinnan tietämiltä, nimeä  en nyt muista, jonka kiinniottoon liittyi armeijakin. Tämä  oli varsin tavallista siihen aikaan. Kundi piileksi autiomökissä kun pihaan jylisi  panssarivaunu ja käänsi tykkinsä taloa kohti… komerosta se sitten löytyi. Noin dramaattiset pidätykset – ne oli aikoja ne!  

Sellainen oli ohimenevä kohtaaminen aidon sarjamurhaajan kanssa, ja tutustuminen hänen perheensä tarinaan. Varmastikin sille katraalle hyvinkin ikimuistoinen joulu. Ei sillä, siihen maailmanaikaan sitä  perhettä varmastikin hyljeksittiin ja halveksittiin niin, että perheen kehityskulku oli arvattavissa. Jotenkin he kaikki vain ajautuivat yhteiskunnan ja yhteisön ulkopuolelle. Taloakaan ei ole ollut aikaan vanhan Kuruntien varressa, mikä lie mutainen tyhjä tontti siinä ollut iät ajat. 

Sanooko joku etten osaa kirjoitella jouluisia tarinoita?

Jukkis
Gravatar
juppe
Toi on taas marginaaliin tuomittu tarina, koska Suomessa ei oo sarjamurhaajia. Yks on ehkä ollu, mutta siitäkin voi vääntää kättä vaikka maailmanloppuun asti.

Juntit pillastuu murhista niin helposti, että viraomaisille sopii loistavasti, ettei niitten tarvii ettiä näin isoa riistaa, ja juntit itte on tyytyväisiä sen takia, että jos tämmönen mörkö vahingossa löytyykin, niin poliisin jaloissa pyörineet antenniosastolaiset on sitten sankareita.

Halpisleffan kannata loistava aihe olis kellarimurhat, koska kerrostalojen pyöräkellareita löytää helposti kuvauspaikoiks. Dramatiikkaa syntyy ihan vaan siitä, ettei niitä saatu selvitettyä, ja sitä voi saada lisää vaikka silleen, ettei tappajan naamaa näytetä.

Vähän kauhuleffan tunnelmaa mukaan, niin tulee sellanen seos, minkä takia zombijututkin on hirveen muodokkaita. Yllättävän harva tajuaa, ettei kauhu oo kovin kauheeta jos se tapahtuu ihan oudossa paikassa vaan se pitäisi tuoda lähelle yleisöä.

Piilota kommentointilomake