Minähän muistelen edelleen lämmöllä windows seiskan Movie makeria. Suomenkielinen ja sen myötä helppo opeteltava ja itseltä meni puoli tuntia ja olin jo sen mestari. Sillä teki ja tekee mainiosti vaikkapa kymmenminuuttiset musavideot. Jos siinä olisi ollut tilaa toisellekin ääniraidalle, se olisi hiponut täydellistä pienimuotoisena peruseditorina jolla leikkaa kissavideoista alun ja lopun turhat pois. Tosin tuon äänijutunkin pystyi kiertämään kun siihen lisäsi äänen ja sen jälkeen tulosti (tai siis rendasi kuten ammattikielellä sanotaan) sen vaikka MP3 muodossa, tallensi ja toi takaisin ohjelmaan jolloin siihen saattoi taas lisätä yhden ääniraidan lisää. Yleensä ottaen miten useampaan kertaan jotakin rendailee, sen huonommaksi kuvanlaatu muuttuu, mutta kaksi tai jopa kolme kertaa ei vielä juurikaan vaikuta. Sen jälkeen menee kyllä rakeiseksi.
Valitettavasti tätä legendaarista ohjelmaa ei saa enää windows kymppiin. Yritetty on. Tarjolla on vain maksullinen versio joka muuten on selkeä huononnus alkuperäiseen. Kympissä on toki videoeditori omasta takaa jolla voi leikata häntiä pois tai liittää kaksi klippiä toisiinsa, mutta muuten sillä ei tee mitään. Se lienee suunnattu enemmän tuonne 9-vuotiaille koulutytöille lähes karamellimaisen helppoutensa ja 3D-animaatioidensa perusteella, jotka ovat pastellimaisen karkkimaisia tehosteita.

Efektit tehdään ns. green screenillä eli vihreää taustaa vasten. Vihreä siksi että se on kauimpana ihonväristä. Vihreä muutetaan olemattomiksi eli nk polygoneiksi ja siihen siirretään tilalle haluttu taustakuva tai -video.Ihan Moviemakerilla tätä ei enää tehdä. Huomaa tässä perusvirhe eli liian lähellä kangasta aikaansaa taustalle varjon joka tulee mukaan myös taustakuvaan.
Joku voi nyt kysyä mitä tekemistä näillä ohjelmilla on editoinnin kanssa? Hyvä kysymys. Mielestäni on hyvä olla valmiina joku naruohjelma jolla äkkiseltään tekee jotain pientä, leikkaa klipistä sekunnin pari pois, kuin sitä varten käynnistää jotakin muhkeaa isoa editointiohjelmaa joka raksuttaa itseää auki ensimmäiset puoli minuuttia. Hyvä on omistaa jotain pientä ja helppoakin ohjelmaa. Huomasin muuten että lähes kaikki netin ilmaisohjelmat ovat tätä "light -sarjaa" ja ikäväkseni huomasin senkin, että kun niitä latailin testimielessä lukematta mitä kaikkea asennetaan, saa usein kylkiäiseksi haittaohjelman. Kiusanhenki nimeltään Segurazo pakotti myös asentelemaan erinäisiä malware -ohjelmia. Tässä yhteydessä suositan katsomaan, jos myllysi jumittelee tai kaatuilee, "lisää tai poista sovellus" kohdasta lukeeko siellä Segurazo antivirus ja jos lukee, niin poista hetimiten. Sitä ei voi poistaa windowsin kautta vaan tarvitaan erillinen walvare -ohjelma.

Tässä Jukkis on siirretty komisarioksi vanhaan 40-luvun mustavalkoiseen Noir-elokuvaan. Suuri oli pettymys kun huomasin että sälekaihdin valoja ei saa valmiina vaan se on tehtävä kuvauspaikalla ritilän ja lampun avulla sillä ei voi olla Noir-elokuvaa ilman sälekaihtimia.Tai siis sen saa tehtyä mutta varsin aikaavievällä ja monuimutkaisella tavalla.
Final Cut ohjelmasta en osaa sanoa mitään mutta Vegas Pron olen nähnyt. Se on paljon simppelimpi kuin Premier ja sopii oivasti harrastejuttuihin.
Itselläni on tälläinen erikoisuus kuin da Vinci resolve, versio 16. Sen käyttöliittymä on varsin erikoinen joka juontaa sen kehityshistoriasta. Siinä missä editointi yleensä tapahtuu samassa näkymässä, on Resolve jaettu lohkoihin; on värinoodi erikseen kuten leikkaus- tai efektinoodit, ja vaikka yleisjuttuja voi tehdä kaikissa noodeissa, on spesiaalityöt tehtävä eri lohkoissa. Eivätkä ne aina kommunikoi keskenään joka voi olla ärsyttävää. Huonona puolena myös että siitä uupuu helppokäyttötoiminnot ja mitään ei voi tehdä vain napin painalluksella. Se onkin oikein insinöörien tekemä, ja niin vaikeatajuinen että vaikka olen sitä opetellut kolme kuukautta, ymmärrän sen toiminnoista vasta alle 5%. 3D tekniikoita en ole edes avannut.
Suomeksi tämä ylläoleva tarkoittaa myös että tarvittaessa kuvauspaikkoja ei enää tarvita. Kaiken taustan voi aina luoda digitaalisesti taustalle. Huomasin myös että valaistuksenkin voi tehdä jälkityönä. Voi asetetella spottivaloja, siirtää varjoja ja valoja halutusta suunnasta ja jos jokin puuttuu kuvasta, voi lavastusta luoda lisää trikkaamalla. George Lucas tekee nykyisin näin ja on käytännössä luopunut isoista elokuvastudioista.
Valitsin sen yksinkertaisesti siksi, että se on ainoa ammattitason ohjelma joka on ilmainen. Ajattelin että ilmaisella on hyvä treenata. Ammattitasolla tarkoitetaan että sen funktiot ovat luonteeltaan äärettömät. Äärettömällä tarkoitan että jos haluat tehdä hollywood-tasoisen elokuvan jossa kolme transformeria tuhoaa laserkanuunoillaan Mikkelin keskustan, niin varmasti onnistuu. Itse asiassa en ole kyennyt edes selvittämään sitä rajaa, mitä sillä ei pystyisi tekemään. Luulen että ohjelman suunnittelijatkaan eivät tiedä. Koko ajan on käyttäjiä jotka saavat siitä uusia ominaisuuksia vain yhdistelemällä uusia toimintoja, tavoilla jota kukaan ei ole tullut ajatelleeksi. Se on toiminnoiltaan todellakin ääretön. Tosin itse en sillä pysty kokonaista elokuvaa tekemään koska ei ole tilaa eikä rahaa hankkia kunnon näyttöä, ja ohjelman itsensä tupakkiaskin kokoisesta ikkunasta ei irtoa niin paljon kuin toivoisi näkymää. Etuna kyllä että ikkunaa voi vetää suuremmaksi tai pienemmäksi, mutta eihän se auta jos muuten on vaan läppärin näyttö...
Plussana kuitenkin että sen leikkaustoiminto sopii tälläiselle hutilukselle. Partaterä osaa itse asettua halutulle kohdalle ja se osaa leikata ääninauhankin identtisestä kohdasta kun vaan asettaa terän suurin piirtein kohdilleen. Lisäksi se tunnistaa valokuvia joita voi vetää sen pituisiksi kun haluaa. Ainoaan miinukseenkin tutustuin. Kun useissa kuvissani oli pieni kokoluokka ja koetin suurentaa resoluutiota, ilmaantui teksti GPU memory is full. Tämä johtaa ilmeisesti siitä että ohjelman omassa näytönlukijassa on jokin bugi jota ei ole saatu poistettua. Se on varoitus että ohjelma on nyt kaatumassa ja jos ehtii tallentamaan niin hyvä. Muuten pitää aloittaa alusta ja varoiksi vielä käynnistää konekin uudelleen jotta käyttömuisti tyhjenee.
Tällä nyt kumminkin mennään ja uskokaa kun sanon, että editointi on yllättävän kiva ja rentouttava harrastus, on sitten kuvannut vaikka pelkkää kosken pauhua tai puitten huminaa.
Jukkis