Vähän ylpeäkin ittestäni että osasin Jumbon jälkeen kurvata kehäkolmoselta Tapanilan suuntaan ja vaikka viimeiset korttelit piti lintsata mapsilla, ei suoritus ollut hullumpi kun aattelee miten iso paikka tuo helsinki on. Tai siis suur-helsinki. Tai Stadi! Sieltä otin sitten luottonäyttelijättäreni kyytiin ja ehdotin että mennään sen autolla kun mulla iskunvaimentimet pitää pahaa kolinaa ja loput kyytiläiset hajottavat sen. Oli siinä vähän tekosyytä mukana, on vaan tili tyhjä ja pienikin vilpillinen yritys ajaa toisen bensoilla on käytettävä hyväksi. pari tyyppiä vielä kyytiin Espoon puolelta ja sitten suunta kohti Kirkkonummea.
Rannikolla, tässä tapauksessa Kirkkonumella, tapaa olla näitä avokallioita sitten enemmänkin.
Lienee parasta selittää koko juttu. Mulla ei ole mitään aikomusta tulla muistetuksi Prionista, vaan kunnon tieteiselokuvasta. Sen tekoa suunnittelen tossa elokuussa. Laskelmieni mukaan siitä tulee jopa yli kaksituntinen, kenties lähellä kolmea, joten spektaakkelihan se on. Puoliksi efektielokuva ja jälkitöihin olen varannut puolisentoista vuotta aikaa. Koska aika on niin pitkä, loppuvuodesta, jossain siinä lokakuun viimeisillä viikoilla, tehdään bonuksena yks kokopitkä metsäkauhu.
Sen nimi on Noitajahti ja mulla on mökinvintti täynnä asetakkeja, hattuja, musketteja ja jopa rumpukin. Kymmenen pääkalloakin löytyy noidanpesälle. Siinä on niinkun ideana että pyöveli, tuomari ja kaksi ruotusotamiestä joskus 1804 tai niillä main, lähtee metsään noitajahtiin - huonostihan siinä tietty käy.
No nythän on niin että kun tyylistä pitää kiinni, pitää kuvausajan olla jossain lokakuun viimeisenä viikonloppuna tai marraskuun alkupuolella. Se hetki ennen ensilunta kun on kolkkoa, puut pelkät rangat, vähän hämärääkin ja niin kylmä että saa puhallella sormiinsa. Mulla ei olis mitään ongelmaa tehdä tätä Tampereen suunnassa sillä tiedän seutuvilta ikäviä metsiä jopa kesälläkin. Mutta kun aurinko panee mailleen neljän aikaan ja nousee kymmeneltä niin on ihan turha käkkiä jossain mökissä mun syötettävänä ja makuutettavana. Kalliiksihan se tulee se joutoaika. Eikä siinäkään tolkkua että ajattelee niitä hesaan ja takaisin. Paljon viisaampaahan se on tyytyä hesan lähimaastoihin jotta ne pääsee aina illaks kotiinsa.
Jukkis pimppaluolan sisällä. Paluu kohtuun niin sanotusti.
Paljon olen tutkinut karttaa ja päätynyt tuonne Kirkkonummen eteläpuolelle. Kuullut kyllä paljon tarinoita ruotsia solkkaavista maanomistajista jotka tekee kaikkensa pitääkseen kaupunginväen pois mailtaan ja teiltään. "Yksityinen" kylttejä onkin sitten enemmän kuin laki sallii. Erityisen hyvin tämä näkyi siinä luolassa jota me ettittiin. Vaikka se on ilmetty turistikohde, läheisen hevostilan parkkikselle ei ole mitään asiaa. Auto on jätettävä jonnekin hemmetin kauas ja löntysteltävä kilometri. Se on selvää että mitään merkintöjä ei ole ja me valittiin reitti avokallion päältä, kun ei viittitty kiertää. Puuskutustahan se meikäläiselle tietää. Näkymät oli kyllä komeet ja avokallio sileää.
Niin ne ulkoilijat. Siellä lounasti joku ulkomaata solkkaava suurperhe ja toisena oli leiritynyt joku täti joka vissiin veti pikkutyttöjen seikkailuvaellusta. Meidän tiimiin eksy kaks äijää jotka sinne luolalle ei osanneet. Itteeni harmitti etten kusta lorottanu espoolaiseen puistoon kun siellä oli vähemmän väkeä kun täällä. Sanoin sen tietty vitsinä. Luola oli kyllä näkemisen arvoinen. Pimppaluolaksi ne sitä sanoo muotonsa takia. Onhan se kun joku gaia-planeetan alkukohtu josta kaikki eläväiset on ammoin ryömineet. Jotenkin tuntu olevan kun joku poikittain oleva hiidenkirnu, mutta vesihän noita kans uurtaa. Oli se miehenmentävä ja kyllä siitä marraskuussa, kun sataa räntää ja henki huuruaa, saa komean noidanpesän. Tohdin epäillä, onko silloin ulkopuolisia.
Sitten on se varsinainen kuvauspaikka. Sehän on mettä ja mettä on siitä kiva, että kun vaan kääntää kameran toiseen suuntaan, se on jo ihan uus paikka. Vaadetaso on 100x100m ja mielellään kaukana kaikista. Olin silmäilly Porkkalaa koska ymmärrettävistä historiallisista syistään, siellä ei asutusta ole ja mökkikulttuurikin on sen vallannut vain osittain. Perällä näkyi olevan muutama luontopolkukin jonka varrella mystisyyttä antamassa pari muinaishautaa. Likat tiesivät että siitä on ollut lehdissä juttua että turisteja sinne ryntää niin, sille pienelle kinttupolulle, että autoja on tienvarressa kilometritolkulla. Karttaohjelmani totesi että se on sen takia suljettu kokonaan. Vähän siis sama ilmiö mikä Kintulammella täällä meillä. Harmi. en ole koskaan Porkkalaa nähnyt mutta enköhän sinne eksy joskus omin päin muijan kanssa.
Porkkala ei suinkaan ollut alkujaankaan ykkösvalinta vaan Hirsalassa oleva leirintäalueen tie. Sitä olin tutkinut kartalla yökaudet ja päätellyt että siellä olisi etsimäni. En voi sanoa pettyneeni sillä avokallion jälkeen tuli oikeaoppista räkämetsää eikä talon taloa lähellä. Siitä sitten kukonaskel Stormossen suolle, josta saa hyvän taustan.
Mulla olis tarkoitus hukuttaa itteni suonsilmään ja sen tekniikkaa pohdittiin. Tai jos aion pysyä kameran takana, niin saa sit näyttelijä sen tehdä. Tarvitaan joku avantohullu. Ekaks tietenkin miettii että onko riski että sinne jää oikeasti? Suht kuiva suohan se oli ainakin laidoiltaan ja pelkkää turvetta. Varmaan tarvii irrottaa päällinen varovasti, kaivaa potero turpeeseen, laittaa päällinen takaisin ja antaa täyttyä vedellä. Sitten vaan yhdellä otolla molskis ja loiskis. Voi sinne parit puunpalaset heitellä pohjaan jos pelkää että pohja pettää eikä se varmaan huono jos köydenkin sinne laittaa? Sit täytyy tietenkin jälkeenpäin täyttää kolo jottei joku pöyristyjä sitä löydä ja laittele kuvaa faceen. kattoin kyllä että olis niin syrjänen paikka ettei sinne kukaan eksy kauhistuun luonnontuhoa. Melko kylmä kylpyhän siitä tulee loppuvuodesta ja täytyy varmaan miettiä miten sitä sais kuivaa nopeasti päälleen, ettei mitään kuolemantautia saa.
Vielä on jäljellä se moraalisin kysymys eli kun tarttee sellaisen metsänuotion. Periaatteesta en viittis tehdä nuotiota toisen maille, mutta jos jossain on valmiina kivinuotio, en epäröisi yhtään. Huomasin kyllä radiomaston takana että siinä oli pidetty tulta vähän aika sitten avokallion päällä, ilmeisesti joku metsuri, eikä paikka näy tielle, joten voisihan sitä. Potkii sit kivet hajalleen, eikä jätä jälkeäkään pienistä kynsitulistaan. Siinä muuten oli jotain kummaa mustaa ainetta, joka oli kevyttä ja tuntu muovilta olematta sitä kuitenkaan. Joku tiesi että se olis bakeliittia eli ollut siinä varmaan jo hyvän tovin jos se on ollu suosiossa joskus sotavuosina.
Sellanen reissu kumminkin tälle päivälle.
Jukkis