Mulla oli tänään kiva päivä. Jälleen yksi efektilyhäri eli ns. greenscreen -kuvauksia. Vastoin tapojani en aatellu paljastaa rivilläkään mistä se kertoo, koska lopputulos on kummiski nähtävissä viikon tai kahden päästä. Mutta jotain kummiski joka saattaa yllättää.

Elämähän olis ihan turhaa ilman harrastuksia. Mulle on kolahtanut viime aikoina nuo efektinteot ja niissä aattelin kunnostautua. Yhden olen jo näyttänytkin joka oli kuten arvata saattaa - huono. Harjoitustyö jonka kummiski panin näkyville sillä olihan siinä jo yritystä vaikkei lopputulos häikäise. On mulla taustalla muutama muukin harjoitustyö jota ei ole ulkopuoliset nähneet, eivätkä näekään.

jukkis green screen pieni
Tässä mittakaavassa oli taas Jukkis -studio joka vihreän kangaspalansa sisään taltioi kokonaisen avaruuden. Noh, kesällä tehdään sentään ihan perinteistä elokuvaakin laajoine lavasteineen kaikkineen.

Tällä kertaa olisi toisin. harjoittelut on harjoiteltu ja aika ryhtyä tositoimiin. Sanalla sanoen säällistä lopputulosta joka mun kohdallani on aina enemmän sanottu kun tehty. Mutta jos saan muutaman viikon tehdä hissuksiin ja pikkutarkasti, niin eiköhän oikeasti jotain parempaa nähdä kun tähänastiset.

Piti olla kello kaksitoista Helsingissä. Kotiin tulin aamuviideltä ja ehdin siinä nukkuakin muutaman tunnin. Jostain kumman syystä olin pannu kellon soittaan puoli tuntia liian aikaisin, mikä tietenkin harmittaa jos muutenkin ehtii nukkua vain muutaman tunnin. Bensaa paloi kun motarilla sahasin 120-140km/h ehtiäkseni ajoissa. Mutta paikan päällä oli mukavaa ja oli ihan tuntematon kuvaajakin. Onneksemme ammattimies jolla oli kameran ja sen tuhannen objektiivin lisäksi äänikamaa, valoja ja jopa klipsuja jolla saa viherkankaan tankoon riippumaan. Eikä mun tarttenu itteni kun hengata parvekkeella ketjupolttamassa kuin suuri mietintään vaipunut taitelija ainakin. Näinpähän tämän vuoden ensimmäisen ukonilmankin. Mietin siinä miten se voi näin kylmillä jyristä mutta jyrisipähän vaan.

kloonauskone
Juonesta ei sanaakaan mutta sen verran että tässä se paljon odotettu kloonauskone nyt on. Eihän sitä isoa pahvilaatikkoa meinannu löytää mistään ja oli aikomus ryhtyä tekeen sitä B-suunnitelmalla kun sattumalta po. aamuna sellanen löyty kun löytykin pahvinkeräyksestä. Homma taas pelastettu.

Miten tässä ny puffata jotain josta ei halua paljastaa sanaakaan? Se onkin elämää suurempi kysymys. kerrotaan nyt sit vaillinnaisesti että niin kun sitä etukäteen suunnittelin, niin aina menee sit jotenkin tehtyä väärin. Kotimatkalla kyllä laskin että niitä voi onneksi korjata, mutta strateginen virhe taisi olla taustakuva johon ajansäästämiseksi sijoitin ihmisen. Ja kun halusin ottaa ihmisen kolmeen eri kohtaan, syntyi myös kolme taustakuvaakin. Ne täytyy ammattikielellä ns. cropata eli pistää samaan kuvaan kaikki, mutta sitähän se efektinteko on. Aikaahan se vie. Luonnollisesti se mun vihree kangas, joka on muhkeat 2 x 7 m oli tietenkin tuhannen rypyllä ja laskoksilla. Sanomattakin selvää että se tulee näkymään vaikka sitä kuinka muuttaisi näkymättömäksi. Ei se onneksi kokonaan ratkaisematon asia ole, sillä kuvaa voi aina värittää lisävihreällä mielin määrin jälkeenpäin. Näissä on vaan se murhe että kun videota fiilaa ne pitää sitten tuoda ohjelmasta uloskin jotta ne voi syöttää takaisin sisään. Jokainen rendaus tunnetusti huonontaa kuvanlaatua vaikka kokemuksesta tiedänkin, että se kestää kärsimättä 3-5 kertaa tehdä.

Loppujen lopuksi näissä ei paljoa kerrottavaa ole, jos menee jonnekin kuvaan vihreää taustaa vasten. Vielä vähemmän matkanteosta jos menee moottoritietä pitkin. Minä koetan aina vältellä sitä kun sen ajaminen tulee niin kalliiksi. Juttu menee niin että kun vauhti kiihtyy yli satasen niin pikkukivet alkaa irrota takarenkaasta ja lentelee komeessa kaaressa takanaolevan tuulilasiin. Ainakin kolme tai neljä korjausta olen joutunut tekemään. Kyllähän ne kivet jo mennessä kaikilta irronneet on ennen lempäälää joten siitä eteenpäin pitäis pystyä ajaan turvallisesti. Vaan minkäs teet kun joku vauhtihirmu iskee eteen hyvinkään rampilta ja räks - siinä sitä sit tuijottelee orastavaa reikää joka on ainaski kahdenkympin vaurio. Eikä se rahakaan niin, vaan se ajanmeno.

Ja renkaan kolinasta muistin että on tullu renkaat vaihdettua ja mutterit tietty löysällä. Eikä autossa ole niin tunkkia kuin pulttiavaintakaan. Kuka kumma ottaa tunkin mukaansa kun myy autoaan - sehän on vakiovaruste. Huomenna pitää muistaa lähteä romuttamolta etsimään. Älkääkä suositelko mulle näitä rautakaupan jossa on ne irrotettavat päät. Niissä on liian lyhyt varsi ja toisekseen en minä mitään koko sarjaa kaipaa, vaan yksinkertaista terästankoa jonka päällä voi vaikka seistä jos muuten on mutteri ravassa. ja mites tää ny liitty mihinkään? En tiiä ittekkään. Mutta vapauttavaa kun ei tartte koronasta koko ajan jauhaa.

Jukkis
Piilota kommentointilomake