Jean `Sibbe´Sibelius taisi todeta että vanhemmiten itsekritiikki kasvaa kohtuuttomiin mittasuhteisiin. Sen takia taisi vetää viinaa säveltämisen sijasta? Sipuli-sibbeä on pakko tässä asiassa ymmärtää, kun edessä välkkyy tyhjä sivu LibreOfficea joka odottaa sitä ensimmäistä kirjaintaan. Se pitää valita kabbalistisesti tai muuten ei tule mistään mitään ja sen vuoksi sen pitäisi olla pehmeä bee.


Kyse on projektista nimeltään "Valtakunnan katto" eli ilmataistelut Saksan taivaalla 1939-1945. Kummallista kyllä, lähdeaineiston saa ihan kotimaaksi käännetyistä kirjoista, jotka vain pitäisi koostaa ja etsiä netistä taustamateriaalia. Tieto on jo, se vain on hajallaan. Joskin tutkasota vaatii vähän nettimaailmaa enemmän.

Mistä sitä lähtisi liikkeelle? Kronologisesti? Luftwaffen kehityksestä 1930-luvulta joka olisi loogista. Eikö silloin pitäisi paneutua myös Britannian pommikoneiden kehitykseen? Oikeaoppisesti ilmataistelut alkoivat vasta 1940 joten ensimmäisen sotavuoden voisi ohittaa? Poislukien Blenheimin suoritettua hyökkäystä saksalaista laivastoasemaa vastaan 3.9. 1939, joka päättyi brittiläisittäin katastrofiin. Pitäisikö sittenkin mainita Chamberlainin lentolehtiset? Silloin kai pitäisi sanoa sananen Chamberlainin ja Hitlerin erityissuhteesta..vai. Silloin lipuu kuin varkain Hitlerin valtaannousuun ja hänen ulkopolitiikkaansa. Miten itävallan liittäminen nyt kuuluu tähän?

Entä jos kirjan lukee joku jolle toinen maailmansota tapahtumineen ei ole ilmiselvä. Kyllä ne pitäisi mainita. Ehkä joku konteksti samanaikaisista tapahtumista. Samaan aikaan kun Stalingrad...kun Maltaa pommitettiin... britit antautuivat Singaporessa... jne jne. Ei hemmetti, korkeintaan puolen lauseen edestä, ei tässä koko maailmansotaa tehdä.

Pitäisikö aloittaa Puolasta 1939? Menneet voi mainita erikseen tekstin yhteydessä. Silloin pitäisi kylläkin mainita salamasota ja sanoa sananen Guderianistakin. Vaan eihän se nyt liity ensinkään tähän aiheeseen? Mutta voiko sitä ohittaakaan? Ranskan kohdalla sama juttu. Entäs Norja? Kreikan voi sentään jättää välistä. Afrikka nyt ainakin täytyisi mainita ja Malta, koska siinä olivat Britannian ja Saksan maavoimat vastakkain. Rommel! Vaan miten sekään liittyy saksan ilmapuolustukseen? Ei, kyllä tämä on parempi aloittaa Espanjasta 1936 jossa luotiin Guernican päällä moderni pommitustaktiikka. Mutta jos aloittaa Espanjasta, on sitten kehitystyö lentokoneiden osalta luetteloitava, olkoon kuinka pitkäpiimäistä tahansa. Nopeudet ja hyötykuormat ja niin edelleen.

Saakutti. Tämä pitää aloittaa vieläkin kauempaa. Ilmasotateoreetikoista 30-luvun alusta jotka loivat koko aluepommituksen käsitteen. Hetkinen! Rutikuivaa tekstiä. Nihilististä! Eikö kuitenkin valttiani ole aina ollut lennokkuus ja sanansäilän ketteryys? Kirjailijan intomielisyys heijastuu aina kirjaan ja tekee siitä sellaisen, että sitä lukee ahmien. Jokin keskeinen osa tässä mielessä on varattu Göringiin joka viis veisasi koko ilmavoimistaan, ja jätti kaiken rattopoika-Udetille jonka jälkeen kunnianhimoinen Milch ja viimein jees-mies Jeschonnek ja yhdessä ja erikseen koheltaessaan koko Saksan teollisuus asukkeineen romuttui pommimattojen alle. Siitä saa lennokkuutta, jahka päästään sinne asti. Jahka päästään. Jos päästään. Ehkä päästään.

kirjailija tyossaan
Kirjailija työssään...

Nyt kun pohtii lähtökohtaa jokaisesta ilmansuunnasta tajuaa että jää jumiin. Ihminen on sellainen että kun hän tekee mielestään jotakin tärkeää, hän välttelee sen tekemistä. Sitä sanovat laiskuudeksi tai päättämättömyydeksi mutta pelkoahan se on. Tottakai tälläinen kirja joutuu kaikenmaailman besserwisserien analyysiin jossa etsitään etsimällä pienintäkin asiavirhettä, sillä sotahistoria vain on sellainen ala. Tottakai se stressaa kun tietää ettei mitään saa aikaan, ellei ota sitä asennetta että omaksi huvikseni vaan ja otetaan vasemmalla kädellä... ihan kun nuo juntit edes tietäisi kunnolla mikä on edes lentokone. Elokuvia tehdessäni tämä edelleen toimii. Sanon aina että lätkästään vaan jotain kasaan ja paiskataan youtubeen. Näin piittaamaton asenne on todellisuudessa stressin välttämistä sillä stressin takia moni juttu jää tekemättä. Ei sellaista kyllä auttaisi julkisesti sanoa. Jos sanoo tehneensä kirjan viikossa, jengi pitää sitä huonona vaikka todellisuudessa sitä on työstänyt päänupissaan kuukausi- ja jopa vuosikaupalla. Shokki iskee sitten heti kun pitäisi panna ensimmäinen lause kehiin sillä on kirjoja jotka kirjoittavat itse itsensä ja kun antaa mennä vaan, se hahmottuu. Näin ainakin Stephen King opettaa, eihän sekään tiedä aloittaessaan miten se päättyy.

Pohtikaa te nyt vaan kesää. Minä mietin tuota ensimmäistä kirjainta ja siitä syntyvää sanaa. Sitten kun on sana, tulee lausekin. Lauseista tulee kappaleet ja kappaleista luku. Pitää vaan olla tärkeilemättä itsensä kanssa joka tässä on se tarinan opetus. Niin kauan kun kuvittelee olevansa joku tärkeilevä mulkku, ei tule sitä ensimmäistäkään sanaa.

Jukkis
Piilota kommentointilomake