Kävin tossa luontokuvailemassa ja kun ei nyt muutakaan maailmalla tapahdu, kerron ittestäni ja omista visioistani. Sen voin luvata että nyt on tulossa elokuvaa jonka taustat on kuvattu kännykällä ja se on jotain se, ainakin jossei se näy laadussa. Koetan vaan näillä jutuillani inspiroida muitakin toteuttaan itseään, jos sisäistä paloa vähänkään löytyy.


Rekvisiittavarasto on yksinkertaisesti sukumökkimme vintillä, josta olen ominut muutaman neliömetrin tilan. Sinne on mitä ihmeellisempää krääsää jo kertynyt ja siellä odottaa vielä vuoroaan kustavilaisen ajan univormuja puupyssyineen joihin on kiinnitetty ruosteisia pistimiä. Mikä on huono juttu koska henkilöautolla niiden kuljettaminen vaatii luovuutta, koska pituus on mitä on. Preussin sotalippukin löytyy ja jonkinlainen sotarumpu, tiedä sitten mitä niilläkään koskaan tekee. Nyt sinne ilmestyy tavaraa ottamisen sijasta. Kuvaukset takana.

metsikon alku
Tällänen raakakuvahan tämä on mutta myöntäkää että visuaalisesti tyylikästä. Lähikuvat horsmista antavat tiettyä eksoottisuutta. Eihän tämä oikeasti ole näin yksinkertaista liittää kaksi kuvaa toisiinsa. Yleensä valoisuudet ovat erilaiset, hahmon ympärillä kulkee joku salaperäinen vihreä tai musta raita, ja joskus näkyy sellainen neliömäinen raitakin jos toista kuvaa on pienentänyt. Jostain syystä vaatteet ikään kuin väreilevät ja pitäisi keksiä miten sekin otetaan pois.

Vielä on löytämättä se sinilevä. Pakko tyytyä kaislikkoon. Sotasuunnitelma on kuvata järven puolelta, tökätä kännykkäjalusta matalaan rantaveteen ja itse olla veneessä ja toivoa ettei se lähde liukumaan poispäin kesken kaiken. Eihän sitä venettä ole kukaan käyttänyt ja se on selällään. Nostan sen oikeinpäin ja huomaan miksi sitä ei ole käytetty. Siitä puuttuu keskipenkki jossa soutaa. Hajonnut tietenkin jonkun perseen alla. Kuinka se isäukko menikin ostaan noin huonon veneen silloin 1973? No jaa...kyllähän sitä soutaa istuen pohjallakin.

Haeskelen sopivannäköistä kaislikkoa kun silmä osuu sellaiseen pikkusaareen rannan liepeillä jossa viimeksi olen käynyt joskus murrosiässä. Kun nyt nostalgia iskee, niin sinne sitten. Saari on pieni, vain ehkä noin muutaman kymmentä neliömetriä eikä siellä ole muukaan käynyt ehkä vuosiin. Se on oikein ryteikkö jossa vain muutama tallauma antaa jonkinlaisen kulku-uran. Kiviaitakin kaatunut. Joku 1950-1960 -luvun sorsastaja tehnyt siihen matalan kivimuurin jonka takana väijyä. Aikanaan hyvä ampumapaikka, nyt siitä ei näe muuta kuin korkeaa kaislikkoa. Ollaan satakunnassa jossa järvet ovat matalia, eivät aina metriäkään, ja jossa rantakasvit umpeuttavat sitä nopeasti.

Yllättäen, siellä kaislikon sisässä, ei meinaa silmiään uskoa, on ehkä n. 4-5 metrin alue täynnä sinilevää. Mikä yllättävä onnenpotku. On meinaan tullut järvi-wikiä seurattua ja sinilevää ei ole oikein missään. Ja nyt sitä on pienen pieni kaistale ja juuri tuollaisessa ikävän näköisessä paikassa. Tuuri jatkuukin. Siinä on sileä rantakivi ja joku kaatunut puu, josta saa tukea kun alapää paljaana astun veteen. Onneksi uimavedet on vielä lämpimät. Muutamaa viikkoa myöhemmin tämä varmasti olisi ikävämpää puuhaa. Jalka hakee kiveä sillä loppujen lopuksi tämän järven kanssa ei leikitä. Syvyyttä ei aina ole puolta metriäkään mutta sen alla on lieju- ja savikerros joka jatkuu pohjattomana. Olen tähän järveen painanut niin monta puukeppiä että tiedän sinne menee kevyesti yli miehenkorkuinenkin kepakko kuin veitsi voihin. Jalka osuu kivien väliin ja kinttu humahtaa äkkiä reittä myöten. Tuntuu kuin jokin purisi jalkaakin mutten jaksa nyt noteerata, kun kerran noinkin heikosti puree.

alabama
Lopputulos on kumminkin just eikä melkeen sellainen kuin ohjaaja haluaa. Sen verran sain kepillä tökittyä että sain tuon vihreän maton vellomaan joten siinä kulkeminen näyttää edes vähän uskottavalta. Kyllä kannatti tätä kaislikkoa etsiskellä viikon kaksi vaikka se sitten vahingossa vastaan tulikin.

Pohjakivet ovat ehkä tarpeen mutta jalustan kannalta eivät. Siihen tarvitaan liejua ja melkoista kokeilua ja testaamista se on, kunnes saa jalustan niin syvälle että känny on melkein vedenpinnassa ja ns. maisema halutunlainen. Alkuperäinen ideahan on että sankaritar on tälläisellä alabama-tyyppisessä rämeessä ja joku krototiili tms ui ohi. Eihän se oikein onnistu vaikka kuinka omalla kädenselällä tai oksanpalasella yrittää loihtia ohiuivan otuksen. Muuta saavutusta siinä ei saa kuin että rikkoo sinilevälautan. Kotona päätän jättää sen kokonaan pois. Harmillista että rämekohtaukseen ei ole kuin kaksi kuvaa, vaikka kuvauspaikalla saivatkin kulkea polvillaan vihreät sukkahousut jalassaan. Maisema olisi ansainnut enemmänkin. Täytyy katsoa jos yleiskuvista voi jotain ottaa ja leikata alapäät pois. Kaikkea kun voi tehdä mutta työtä vaatii.

Sinilevää pidetään vaarallisena ja siinä uimista pitäisi välttää. Minä juuri etsimällä etsien olen sitä kaivannut ja heti kun löysin, sinne vaan pulikoimaan. Vähän ironista eikö?

Jukkis
Piilota kommentointilomake