Pakko mun on jotenkin purkaa pettymystäni kun sitä elokuvieni viimeistä ei sitten taideta nähdä. Korona on wirallinen peruutussyy, enkä siitä lähde nyt vänkäämään, vaan hyväksyn asian kuten se on. Mutta saa sitä silti sydän murtua ja pettymyksen määrä on varmaan muillakin melkoinen. Tilitän tässä nyt tuntojani josko huomenissa jo pääsisi asian yli.


Sellainen metsäkauhuhan sen piti olla. Sotajoukko lähtee etsimään metsästä noitaa sillä seudun vauvakato alkaa olla jo sitä luokkaa. Tästä voi jo arvailla että sijoittuu jonnekin 1800-luvun ensimmäisiin vuosiin. Itse asiassa sen piti olla juoneltaan kevyt, ja varsin yksinkertainen. Perusjuoni. Sellainen mikä kerrankin olisi suuren yleisön makuun. Piti oikein testata että jos tekee yksinkertaista ja halpaa, niin saako se enemmän katsojia kun että rupeisi tekemään jotain syvällisempää jossa on viittauksia ja älyllisiä oivalluksia. Tai voi sen sanoa kaunistelematta että laskee tasoa yleisökunnan tasolle.

Kuulostaa ylimieliseltä mutta rehellisesti sanoen on kaksi ääripäätä. Niitä joiden maku on yksinkertaistakin yksinkertaisempi, ja sitten toisessa päässä on ne älyköt ja elokuvaharrastajat jotka on jo niin friikkejä, ettei tsiigaakaan kun puolalaisia taide-elokuvia. Tavallinen katsoja siinä välissä asettuen enemmistöksi Gaussin käyrälle. Ne odottaa vaan elokuvaltaan viihdettä tukeutuen tuttuihin ja turvallisiin formaatteihin. Kuluttajia.

puupyssyt
Rytönurkkaani jäivät puupyssyt nojailemaan seinään. Jopa pilailukaupasta ostettu kolmikolkkahattu jää nyt vaille päätä johon sen painaa. Nyt on miljoonan taalan paikka. Jos heitän sen kaiken moolokkiin olen tosissani lopettamisen kanssa. Jos vien ne mökille jemmaan niin alitajuisesti kai aattelen tekeväni sen vuoden päästä uudelleen...? Silloin sitä valehtelee ittelleen jo nyt.

En minä siis juoneen panostanut sen kummemmin eikä siinä kai ollut sitten kyse kuin itsestäni. Alkaa kyllästyyn tekeen leffoja joista ei synny mitään. Ellei suurta hiljaisuutta sellaiseksi lasketa. Mutta sehän ei ole elokuvien vika sinänsä vaan esityskanavien, jotka on sulkeneet tälläset tee-se-itse -miehet kokonaan ulkopuolelle. Piti lopettaa kunniakkaasti, viimeiseen taidesilaukseen. Kokea vielä viimeinen kerta se kuvauspaikan glamour jossa ohjaajana saa päsmäröidä ja omata vastaukset kaikkiin maailman kysymyksiin joita kuvausporukka esittää. Eräänlaista surutyötä siis. Viimeisen jälkeen kohtalona on enää maksella veroja, autolainaa ja kömpiä iltaisin papiljottipäisen muijan viereen. Olihan siinä toki vielä ensi-ilta välissä ennen unohdustaan. Mulla oli juhlapaikka jo alustavasti katottuna jossa oli tarkotus esittää molemmat elokuvat jotta saisi kunnon Jukkiksen eläkkeellelähtöbileet. Ei! Sitä ei nyt sallittu.

Ei silti kannata kirvestä kokonaan kaivoon heittää. Epäilen silti saako tätä tehtyä enää loppuvuonna. Miljöönhän pitää olla armottoman syksyinen, suoranaisen kolkko, hämärä, puut lehdettömiä ja henki vaan huuruaa että tietää että on kylmä. Nähtäväksi jää tuleeko marraskuussa vielä lämpimä ajanjakso, ja jos tulee, saako sakin kasalle muutaman päivän varoitusajalla, ja ennen kaikkea ehtiikö kaiken tekemään vain muutaman valoisan tunnin aikana. Tohdin epäillä. Eikä sitä oikein voi keväällä heti lumien sulettua. Kyllä se kevät on liikaa kevään näköinen. Tämäkin ajattelu on vaan toive-ajattelua, jengin lohduttelua silkasta kohteliaisuudesta. Tai itselleni selittelyä.

lepokoti
Lepokodilla käymässä. Minut kai pitäisi siellä nähdä 31.10 klo 18.00 kummitusiltamien yhteydessä. Tervetuloa ellei korona kaada tapahtumaa.

Kangasalan Lepokodilla haluaisivat esittää Vaivaistalon, sen ensimmäisen elokuvani, kun siellä pidetään 31.10 jotkut kummitusiltamat joka yhdistyy hautausmaakierrokseen. Olen tässä kohta kaivamassa pölyä kerännyttä videotykkiäni esiin, mutta jos tiistaina pirkanmaalla annetaan säädös, että yli 20 hengen kokoontumiset on kielletty, niin piruako sellaista siellä sen enempiä rustaavat. Mutta tulihan nyt tässä puffattua.

Kohta sitä saa lohtuna itteensä kattoo telkkarista kun alkaa juoksemaan tuo Lasten Tasavalta. Minähän olin siinä avustajana jonkinlaisessa konnagalleriassa. Eduskuntatalon kellarissa kun lymyää tällänen hämäräsakki jossa minäkin ilkiönä toisten joukossa. Silloin kun sitä tehtiin YLEn studiolla, osasin kyllä aina kiilata rivin ensimmäiseksi. Se taitaakin sitten olla viimeisin juttuni näissä kuvioissa. Nuo avustushommat olen jättänyt aikaa sitten taakseni, ne ei oikeen kanssa johda mihinkään.

Noh, onhan mulla tuo sci-fi tuossa efektivaiheessa. Kumma että sitä osaakin olla kömpelö niitä tekemään. Kyllä minä kumminkin ponnistelen ettei lopputulos olisi naurettava. En vaan yhtään tiedä mitä sillä teen, sitten kun se joskus valmistuu. Ilmeisemmin päätyy suoraan youtubeen englanninkielisen tekstityksen kanssa jos saisi edes vähän katsojalukuja? Sitten on enää kirjailijauraa jäljellä, jota olen tässä kyllä hehkutellut ja jotain naputtanutkin, mutta pitkä on vielä matka. Siitä nyt oikeasti voi jotain netotakin.

atomipommi
Atompommiko se siellä räjähtää? Tämä kohtaus täytyy pelastaa leikkaamalla sillä jostain syystä en millään sisäistä miten träkkääminen, eli liitettävän kuvan kiinnittäminen taustaan tehdään, ja tässäkin sienipilvi keikkuu ja heiluu käsikameran ehdoilla. Träkkäyksen pitäisi vieläpä olla efektintekijän perusasioita.

Se mikä Jukkiksenne lopulta kaatoi on aika. Tälläiset indie-ohjaajat, ja heidän aikakautensa oli videolaitteiden luomaa. Oman videon painaminen oli iso juttu mutta hyvällä lykyllä se sai kilpailla videohyllyillä siellä amerikkalaisten miljoonatuotosten seassa. Suoratoistopalvelut niittasivat tämän aikakauden. Samalla tavalla siis kuten ajanhenki, käytännössä digipainaminen, tappoi kirjamessut, joka loi polkumyynnin, ja sen myötä tasonlaskun. Kirjoista tuli kilotavaraa. Vielä kun harrastekirjailija joutui törmäämään tälläiseen kuin korttimaksamiseen, ei amatööreillä ja esikoistaan puffaavilla esikoiskirjailijoilla ollut enää jakoa niissä hommissa. Ei niitä kyllä nykyisin olekaan.

Verkkoon, sanovat nyt kaikki. Minen valitettavasti ole sitä tyyppiä joka saisi kymmeniä tuhansia seuraajia, eikä mun hengentuotteitani kukaan jakele eteenpäin. Taidan olla suoranaisen epäkarismaattinen tyyppi, mikä myönnettäköön. Kun sitä ajattelee niin turha se mitään markkinoida ja mainostaa jos kerran tuote on muutenkin ilmainen tai puhutaan kolikkotason tuotoista.

Kuten näette, sävy on mollivoittoinen mutta ei sentään maailmanloppu. Aina se uusi innostuksenpuuska jostain tulee sitten kun on sen aika.

Jukkis
Piilota kommentointilomake