Olen tainnut useaankin otteeseen tarkastella Talvisotamme syytä ja sen varsin omintakeisia tulkintoja. Sama kansallisvetoinen väärintulkinta tapaa näkyä myös suomalaisten tulkinnassa mitä tulee Viron miehittämiseen Neuvostoliiton taholta. Kuva on muodostunut pitkälti tietämättömyydestä. Nyt tutkitaan missä suomalainen kansallisvetoinen tulkinta on mennyt metsään.


Hyökkäämisen ja puolustamisen periaate on varmasti kaikille ilmiselvä. Hyökkääjä pyrkii valtaamaan tai varastamaan jotakin etenemällä lähtöpisteestään A kohteeseensa B. Niin itsestäänselvää että oikein häikäisee. Vastaavasti puolustaja pyrkii estämään tämän liikkeen asettamalla hyökkääjän eteen esteen. Sen osaa alkeellisinkin eläin. Emo joka asettuu munarosvon eteen suojelemaan pesäänsä. Periaatteen tiedostaa jo 5-vuotias ihmislapsikin. Ei lapsen tarvitse kuin kerran pelata videopelinä mitä tahansa strategiapeliä niin sen ymmärtää. Jos ei muuten opi, niin sen oppii viimeistään jalkapallokentällä - jossa koetetaan estää vastustajaa viemästä palloa maaliin. Sellaista se on se puolustaminen.

Armeijat toimivat toki samalla tavalla. On hyökkääjä joka tähtää vaikkapa pääkaupunkiin ja on puolustaja joka laittaa hyökkäyskiilan eteen joukkoja, kaivaa esteitä ja murroksia, vetää piikkilankaa ja istuttaa miinakenttiä.

Ylläolevan sanominen voi tuntua jopa typerältä koska se on liiankin ilmiselvää. Mutta silti oleellista mainita koska yksinkertaisetkin asiat toisinaan unohtuvat.

Neuvostoliiton johdolle oli ilmiselvää millaisen uhan Natsi-Saksa sille muodosti. Hitler ei salannut millään muotoa että bolsevismi ts. neuvostoliitto olisi hänen päävihollisensa. Wermacht voimistui vuodesta 1936 alkaen ja oli todellinen uhkakuva viimeistään 1938. Neuvostoliitolle ei voinut missään kohtaa olla epäselvää, että Leningrad tulisi olemaan yksi päähyökkäyskohdista. Sen saneli jo yksin sen rooli teollisuuskeskuksena ja liikennesolmuna. Mistä sitten päästäänkin pieneen ongelmaan joka kaupunginpuolustuksella oli. Sen edessä oli piskuinen Viron valtio, väestöltään vähälukuinen ja sen armeija oli kenties pätevä järjestämään vielä paraateja, mutta tuskin muuta. Sanalla sanoen, Viro oli sotilaallinen tyhjiö ja vieläpä suoraan tulevan hyökkäysuran keskellä. Sellaista vaihtoehtoa että Viro puolustaisi maaperäänsä itse tuskin kukaan otti vakavasti. Sen pieni armeija rusentuisi saksalaisten panssarikiilojen edessä vain muutamassa päivässä ja saksalaiset saisivat edetä vapaasti aivan Leningradin edustalle. Sikäli kun virolaiset katsoisivat asiakseen edes yrittää puolustamista. Leningradia ei voida vallata valtaamatta ensin Viroa joten sen kohtalo olisi sinetöity joka tapauksessa, kumpi puoli vain sen maaperää ennättäisi ensin hyödyntää. Viron hallitukselle ei voinut olla epäselvää että tuleva Saksan hyökkäys käytäisiin ensisijaisesti Viron maaperällä, eikä se ns. kahdentulen välissä voisi säilyttää suvereeniuttaan, yhtä vähän kuin pysytellä sodan ulkopuolellakaan.

Koska kyseessä oli itsenäinen valtio jonka suvereeniutta piti Neuvostoliitonkin kunnioittaa, ongelman luonne oli enemmän poliittinen kuin sotilaallinen. Stalin ratkaisi asian pyytämällä Viron maaperältä sotilastukikohtia. Näin saatiin diplomaattinen ratkaisu; Viro säilyttäisi itsenäisyytensä samalla kun Leningradin puolustuskehä alkoi valmistua sinne mihin sen pitikin. Tietenkin oli sekä Stalinille että Viron hallitukselle ilmiselvää että sotilastukikohdat olivat vain etuvartioita joiden tehtävä oli pidätellä vihollista kunnes saataisiin paikalle lisäjoukkoja. Viron hallitus ymmärsi varsin hyvin että saksalaisten lähtiessä liikkeelle, eivät tukikohtien sotilaat pelanneet kuin aikaa jotta varsinainen puna-armeija pääsisi levittäytymään Viron maaperälle.

Ilmiselvästi on kuitenkin nähtävissä että ennen konfliktia Stalin pyrki kunnioittamaan virolaisten itsenäisyyttä niin hyvin kuin kykeni. Venäläiset pysyttelivät vuokratutkikohdissa niin eristyksissä kuin kykenivät, ja on hyvin luultavaa että jos saksalaishyökkäystä ei olisi koskaan tullut, venäläiset olisivat antaneet tukikohdat pois ja vetäytyneet maasta.

Viron strateginen asema muuttui radikaalisti kesäkuussa 1940. Ranskalaiset joutuivat tuhon turmioon ovelan saksalaishyökkäyksen vuoksi, ja Ranskan romahdus oli enää päivien tai viikkojen päässä. Sen jälkeen Hitler olisi vapaa kääntämään armeijansa kohti itää jota hän jo ennen syksyä 1940 himoitsikin malttamattomana. Kenraalikunnan toki puhuessa hänelle järkeä ja neuvomaan siirtämään hyökkäystä Neuvostoliittoon seuraavaan kevääseen. Ei tiedetä miten asia saatiin selville Neuvostoliitossa mutta ilmeisemmin agenttien "Werther" ja "Olga" ansiosta?

Koska sodan uhka muuttui konkreettisesti, oli tarpeen hyödyntää koko Viron maaperää. Se vaati niin ikään myös politiikkaa avukseen. Viron kanssa solmittu avunantosopimus, jolla oli saatu tukikohtia ei voinut kattaa koko maan murrostamista ja divisioonien siirtoa maastoon. Siihen tarvittiin uudet "vaalit" jolloin uusi hallitus olisi täysin neuvostomyönteinen. Tämä palatsikaappaus oli Stalinilta turha liike. Sotilaallisten asioiden delegoiminen ja hyväksyttäminen Viron nukkehallituksen kautta oli turha byrokraattinen hidaste joka vain sotki asioita ja monimutkaisti muuten niin yksinkertaisia asioita. Toinen, huomattavasti vakavampi ongelma liittyi Viron ainakin näennäiseen itsenäisyyteen. Se tarkoitti että monen eri lähetystön sotilasasiamiehet pystyivät tekemään polkupyörillään "eväsretkiä" maaseudulle, varsinkin sinne missä tehtiin jo kaivuutöitä puna-armeijan toimesta. Matkustajakone Kalevan alasampuminen liittyy juuri näihin tarinoihin, jossa ranskalainen sotilasasiamies koetti poistua lentokoneella maasta mukanaan suunnitelma Viroon rakennettavasta Stalin-linjan pohjoispuolesta. Stalin-linjalla ei juurikaan ollut syvyyttä ja sen teho oli myös sen yllätyksellisyydessä.

stalin line
Stalin-linjan pääpuolustusasema rakennettiin Viron itärajalle ja se oli jykevämpi kuin jopa Ranskan Maginot-linja. Jotta sille saatiin syvyyttä, sen piti saada hyödyntää etumaastoa eli käytännössä Viron maaperää. Tämä oli pääsyy miksi Viro liitettiin osaksi Neuvostoliittoa. Aikaa myöten Stalin-linja piti yhyttää samaan kompleksiin Molotov-linjan kanssa, joka vuorostaan rakennettiin Neuvostoliiton länsirajalle.

Päästäkseen vakoojista eroon että voidakseen hyödyntää täydellisesti sen maaperää, oli sulautettava Viro osaksi Neuvostoliittoa. Se oli asia jota ei voinut kiertää. Poliittisesti oli mahdotonta viljellä Viron maaseutu täyteen miinoja, rakentaa murroksia risteyksiin ja asettaa sotilaita divisioonittain maastoon mikäli maa olisi ollut itsenäinen. Vielä haastavampaa olisi ollut rakentaa Stalin-linjan bunkkeriketjua toisen valtion alueelle. Viime kädessä Viro menetti poliittisen legitiiminsä juurikin Hitlerin Ranskan hyökkäyksen vuoksi, joka onnistui Hitleriltä liiankin hyvin. Itsenäisyytensä se menetti Stalin-linjan vuoksi joka sotilaallisista syistä oli pakko rakennuttaa myös Viron eteläpuolisiin maakuntiin, ja kiinni Peipsi-järveen. Peipsi-järvi antoi linjalle luonnollista pituutta. Viron rannikolle sen sijaan katsottiin riittävän pelkkää elävää voimaa ilman betonisia linnoitteita. Stalin-linjan rakentamatta jättäminen olisikin ollut hölmöä, sillä jos linja olisi kattanut pelkän Valko-Venäjän ja Viron kohdalla ollut aukko, olisivat saksalaiset tietenkin tulleet aukosta.

Keväällä 1941 alkoivat vielä Virossa kyyditykset. Periaatteessa monissa sodissa on sodan alta evakuoitu siviiliväestö mutta jonkinlaisen stalinistisen logiikan mukaan liikkeelle lähetettiin vain ne, joista saattoi tulla puna-armeijalle uhka. Toisin sanoen maan upseeristo ja älymystö joista pelättiin tulevan sabotöörejä ja vakoojia puna-armeijan selän taakse, mutta varmuudella takinkääntäjiä saksalaisten puolelle. Puna-armeijan kenraalikunta ei halunnut kokea Virossa mitään partisaanijoukkoa selkänsä takana kesken kuumimman taistelun. Epäluotettavan aineksen kyytiminen Siperiaan oli toki turha ja tarpeeton liike sillä Viron viides kolonna muodosti tuskin niin suurta uhkaa, että se oli tarpeen, ja turhaan käänsi virolaisten asenteet neuvostovastaisiksi. Eikä niitä ehditty edes toteuttaa kuin osittain kun sota jo alkoi.

Historian me tunnemme. Saksalaiset kävivät Peipsi-järven eteläpuolella armottoman taistelun Stalin-linjan betonilinnoitteita vastaan, joka tuli heille yllätyksenä. Mansteinin panssariarmeija joutui seisahtumaan kolmeksi viikoksi kunnes sai varmistettua sivustansa Tallinnan eteläpuolella piilevää puna-armeijan 8. armeijakuntaa vastaan. Tässä mielessä etukäteislaskelmat Leningradin suojaamiseksi toimivat lasketusti, mutta hyökkäyksen rajuus ja lukuisa ylivoima yllättivät silti puna-armeijan ja Leningrad pelastui oikeastaan vain Hitlerin oikullisuuden vuoksi.

Mikäli saksalaiset olisivat vallanneet Leningradin loppukesällä 1941 se olisi tarkoittanut punalaivaston menettämistä, Petroskoin rintaman luhistumista, sotatarviketuotannon supistumista ja ennen kaikkea vapauttanut saksalaisten reservejä Moskovan edustalle joulukuussa 1941, jolloin myös Moskova olisi parhaassa tapauksessa menetetty. Leningradin pelasti viime kädessä sen koko. Hitler ei halunnut ruokkia moista väestömäärää ja Mannerheim kieltäytyi siitä ehdottomasti. Leningrad oli niin suuri, että se olisi nielaissut koko Suomen kenttäarmeijan. Katumapäälle Hitler tuli vasta vuoden 1942 puolella jolloin oli liian myöhäistä. Hitler sai turhaan sotia sotaretkensä ajan Leningradin rintamaa vastaan ja armottoman verisiä ja kuluttavia taisteluita käytiin tämän tästä Pähkinälinnan tietämillä.

Tämä oli tarina lyhykäisyydessään. Viron kohtalon saneli ennen kaikkea sotilaallinen tarkoituksenmukaisuus, asia jota suomessa ei ole koskaan haluttu ymmärtää, vaikka sen pitäisi olla ilmiselvää. Se johtuu suomalaisten omasta tulkinnasta joka on tulkinnut molotov-ribbentrop -sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan yksinomaan ja vain hyökkäyslupana naapurimaihin. Näkemystä vastaan sotii että Stalin ei halunnut kuin varmistaa Leningradin turvallisuuden pyytämällä suomalaisilta rajaluovutuksia ja virolaisilta sotilastukikohtia. Niiden itsenäisyyteen hän ei alkuunsa halunnut kajota kunnes viron strateginen asema muuttui ja suomalaisten penseys minkäänlaisiin myönnytyksiin pakottivat tarkastamaan ulkopolitiikkaa kokonaan toisenlaisiin sävyihin. Samoin Romanialta tyydyttiin ottamaan Bessarabian maakunta suojatakseen etelärintamaansa ja romanialaiset toimivat tässä kohtaa älykkäästi ja hissuksiin säästyäkseen pahemmalta. Tähän sisältyisi tietenkin Puolan kysymys joka oli jo alkaneen sodan vuoksi paljon suorasukaisempi eikä Puolan hallituksen kanssa ollut enää mitään neuvottelemistakaan. Jokainen maa; Suomi, Viro, Romania saivat kaikki omanlaisensa tarjouksen joista osa suostui, osa ei suostunut. Mikään ei kuitenkaan puhu sen puolesta että alusta asti Stalin olisi lupalapullaan hakenut ehdotonta miehitystä. Tätä asiaa ei oikeastaan koskaan ole Suomessa käsitelty, se on aina estetty demonisoimalla Stalinia.

Suomalaistulkinnan ongelma on että se on jyrkässä ristiriidassa kansainvälisen tutkimuksen kanssa joka näkee samat asiat aivan eri perspektiivistä. Ilmeisemmin suomalaisille on niin tärkeää oma herooinen historiansa koska se peilaa samalla kansallistunnetta. Kuitenkin niin suomalaisten kuin virolaistenkin pitäisi nähdä tapahtumansa omaa vallitsevaa tilannetta vasten joka viimeinkin eheyttäisi vinoutuneet tulkinnat todenmukaisemmiksi. Sen myötä suomalainen kansallistunnekin eheytyisi ja pääsisi irti traumoistaan jotka se on oikeastaan itse itselleen luonut.

Jukkis
Piilota kommentointilomake