Pääkirjoitukset

Harvemmin tulee ääneen pohdittua omia aatoksiaan kirjailijasaralla mutta nyt tehdään poikkeus. Raaka totuus on että ihminen muuttuu koko ajan ja jotenkin haluaa uudistaa nahkaansa kymmenen vuoden välein. Kerron tässä ny sunnuntaipäivän ratoksi miten oon aatellu hoitaa seuraavat kymmenen vuotta.  Kannattaa kumminkin muistaa että meidän taiteilijoiden kanssa asiat tuppaa hoituun ns. inspiraation ehdoilla eli tulevaisuuskuva toteutuu tai sitten ei… saahan sitä kumminki haaveilla.

Minähän olen taiteilijasielu eikä mun kirjailijauralla raha ole koskaan merkannut mitään.  Hittikirjan osuessa kohdalle – niitäkin on ollut – sitä syö ja pukeutuu muutaman kuukauden ajan hyvin mutta sitten se arki sieltä  aina palaa. ja se sama persaukisuus joka on kylläkin ollut leimallista koko elämäni ajan. Eikä se ole haitannut koska raha on ylipäänsä ollut vain itsensätoteuttamisen väline ja jos sitä on jostain putkahtanut, aina se on osattu haaskata johonkin kallishintaiseen elokuvantekoon tai pienlehtien painattamiseen.

Toisaalta sitten se rationaalinen puoli on aina todennut että jos olisi suhteessa myynyt vastaavan määrän kirjoja jossain isossa kieliryhmässä olis miljoonikko. Nää  brittikirjailijat ym, niillä homma toimii niin, että kun ne saa luotua yhden hittikirjan, kustantaja antaa yleensä seitsemännumeroisen shekin eikä sen jälkeen tartte mitään tehdäkään. Aikansa kuluks voi jatko-osan toki tehdä. Suomessa on niin pienet lukijakunnat että jopa menestyskirjailijat saa kustantajilta sit jonkun miljoonan sijasta seittemän tonnin shekin ja käytännössä tukevat kun hakee isoa ja massiivista apurahaa. Sellainen mahdollisuus että kirjailijana vois ittensä elättää kirjamyynnillä ei ole vaan mahdollista tässä maassa. Ei vaikka painokset huitelis sadantonnin kappalemäärissä – aina se pää sieltä tulee vetävän käteen. Ilman apurahaa ei elä Antti Tuuri eikä edes Sofi.


Sen sijaan kustantajat yleensä elää ja porskuttaa mukavasti.  Kyllähän sitä siinä kohtaa alkaa miettimään kannattaisko silloin olla itse oma kustantajansa? Ei tosin ole hajuakaan miten yritys perustetaan, ylläpidetään ja enpä ole itse opetellut koskaan mitään teknistäkään kuten taittoa ja kirjojen kaupustelu jonnekin kirjavälitykseen ja kirjastolaitoksiin on ihan sumua. Olen kyllä jo jonkinaikaa etsinyt liikekumppania  jolla olis joku pöytälaatikkofirma ja hoitais juoksevat asiat siinä missä minä voisin keskittyä kirjoittamiseen. Ei ole kukaan syttynyt, ei edes siinä kohtaa kun olen sanonut että voin omista rahoistani startata homman alkuun. Enkä ole sitten enempiä  mankunut, sillä haluton liikekumppani ei juurikaan hivele.

Miettinyt sitäkin että jos ja kun näin pitkälle päästään, pitäis aloittaa kokonaan tyhjältä pöydältä. Uudella ja tuoreella. Panis nämä nykyiset kirjat tylysti vaan pimentoon ja aloittais kirjojen uuden sukupolven. Mitä sitä vanhaa roikottaa? Pitäis sapattivuoden kirjoittamisessa ja sitten iskisi isolla volyymilla  kun on siinä välissä hiljalleen naputellut. En minä siitä tietenkään mitään kultasampoa odota – tietokirjailija kun olen ja tiedän että niiden menekit on marginaalisia suhteessa romaaneihin. Nämä nykyiset aattelin vaan kaupustella loppuun ja otan niitä myyntiin – jos otan – valikoidusti ja harvakseltaan. Tulossa olis kokonaan uusi sukupolvi kirjailijasaralla.

Tällä hetkellä mielessä  pyörii seuraavanlaisia kirjaideoita.

Suomen muinaiskuninkaat -  totta vai tarua

Aattelin tästä  väsätä  kaikkien aikojen kirjaklassikon. Tajuttoman kunnianhimoinen teos johon nähdään erillisvaiva graafisella puolella. Kuvitusta, grafiikkaa ja selventäviä karttoja. 33-jutusta tulee tietenkin tilastoanalyyttinen todistus ja kokonaisuus on niin korkealentoinen ettei se jätä  sanansijaa. Tuleva ikiklassikko johon itse uskon kuin lestadiolainen ylösnousemukseen.

Blitzkrieg – Salamasota; Natsi-Saksan strategia

Saksasta on tehty sen miljoona tietokirjaa ja aihepiiri myy tänä päivänä. Kuitenkin kun riisuu kaiken propagandan, yleistykset, populismin ja väärinkäsitykset pois voidaan toinen maailmansota suhteuttaa todellisemmaksi. Uskokaa kun sanon, ettei se muistuta juurikaan sitä mihin olette tottuneet ja mihin ajatuksianne on urautettu.

Prioni –romaani

Tottakai Prioni -elokuvat tarvitsevat myös romaaniversionsa. Mieluiten vaihtoehtomallin joka ei juurikaan muistuta elokuvan käänteitä. Takaraivossa on koko ajan meinaan kummitellut vaihtoehtoinen juonikaari jonka voi valjastaa romaaniversiossa mutta joka silti pysyy elokuville uskollisena.


Pirkkamiehet

Paras romaani jonka olen kuunaan lukenut on Veren Ääriin joka kertoo rajaseudun päänahanmetsästäjistä. Sen luontokuvaus, tyly väkivalta ja syvyystaso ei ole jäänyt kirjailijapiireilta huomaamatta.  Tälläiset kirjat kolahtavat.  Pirkkamiehistä -  lähinnä Matti Kurjen sotaretkistä -  on ollut päässäni kilpaileva versio joka on jäänyt ajatusten tasolle mutta josta alku on tehty. Itse asiassa tämä jo tehty on kummitellut tuossa vuosia kiusaamassa koska se on niin dimangia tekstiä ettei sitä viittis pistää hukkaan. Rehellisesti sanoen se on parasta mitä olen koskaan tehnyt ja homma on kompastunut siihen, etten ole kyennyt pitämään samaa tasoa yllä seuraavissa kappaleissa.

Alkusuomalaisten kadonnut siviilisaatio

Kirjan megaliittikivien arvoitus olisi pitänyt jo viitata tähän suuntaan ja jälkikäteen aatellen oli typerää alkaa vesittään omia mahtipontisia tutkimuksiaan. Olen toista kesää tehnyt kenttätutkimuksia Kivikeskussa ja aattelin tehdä ens kesänä pidempikestoisen tutkimusretken Varkauden Tihusniemeen. Läpikäyden näiden megaliittikivien ajoitusrakenteet, tarkoitusperät  ja rakentajien maailmankuvat. Siitä tulee vielä saakutin hyvä.


Suomen Mysteerit

Nimi on tuttu ja kirja aikanaan revittiin käsistä. Jollain tavalla – en vielä tiedä miten – se ansaitsisi uusintapainoksen joko täydennettynä laitoksena tai kokonaan uutena versiona. Kun se homma on omissa käsissäni voi olla varmoja että painos ei lopu kesken. Minua jäi aikanaan harmittamaan sen suttuinen painojälki ja se, että vaikka moinen painosmäärä revittiin käsistä (se oli yks sen vuoden myydyimpiä tietokirjoja) on kustantaja ollut nahkea sen uusintapainokselle vaikka sitä  menis edelleen.


Uskon että tässä olis hyvä alku 2020 –luvulle. Elokuvapuolta en ole edes maininnut koska Prionien jälkeen teen vielä yhden ja se on mestariteos. Ei kyllä ole hajuakaan millainen se on ja mitä se  käsittelee. Uskoakseni sitten alkaa leffanteot piisaan.

Mutta yhteenvetona että tarkoitus on vetää välivuosi happea ja iskeä sitten entistä rajummin, ammattimaisemmin ja isommalla volyymilla mutta ihan ekaks pitäis kai opetella tuota yritysmaailmaan hyppäämistä ja katsoa miten menee. Tiedä vaikka löisi leivillekin. Jos rahnaa tippuisi, mistä sen ikinä tietää, sehän tarkoittaa että päästäs kunnon laatuun kiinni ja Jukkis- kustantamosta tulisi paras ja laadukkain kustantamo mitä tämä maa kantaa joka ei suinkaan ala vesittämään suuren lukijakunnan keskinkertaisen maun ehdoilla vaan tehdä tietokirjoja ym jotka kantaa vielä isältä pojalle.

Tai sitten tämä kaikki on vapaata assosiaatiota joka ei toteudu… kenties seuraavakin kirja vaan julkaistaan jollakulla joka tekee sillä ittensä rikkaaksi ja mulle jää muutama ropo kuten aina ennenkin.

Jukkis

Turunpuukotuksen vanavedessä ministeri Risikko puhui kiireellisen tiedustelulain puolesta. Mitä olen itse katsellut tiedustelulakia, se ei tunnu ollenkaan korreloivan tapauksen kanssa, saati että sillä olisi vaikutusta jihadistisen propagandan leviämiseen maassamme.  Mistä tässä oikein on kyse? Vastaus saattaa yllättää.

Se mitä  nyt sanon, ei ole varmastikaan kaikkien mieleen ja kaikkein vähiten sitä uskaltaa sanoa ääneen yksikään silmäätekevä, mitä ja ketä varten tiedustelulaki on tehty. Risikko ei tälläisiä heittele päästään ja toimii virkamiesportaan suuna. Kannattaa  muistaa että ne jotka vastaavat maamme ulkoisista ja sisäisistä uhkakuvista ja niiden torjunnasta, ovat kaukana typeryksistä. Niihin hommiin ei oteta älykääpiöitä. Jos tämä sakki veivaa lainsäädännöllistä uudistusta, niin kyse on jostakin konkreettisesta. Tässä voi suoraan sanoa että kyse on puhtaasta kantaväestön tarkkailusta.

Poliisi kehottaa ilmiantamaan kaiken mikä voi liittyä terrorismiin tai henkeä kohdistuvaan uhkaan. Käytännössä  jos näin tekisi pitäisi päivittäin ilmiantaa nämä somen rajatkiinni –ryhmät. Kun niihin eksyy,  huomaa tälläinen tavallinen pulliainen ettei ne päästään ihan terveitä ole. Oikeastaan aikas sairasta porukkaa.  Niissä tavallisimmin uhkaillaan hengenmenoilla ja yllytetään toinen toista rankkoihin väkivallantekoihin. Fantasioidaan naisten raiskaamisista joko yksilöittäin tai joukkoraiskauksin, hurrataan vääränväristen kuolemasta ja ollaan sotajalalla väestön kanssa, jota nimitetään suvakeiksi. Käytännössä näitä  suvakkeja taitavat olla kaikki muut ihmiset. Jos olen oikein käsittänyt, tunnetuin harrastus on tappouhkauksien postittelu kaikille jotka ovat vähänkään eri mieltä ja hyvänä kakkosena Anna Kontulan väkivaltainen raiskaaminen?  Puheet on pelkkää vihaa, väkivaltaista fantasiaa, murhaanyllyttämisiä ja tuntuu kuin tässä porukassa olisi enää  kukonaskel terroristiseen väkivaltaan. Kyse on siis pitkälti kultista; väkivaltaisesta kultista.


Ei saa käsittää väärin. Minä ymmärrän. Kaikissa kulteissa jäsen ensimmäisenä eristetään toisista ihmisistä. Kun tavallisen perheellisen ihmisen -  jolla  on asuntolainat niskassaan – puheet ei  tietenkään ole tuota luokkaa, ystävänä saattaa ensin rauhoitella sitä  joka alkaa olla kultin lumoissa ja lopulta ystäväpiiri erkaantuu sellaisesta kokonaan jolla ei enää muuta ole kuin tympeää sanottavaa mutiaisista kuinka mutiaiset sitä,tätä ja tota. Ihmiset ympärillä muuttuvat suvakeiksi. Seuraava etappi on sitten astua pimeyden puolelle ja kun vuosikausia vellaa tässä  sakissa, alkaa terveen ja sairaan välinen eroavaisuus kaventua, väärää ja oikeaa ei erota eikä oikein enää ymmärrä itsekään missä mennään ja miltä omat puheet kuulostavat. Tätähän se on – ryhmän harjoittama aivopesu. Valtaosa ei siis sano mitenkään pahalla näitä tappouhkauksiaan – he ovat vain jo niin syvällä kultin ajatusmaailmassa, etteivät enää ymmärrä itseään. Syyntakeettomassa tilassa niin sanotusti. Luuletteko etteivät poliisiviranomaiset tunne tarvetta tarkkailla tätä väkeä. Hehän ovat puheiden perusteella yhtä vaarallisia kuin jihadistit.

Käytännössä rajatkiinni –ryhmät ja islamistiset jihadistit ovat toistensa peilikuvia. Niissä hekumoidaan monenkirjavilla väkivallanteoilla, kidutusraiskauksilla, joukkomurhilla ja yksittäisillä murhilla. Tietenkin varsinaiseen tekoon tarvitaan sitten tietynlainen profiili ja yhteiskunnallinen status, joita koetetaan seasta seuloa viranomaisten toimesta. Homma ilmeisesti kuitenkin toimii koska maassamme estetään muutama potentiaalinen joukkomurha tai joukkotuhon suunnittelu vuosittain. Sisäministeriön mukaan jatkuvassa seurannassa on 350 ulkomaalaista – mahdollisia Isis-taistelijoita -  ja n. 800 kantasuomalaista, jotka mitä todennäköisimmin ovat sairaan yhteisön sairaimmat jäsenet tai muuten vaan epäterveet kansankiihottajat. Tälläisen ääneen sanominen ei varmaankaan hemmottele keskimääräistä maahanmuuttokriittistä ihmistä, mutta näinhän ne asiat vain ovat. Uskoakseni kumminkin valtaosa maahanmuuttokriitikoista vain purkaa paineitaan oman elämänsä kriisissä, jonka pitkäaikaisen vaikutuspiirin luo markkinaliberalismi.


Tiedustelulaki on juridinen asia. Käytännössä vaaralliseksi leimattua ihmistä voidaan nytkin laittomasti seurata ja varmaan näin tehdäänkin. Laiton seuranta ei vain kelpaa  oikeudessa todisteeksi ja todisteiden puutteessa asianomainen saatetaan vapauttaa suunnittelemaan uusia tihutöitä. Aika musta saa kyllä sielu olla jotta tähän seurantaan pääsee.

Puhun tietenkin näistä oikeiston ääriryhmistä kulttina ja suoranaisesti pimeyden voimina jotka turmelevat ihmisen kuin ihmisen ja pitkän päälle pilaavat tämän elämän. Niistä kannattaa pysyä kaukana tai ainakin jalka tukevasti terveen puolella. Enkä ajatellut säästellä sanoja siinäkään että ne jotka ovat keikkuneet maahanmuuttokriittisissä piireissä liian kauan, tarvitsisivat jonkinlaista UskontojenUhrit –tyyppistä  ohjelmaa. Heillä  on aikaa sitten kadonnut oikean ja väärän välinen ero, ja pahinta kaikessa – kadottaneet ihmisyytensä tykkänään. Sen palikan joka tekee meistä joviaaleja ja sosiaalisia ihmisiä. Lisäksi on huomautettava että jos maahanmuuttoasiat rassaa noin pahasti, voin kertoa että  tämä maailma menee omia menojaan eikä meistä kukaan voi vaikuttaa mihinkään, mutta voimme toki pilata elämämme – ja myrkyttää sielumme viha-aatteella -  asioilla joihin emme pääse koskaan vaikuttamaan. Onko sitten olemassa parempikin tapa kuluttaa elämänsä – sen jätän itsekunkin mietittäväksi.

Jos taas politiikkaan tuntee vetoa niin jätän mietittäväksi senkin, olisiko itsekunkin syytä laajentaa poliittista repertuaariaan.  Onko kukaan tullut ajatelleeksi että oma elämä ei välttämättä olekaan vituillaan pakolaisten ja heitä hyysäävien suvakkien takia, vaan tietynlaisen politiikan, joka vähät piittaa esim kouluttamattomasta miesväestöstä. 1600-luvun katovuosien asukki tuskin osasi kyseenalaistaa sen aikaista yhteiskuntarakennetta ja yleisiä olosuhteita, vaan näki mieluummin syyksi noidat. Noituus on sopivan konkreettinen ja käsitettävä juttu mutta nythän me tiedämme ettei noituudella ja nälkäkuolemalla  ole mitään yhtymäkohtaa. Tästä on hyvä aloittaa itsetiedostus pitäisikö itse yhteiskuntaa muuttaa, jotta päästäisiin vihreälle oksalle itsekukin eikä vihakiihotukselle olisi sosiaalista tarvetta. mutta se on eri asia sitten se.

Jukkis

Millaisilla veneillä skandinavian ensimmäiset asukit purjehtivat? Oliko heillä erityyppisiä veneitä erilaisiin tarkoituksiin? Ruuhia pieniin jokiin ja järviin, kaleerimaisempia ”kirkkoveneitä” rannikkopurjehdukseen ja sitten oikein kunnon isolaitaisia aavoille ulapoille. Oikea vastaus on tietenkin ettei kukaan tiedä. Vaan yritetään ottaa selvää.

Arvoitus on niin kutkuttava että  olen ottanut asiakseni sitä selvittää kun kerran tilaisuus tarjoutui. Etsiessäni megaliitteja löysin mitä  eriskummallisemman megaliitin. Kiistatta se on ihmisen käsittelemä koska se lepää ilmassa muutaman irtokiven varassa  joka kielii että sillä on ollut merkitystä. Vaan verrattuna toisiin kulttikiviin tämä oli tyystin erilainen. Kuin ylösalaisin oleva vene joten tottakai sitä sitten miettii – entä jos se onkin vene? tai siis venemuotti?


Mehän emme tiedä mitään sen aikaisesta veneenrakennustekniikasta joka paleoliittisella kaudella oli. On vain arvailuja että nahkaveneitä  ne olisivat olleet ja esikuvana on käytetty eskimoiden umiak –veneitä. Väite ei voi olla kokonaan tuulesta temmattu koska kalliomaalaustenkin neoliittiset venetyypit ovat muodoltaan tätä  sorttia. Vaan mehän emme tutkikaan nyt kalliomaalausten nuorta aikaa vaan kunnon alkusuomalaisia – kulttuuria joka on niin vanhaa ettei siitä kukaan mitään tiedäkään. Aikakautta joka asemoituu tuonne vuosien 9600 – 9400 eaa ajalle. Skandinavian vanhimpiin asukkeihin jotka vielä  voidaan tietää.


Joten paluu kivelle. Olen ajatellut sen niin että  sen ympärille on pingotettu märkä ja tuores valaannahka joka on siihen pingotettu tiukasti nuoralla ja jätetty kuivumaan. Kuivuessaan se muuttuu jäykäksi joka pitää muotonsa ja koska se on valaannahkaa, se on myös  paksua ja vettähylkivää. Ylösalaisin oleva kivi on tietenkin käytännöllinen koska muotin ensimmäinen vaade on, että esine pitää saada muotista irti joka ei onnistuisi jos se olisi toisinpäin. Niinpä tein paluun kivelle työryhmän kanssa jossa mittasimme sen kaikki sivujen pituudet ja astekulmat.  Ilmeni että  kivi on hyvinkin symmetrinen; korkeus 225cm, leveys 225cm ja pituus 440cm. Kulmat hyvin teräviä ja symmetrisiä.


Seuraava työvaihe on tietenkin valmistaa siitä pienoismalli. Tarkoitus ei suinkaan ole valmistaa pientä  miniatryyrista venettä joka on ehtaa käsityötä vaan yksinomaan tutkia sen vedessä olevia ominaisuuksia. Kaatuuko se? Huojuuko? Pääseekö sillä eteenpäin? Tuskin ikinä  päästään ihan prototyyppiin jolla uskaltaisi mennä Näsijärven selälle mutta onhan sitä tutkimussarkaa tässäkin. Jos ja kun tämä kivi osoittautuu veneenrakennuksen muotiksi on selvää, ettei sitä ole tehty vain yhtä venettä varten vaan kunnon sarjavalmistukseen. Silloin on selvitetty eräs  arvoitus tästä maailmasta pois, ja uskokaa kun sanon, että se on maailmanluokan paljastus.  Tietenkään näillä kulmilla kukaan ei tajua sen arvoa joten kai sitä on esiteltävä sitten ulkomaille.

Jukkis

Kesä se siinä vilahti yhtenä kylmimmistä ja märimmistä kesistä miesmuistiin. Se ei tietenkään estänyt minua saapastelemasta mettissä täyttämässä lupaustani että jotain kouriintuntuvaa paleotaidetta olis syytä löytää jos meinaa megaliittiteoriansa saada vielä joskus kaupattua paremmillekin piireille.

Aiemminhan on ollutkin puhetta että vanhimpia taide-esineitä mitä tämä maa tuntee, löytyi yllättäen kotikaapistani. Mikä lie torniontuliainen. Vasta tosiaan kun törmäsin mammuttinäyttelyssä vitriineissä vastaaviin, alkoi kello kilkattamaan. Nyt tiedän että se on Ruotsista, tarkemmin mount Billingenin juurelta jossa on kivikauden ihmiselle ollut suoranainen piikiven paljous, ja nämä jotka näitä poimivat olivat vuodelta 7400 eaa eli melkein ensimmäiset skandinavian ihmiset. Ei ihmekään että piikivi on muotoiltu visentin eli jo kauan sitten sukupuuttoon kuolleen alkuhärän muotoiseksi. Viimeinen visentti taisi skandinaviasta kadota n. 5500 eaa joten kiven on oltava sitä vanhempi.
Nyt on kumminkin ilo esittää että hallussani onkin vasta toiseksi vanhin esine. Ilotuutinen siksi että satumpa omaamaan myös sen vanhimman. Jotain lintuahan tämä kvartsinpala esittää, ja se on niin näköinen että on aikanaan tuottanut omistajalleen sitä kuulua hiljaista iloa.


Leppälintua esittävä kivinen figuuri.  Löysin tämän jo keväällä ja jätin sinne mut alkoi sitten jälkikäteen kaduttamaan ja hain pois.Harvoinhan sitä löytää n. 13 000v vanhan taide-esineen.



Tähän astinen veikkaukseni on ollut leppälintu vaikka kivenmurikka pikkulintua suurempi onkin. Tämä on tietenkin valistunut arvaus ja jos joku ehdottaa parempaa niin enpä ala kinaan. Musta pää sillä on ja punerva selkä kuten nuorella leppälinnullakin. Joku voi tietenkin sanoa että tavallinen kivenmurikka. En minä ala tästäkään kinaan, kun satun tietään ettei tässä maassa ole ensimmäistäkään paleotaiteen tuntijaa. Ihan varhaisimmat esineet paleokaudella kun olivat juuri tuollaisia karkeita ja suurin piirtein sinne päin tehtyjä – sikäli kun ei vain haettu suoraan oikean muotoista ja kokoista luonnonkiveä  teräksi tai muuksi käyttöesineeksi. Tätä sentään lienee viistetty, sen verran selkeät urat siinä on.



Muinainen saari jossa punaisella figuurin löytöpaikka ja sinisellä asuinpaikka. Muistetaan että tieteilijöiden mukaan näitä saaria ei ole koskaan ihminen asuttanut - voi miten tietämättömiä he ovatkaan...

Tiedän sen vanhimmaksi siitä että se mikä nykyään on Jyväskyläntien varressa oleva muurainjärvenvuori, on ammoin ollut saari joka on ollut meren ympäröimä. Puhutaan siis Yoldiameren aikaisesta saaristosta jolloin se missä teikäläinen nyt istuu, on mitä ilmeisemmin ollut syvää merenpohjaa. Vain korkeimmat harjanteet ja huiput ovat olleet yksittäisiä luotoja. Korostetaan nyt että nykytietämyksen mukaan ihminen ei asuttanut näitä saaria alkuunkaan vaan ekat metsästäjät  tulivat vasta ancylusjärven aikana jolloin oli jo selkeitä maa-aloja. Tämä kivi on siis osa kokonaan tuntemattomasta kulttuurista josta kukaan ei tiedä mitään. Se jos mikä tekee siitä vanhimman.

Että  sellainen kesä se minulla. Tässähän kun aika etenee, tulee vielä joku päivä  suurimittaisen paleotaiteen kokoelman omistajaksi.