Pääkirjoitukset

Luitte otsikon aivan oikein. Vaikka tämä työministeri vaikuttaa muuten niin joviaalilta tyypiltä, teot kielivät pahantahtoisesta ihmisestä joka käytännössä vihaa asiakaskuntaansa eli työttömiä joiden työsarkaan nämä käytännössä kuuluvat. Itseäni kyllä ihmetyttää miten ihmisestä voi tulla noin pahanilkinen ja sadistinen vai onko tämä syndrooma kun Himmlerilläkin oli aikoinaan – kun on riittävän korkealla,  inhimillinen hätä muuttuu tilastoiksi?

Lue lisää: Jari Lindström - työministeri ja pahantekijä

Aattelinpa tässä palata rakkaaseen lempilapseeni eli näihin megaliittikiviin. Kesä on vierähtänyt mettiä kolutessa ja vielä on jäljellä viimeinen etappi jahka nuo hirvikärpäset kuolla kupsahtavat ekoihin pakkasiin. Koska nyt ei ole esitellä uusia kivikuvia – eikä liene tarpeenkaan – voi asiaa katsella yleistasolla. Tai pikemmin kertoa mikä meni vikaan tämän projektin osalta. Vaikka tämä tälläistä marinaa nyt onkin on kuitenkin syytä kertoa että itse kirjaa Megaliittikivien arvoitus on myyty hyvin ja painos alkaa olla loppusuoralla. Olkoonkin ettei se ole herättänyt keskustelua, johtuen varmaan sen eksoottisesta luonteesta

Kuvitelkaa tosiaan että löytäisitte jostain sademetsästä rauniokaupungin jonka tekijät ovat tyystin tuntematon kulttuuri. Eikö se jos mikä olisi kohujulkisuuden paikka, suorastaan maailmanlaajuinen sensaatio, ja sensaatioitahan saa vaan löytämällä eri näköisiä ruukunsirpaleita jotka ilmentää että tietämyksessämme on aukkoja, joten asia vaatii lisätutkimuksia. Olen kiistatta onnistunut tekemään juuri näin – kiitos kaveriverkoston joka on asiaan luonut lisävalaistusta. Päästy entuudestaan tuntemattoman kulttuurin jäljille jotka onnekkaasti ovat myös Skandinavian ensimmäisiä asukkaita, ja pakottavat arvioimaan uudelleen Skandinavian ensimmäiset asukkaat ja heidän tulosuuntansa. Sillä erolla että siinä  missä  tälläisen löytäjä  yleensä lyötäisiin kunniatohtoriksi on omalla kohdallani seurannut armoton hiljaisuus.


Onhan se pommi että varhaisessa Suomessa on ollut asukkaita jo kaksituhatta vuotta aiemmin kuin on ounasteltu. Että asutus ei olekaan alkanut Ancylusjärven aikana – Askolan kulttuurista – kuten on luultu vaan se on ollut olemassa jo Yoldiameren aikana. Aikana jolloin maankohoaminen ei vielä ollut alkanutkaan. Keitä sitten ovatkaan ikinä olleet, ovat olleet alkusuomalaisten alkusuomalaisia ja heillä on ollut jopa pitkälle kehittynyt kulttuuri koska ovat valmistelleet kivipatsaita – luitte aivan oikein – ja joita on tuhansittain ja joita on virheellisesti pidetty luonnonoikkuina. Vuosisadan sensaatiohan se on. Tai olisi jos oltaisiin muualla kuin Suomessa.


On kai selvää että olen tottakai ottanut yhteyttä eri medioihin ja saanut aikaan täydellisen hiljaisuuden. Toisaalta ymmärrän sen kyllä. Tavallinen lehtimies ei varmaankaan sisäistä näin vaikeita asioita, ei hän erota Yoldiamerta Ancylusjärvestä saati tiedä mitään Skandinavian asutushistoriasta; kaikista näistä Fosnan kulttuureista. Hän on täysin heikoilla jäillä tämän asian suhteen ja vielä kun esittelee kiviä  joita normikansalainen erehtyy pitämään luonnonvoimien aikaansaannoksina, on olemassa riskinsä että joutuu jonkun huru-ukon vedättämäksi. Kyllä sen tajuaa kun asiaa katsoo lehtimiehen vinkkelistä. Niinpä tässä on sitten oltu vuosisadan löydöksen kanssa täydessä hiljaisuudessa. Onpa varsin erikoinen tilanne.


Ehkä ongelmani tämän kanssa on ollut että  tämä on liian suurta. On vedetty liian suuria siveltimenvetoja, nähty liian isoja kokonaisuuksia ja ylitetty valtaosan käsityskyky. Muistelen että sain aikanaan vähän liiaksikin julkisuutta tuon 33.3 –jutun tiimoilla koska se oli jokaisen käsitettävissä oleva asia. Eikä se kuppikivijuttu sen huonommin mennyt. Periaatteessa mikä tahansa kivikasa tai nuolenkärki ylittää aina uutiskynnyksen innostavana uutisena. Janakkalan miekkamies kai tunnetuin. Näiden uutisten salaisuus on, että ne ovat käsitettäviä uutisia, ne täydentävät yleistä mielikuvaa ja toimivat tiettyjen raamien sisäpuolella.

Toisaalta, jos syyllistä kaipaa tähän floppaukseen niin peili on siihen varmasti oiva apuväline. Myönnän etten koskaan ole nähnyt vaivaa erillisen myyntipuheen tekemiseen. Sellaisen joka pukisi vaikeankin asian yksinkertaiseen kaapuun jonka tajuaa puolesta sanasta tavallinen kadunmieskin. Pikemmin olen tupannut olemaan vaikeatajuinen, korkealentoinen ja loputtomasti taustoja ja taustojen taustoja suoltava ja karkottanut lähinnä ihmiset vaikeilla käsitteillä, jotka vaatisivat ammattilaista ne tulkitsemaan. On kyllä sanottava vastapainoksi, että olen niin hyvä, että ammattilaiset eivät koskaan kritisoi allekirjoittanutta koska heidän oma tietämyksensä tuppaa jäämään puoliväliin joten he ovat aina pitäneet allekirjoittaneeseen tervettä hajurakoa. Senkin muuten myönnän loppukaneettina että on vaikea tehdä näin ammattitason tutkimusta tavallisena niemisenä, koska yleensä edellytetään jonkinlaista titteliä sanottavan painottamiseksi. Tälläisiä tyyppejä kun minä jotka ovat synnynnäisiä tutkijoita ei kasva puissa eikä kukaan oikein tiedä miten suhtautuisi.


Ei pitäisi valittaa. Saanpahan tutkimusrauhan ajatellen toista erää. Toinen että ainahan olen haaveillut Arkadiasta; maanalaisesta kulttuurivirtauksesta joka vaikuttaa valtavirtaan sen alakautta ylläpitäen ja vaalien sitä todellista tietoa pintakulttuurisen hutun sijasta. Näin tässäkin tapauksessa on käynyt, vuosisadan tiedesensaatio elää ja vaikuttaa vielä alakulttuurisena juonteena. Osaksi varmaan siinä että ajan henkikin on väärä – nykyisin ei suosita älyllistä ja kansallinen identiteetti on hajoamassa kahtiajakoihin ja päivänpoliittisiin kiistoihin. Jokainen vuosikymmen nyt vaan on aina erilainen.

Rehellisesti sanoen pidän tämän tunnistamattoman megaliittikulttuurin hahmottamista, en paitsi vuosisadan oivalluksena, vaan myös nerokkaana sellaisena, ja jos asiaa katsoo kyynisesti, niin Suomessa ei ole koskaan ymmärretty nerokkuuden päälle. Neromme ovat kyllä päässeet vaikuttamaan heti kun ovat löytäneet tiensä ulkomaille tai saaneet ulkomaisen rahoituksen, mutta Suomessa heitä ei ole koskaan ymmärretty pätkän vertaa. Joten ei tämä ole henkilökohtaista.

Jukkis

Harvemmin tulee ääneen pohdittua omia aatoksiaan kirjailijasaralla mutta nyt tehdään poikkeus. Raaka totuus on että ihminen muuttuu koko ajan ja jotenkin haluaa uudistaa nahkaansa kymmenen vuoden välein. Kerron tässä ny sunnuntaipäivän ratoksi miten oon aatellu hoitaa seuraavat kymmenen vuotta.  Kannattaa kumminkin muistaa että meidän taiteilijoiden kanssa asiat tuppaa hoituun ns. inspiraation ehdoilla eli tulevaisuuskuva toteutuu tai sitten ei… saahan sitä kumminki haaveilla.

Minähän olen taiteilijasielu eikä mun kirjailijauralla raha ole koskaan merkannut mitään.  Hittikirjan osuessa kohdalle – niitäkin on ollut – sitä syö ja pukeutuu muutaman kuukauden ajan hyvin mutta sitten se arki sieltä  aina palaa. ja se sama persaukisuus joka on kylläkin ollut leimallista koko elämäni ajan. Eikä se ole haitannut koska raha on ylipäänsä ollut vain itsensätoteuttamisen väline ja jos sitä on jostain putkahtanut, aina se on osattu haaskata johonkin kallishintaiseen elokuvantekoon tai pienlehtien painattamiseen.

Toisaalta sitten se rationaalinen puoli on aina todennut että jos olisi suhteessa myynyt vastaavan määrän kirjoja jossain isossa kieliryhmässä olis miljoonikko. Nää  brittikirjailijat ym, niillä homma toimii niin, että kun ne saa luotua yhden hittikirjan, kustantaja antaa yleensä seitsemännumeroisen shekin eikä sen jälkeen tartte mitään tehdäkään. Aikansa kuluks voi jatko-osan toki tehdä. Suomessa on niin pienet lukijakunnat että jopa menestyskirjailijat saa kustantajilta sit jonkun miljoonan sijasta seittemän tonnin shekin ja käytännössä tukevat kun hakee isoa ja massiivista apurahaa. Sellainen mahdollisuus että kirjailijana vois ittensä elättää kirjamyynnillä ei ole vaan mahdollista tässä maassa. Ei vaikka painokset huitelis sadantonnin kappalemäärissä – aina se pää sieltä tulee vetävän käteen. Ilman apurahaa ei elä Antti Tuuri eikä edes Sofi.


Sen sijaan kustantajat yleensä elää ja porskuttaa mukavasti.  Kyllähän sitä siinä kohtaa alkaa miettimään kannattaisko silloin olla itse oma kustantajansa? Ei tosin ole hajuakaan miten yritys perustetaan, ylläpidetään ja enpä ole itse opetellut koskaan mitään teknistäkään kuten taittoa ja kirjojen kaupustelu jonnekin kirjavälitykseen ja kirjastolaitoksiin on ihan sumua. Olen kyllä jo jonkinaikaa etsinyt liikekumppania  jolla olis joku pöytälaatikkofirma ja hoitais juoksevat asiat siinä missä minä voisin keskittyä kirjoittamiseen. Ei ole kukaan syttynyt, ei edes siinä kohtaa kun olen sanonut että voin omista rahoistani startata homman alkuun. Enkä ole sitten enempiä  mankunut, sillä haluton liikekumppani ei juurikaan hivele.

Miettinyt sitäkin että jos ja kun näin pitkälle päästään, pitäis aloittaa kokonaan tyhjältä pöydältä. Uudella ja tuoreella. Panis nämä nykyiset kirjat tylysti vaan pimentoon ja aloittais kirjojen uuden sukupolven. Mitä sitä vanhaa roikottaa? Pitäis sapattivuoden kirjoittamisessa ja sitten iskisi isolla volyymilla  kun on siinä välissä hiljalleen naputellut. En minä siitä tietenkään mitään kultasampoa odota – tietokirjailija kun olen ja tiedän että niiden menekit on marginaalisia suhteessa romaaneihin. Nämä nykyiset aattelin vaan kaupustella loppuun ja otan niitä myyntiin – jos otan – valikoidusti ja harvakseltaan. Tulossa olis kokonaan uusi sukupolvi kirjailijasaralla.

Tällä hetkellä mielessä  pyörii seuraavanlaisia kirjaideoita.

Suomen muinaiskuninkaat -  totta vai tarua

Aattelin tästä  väsätä  kaikkien aikojen kirjaklassikon. Tajuttoman kunnianhimoinen teos johon nähdään erillisvaiva graafisella puolella. Kuvitusta, grafiikkaa ja selventäviä karttoja. 33-jutusta tulee tietenkin tilastoanalyyttinen todistus ja kokonaisuus on niin korkealentoinen ettei se jätä  sanansijaa. Tuleva ikiklassikko johon itse uskon kuin lestadiolainen ylösnousemukseen.

Blitzkrieg – Salamasota; Natsi-Saksan strategia

Saksasta on tehty sen miljoona tietokirjaa ja aihepiiri myy tänä päivänä. Kuitenkin kun riisuu kaiken propagandan, yleistykset, populismin ja väärinkäsitykset pois voidaan toinen maailmansota suhteuttaa todellisemmaksi. Uskokaa kun sanon, ettei se muistuta juurikaan sitä mihin olette tottuneet ja mihin ajatuksianne on urautettu.

Prioni –romaani

Tottakai Prioni -elokuvat tarvitsevat myös romaaniversionsa. Mieluiten vaihtoehtomallin joka ei juurikaan muistuta elokuvan käänteitä. Takaraivossa on koko ajan meinaan kummitellut vaihtoehtoinen juonikaari jonka voi valjastaa romaaniversiossa mutta joka silti pysyy elokuville uskollisena.


Pirkkamiehet

Paras romaani jonka olen kuunaan lukenut on Veren Ääriin joka kertoo rajaseudun päänahanmetsästäjistä. Sen luontokuvaus, tyly väkivalta ja syvyystaso ei ole jäänyt kirjailijapiireilta huomaamatta.  Tälläiset kirjat kolahtavat.  Pirkkamiehistä -  lähinnä Matti Kurjen sotaretkistä -  on ollut päässäni kilpaileva versio joka on jäänyt ajatusten tasolle mutta josta alku on tehty. Itse asiassa tämä jo tehty on kummitellut tuossa vuosia kiusaamassa koska se on niin dimangia tekstiä ettei sitä viittis pistää hukkaan. Rehellisesti sanoen se on parasta mitä olen koskaan tehnyt ja homma on kompastunut siihen, etten ole kyennyt pitämään samaa tasoa yllä seuraavissa kappaleissa.

Alkusuomalaisten kadonnut siviilisaatio

Kirjan megaliittikivien arvoitus olisi pitänyt jo viitata tähän suuntaan ja jälkikäteen aatellen oli typerää alkaa vesittään omia mahtipontisia tutkimuksiaan. Olen toista kesää tehnyt kenttätutkimuksia Kivikeskussa ja aattelin tehdä ens kesänä pidempikestoisen tutkimusretken Varkauden Tihusniemeen. Läpikäyden näiden megaliittikivien ajoitusrakenteet, tarkoitusperät  ja rakentajien maailmankuvat. Siitä tulee vielä saakutin hyvä.


Suomen Mysteerit

Nimi on tuttu ja kirja aikanaan revittiin käsistä. Jollain tavalla – en vielä tiedä miten – se ansaitsisi uusintapainoksen joko täydennettynä laitoksena tai kokonaan uutena versiona. Kun se homma on omissa käsissäni voi olla varmoja että painos ei lopu kesken. Minua jäi aikanaan harmittamaan sen suttuinen painojälki ja se, että vaikka moinen painosmäärä revittiin käsistä (se oli yks sen vuoden myydyimpiä tietokirjoja) on kustantaja ollut nahkea sen uusintapainokselle vaikka sitä  menis edelleen.


Uskon että tässä olis hyvä alku 2020 –luvulle. Elokuvapuolta en ole edes maininnut koska Prionien jälkeen teen vielä yhden ja se on mestariteos. Ei kyllä ole hajuakaan millainen se on ja mitä se  käsittelee. Uskoakseni sitten alkaa leffanteot piisaan.

Mutta yhteenvetona että tarkoitus on vetää välivuosi happea ja iskeä sitten entistä rajummin, ammattimaisemmin ja isommalla volyymilla mutta ihan ekaks pitäis kai opetella tuota yritysmaailmaan hyppäämistä ja katsoa miten menee. Tiedä vaikka löisi leivillekin. Jos rahnaa tippuisi, mistä sen ikinä tietää, sehän tarkoittaa että päästäs kunnon laatuun kiinni ja Jukkis- kustantamosta tulisi paras ja laadukkain kustantamo mitä tämä maa kantaa joka ei suinkaan ala vesittämään suuren lukijakunnan keskinkertaisen maun ehdoilla vaan tehdä tietokirjoja ym jotka kantaa vielä isältä pojalle.

Tai sitten tämä kaikki on vapaata assosiaatiota joka ei toteudu… kenties seuraavakin kirja vaan julkaistaan jollakulla joka tekee sillä ittensä rikkaaksi ja mulle jää muutama ropo kuten aina ennenkin.

Jukkis

Turunpuukotuksen vanavedessä ministeri Risikko puhui kiireellisen tiedustelulain puolesta. Mitä olen itse katsellut tiedustelulakia, se ei tunnu ollenkaan korreloivan tapauksen kanssa, saati että sillä olisi vaikutusta jihadistisen propagandan leviämiseen maassamme.  Mistä tässä oikein on kyse? Vastaus saattaa yllättää.

Se mitä  nyt sanon, ei ole varmastikaan kaikkien mieleen ja kaikkein vähiten sitä uskaltaa sanoa ääneen yksikään silmäätekevä, mitä ja ketä varten tiedustelulaki on tehty. Risikko ei tälläisiä heittele päästään ja toimii virkamiesportaan suuna. Kannattaa  muistaa että ne jotka vastaavat maamme ulkoisista ja sisäisistä uhkakuvista ja niiden torjunnasta, ovat kaukana typeryksistä. Niihin hommiin ei oteta älykääpiöitä. Jos tämä sakki veivaa lainsäädännöllistä uudistusta, niin kyse on jostakin konkreettisesta. Tässä voi suoraan sanoa että kyse on puhtaasta kantaväestön tarkkailusta.

Poliisi kehottaa ilmiantamaan kaiken mikä voi liittyä terrorismiin tai henkeä kohdistuvaan uhkaan. Käytännössä  jos näin tekisi pitäisi päivittäin ilmiantaa nämä somen rajatkiinni –ryhmät. Kun niihin eksyy,  huomaa tälläinen tavallinen pulliainen ettei ne päästään ihan terveitä ole. Oikeastaan aikas sairasta porukkaa.  Niissä tavallisimmin uhkaillaan hengenmenoilla ja yllytetään toinen toista rankkoihin väkivallantekoihin. Fantasioidaan naisten raiskaamisista joko yksilöittäin tai joukkoraiskauksin, hurrataan vääränväristen kuolemasta ja ollaan sotajalalla väestön kanssa, jota nimitetään suvakeiksi. Käytännössä näitä  suvakkeja taitavat olla kaikki muut ihmiset. Jos olen oikein käsittänyt, tunnetuin harrastus on tappouhkauksien postittelu kaikille jotka ovat vähänkään eri mieltä ja hyvänä kakkosena Anna Kontulan väkivaltainen raiskaaminen?  Puheet on pelkkää vihaa, väkivaltaista fantasiaa, murhaanyllyttämisiä ja tuntuu kuin tässä porukassa olisi enää  kukonaskel terroristiseen väkivaltaan. Kyse on siis pitkälti kultista; väkivaltaisesta kultista.


Ei saa käsittää väärin. Minä ymmärrän. Kaikissa kulteissa jäsen ensimmäisenä eristetään toisista ihmisistä. Kun tavallisen perheellisen ihmisen -  jolla  on asuntolainat niskassaan – puheet ei  tietenkään ole tuota luokkaa, ystävänä saattaa ensin rauhoitella sitä  joka alkaa olla kultin lumoissa ja lopulta ystäväpiiri erkaantuu sellaisesta kokonaan jolla ei enää muuta ole kuin tympeää sanottavaa mutiaisista kuinka mutiaiset sitä,tätä ja tota. Ihmiset ympärillä muuttuvat suvakeiksi. Seuraava etappi on sitten astua pimeyden puolelle ja kun vuosikausia vellaa tässä  sakissa, alkaa terveen ja sairaan välinen eroavaisuus kaventua, väärää ja oikeaa ei erota eikä oikein enää ymmärrä itsekään missä mennään ja miltä omat puheet kuulostavat. Tätähän se on – ryhmän harjoittama aivopesu. Valtaosa ei siis sano mitenkään pahalla näitä tappouhkauksiaan – he ovat vain jo niin syvällä kultin ajatusmaailmassa, etteivät enää ymmärrä itseään. Syyntakeettomassa tilassa niin sanotusti. Luuletteko etteivät poliisiviranomaiset tunne tarvetta tarkkailla tätä väkeä. Hehän ovat puheiden perusteella yhtä vaarallisia kuin jihadistit.

Käytännössä rajatkiinni –ryhmät ja islamistiset jihadistit ovat toistensa peilikuvia. Niissä hekumoidaan monenkirjavilla väkivallanteoilla, kidutusraiskauksilla, joukkomurhilla ja yksittäisillä murhilla. Tietenkin varsinaiseen tekoon tarvitaan sitten tietynlainen profiili ja yhteiskunnallinen status, joita koetetaan seasta seuloa viranomaisten toimesta. Homma ilmeisesti kuitenkin toimii koska maassamme estetään muutama potentiaalinen joukkomurha tai joukkotuhon suunnittelu vuosittain. Sisäministeriön mukaan jatkuvassa seurannassa on 350 ulkomaalaista – mahdollisia Isis-taistelijoita -  ja n. 800 kantasuomalaista, jotka mitä todennäköisimmin ovat sairaan yhteisön sairaimmat jäsenet tai muuten vaan epäterveet kansankiihottajat. Tälläisen ääneen sanominen ei varmaankaan hemmottele keskimääräistä maahanmuuttokriittistä ihmistä, mutta näinhän ne asiat vain ovat. Uskoakseni kumminkin valtaosa maahanmuuttokriitikoista vain purkaa paineitaan oman elämänsä kriisissä, jonka pitkäaikaisen vaikutuspiirin luo markkinaliberalismi.


Tiedustelulaki on juridinen asia. Käytännössä vaaralliseksi leimattua ihmistä voidaan nytkin laittomasti seurata ja varmaan näin tehdäänkin. Laiton seuranta ei vain kelpaa  oikeudessa todisteeksi ja todisteiden puutteessa asianomainen saatetaan vapauttaa suunnittelemaan uusia tihutöitä. Aika musta saa kyllä sielu olla jotta tähän seurantaan pääsee.

Puhun tietenkin näistä oikeiston ääriryhmistä kulttina ja suoranaisesti pimeyden voimina jotka turmelevat ihmisen kuin ihmisen ja pitkän päälle pilaavat tämän elämän. Niistä kannattaa pysyä kaukana tai ainakin jalka tukevasti terveen puolella. Enkä ajatellut säästellä sanoja siinäkään että ne jotka ovat keikkuneet maahanmuuttokriittisissä piireissä liian kauan, tarvitsisivat jonkinlaista UskontojenUhrit –tyyppistä  ohjelmaa. Heillä  on aikaa sitten kadonnut oikean ja väärän välinen ero, ja pahinta kaikessa – kadottaneet ihmisyytensä tykkänään. Sen palikan joka tekee meistä joviaaleja ja sosiaalisia ihmisiä. Lisäksi on huomautettava että jos maahanmuuttoasiat rassaa noin pahasti, voin kertoa että  tämä maailma menee omia menojaan eikä meistä kukaan voi vaikuttaa mihinkään, mutta voimme toki pilata elämämme – ja myrkyttää sielumme viha-aatteella -  asioilla joihin emme pääse koskaan vaikuttamaan. Onko sitten olemassa parempikin tapa kuluttaa elämänsä – sen jätän itsekunkin mietittäväksi.

Jos taas politiikkaan tuntee vetoa niin jätän mietittäväksi senkin, olisiko itsekunkin syytä laajentaa poliittista repertuaariaan.  Onko kukaan tullut ajatelleeksi että oma elämä ei välttämättä olekaan vituillaan pakolaisten ja heitä hyysäävien suvakkien takia, vaan tietynlaisen politiikan, joka vähät piittaa esim kouluttamattomasta miesväestöstä. 1600-luvun katovuosien asukki tuskin osasi kyseenalaistaa sen aikaista yhteiskuntarakennetta ja yleisiä olosuhteita, vaan näki mieluummin syyksi noidat. Noituus on sopivan konkreettinen ja käsitettävä juttu mutta nythän me tiedämme ettei noituudella ja nälkäkuolemalla  ole mitään yhtymäkohtaa. Tästä on hyvä aloittaa itsetiedostus pitäisikö itse yhteiskuntaa muuttaa, jotta päästäisiin vihreälle oksalle itsekukin eikä vihakiihotukselle olisi sosiaalista tarvetta. mutta se on eri asia sitten se.

Jukkis