Pääkirjoitukset

Terveiset kesälaitumilta en ole viittiny tänne mitään kirjoittaa mut nyt se alkaa taas... Tässä olin viikonloppuna kuvaushommissa ja läpikäynpä sitä noin muistelona niin kauan kun asiat on muistissa.  Saatatte samalla saada jonkinlaisen yleiskuvan millaista se on ja mitä kaikkea vaatii jos tälle tielle lähtee. 

Se että Prioni saa jatko-osan on ihan sattumien summaa. Halusin nyt vaan tehdä seuraavaksi sotaelokuvan joka sijoittuisi vuoteen 1943 mutta oli liian haastavaa kuvauspaikkojen ja vaatteiden suhteen eikä niitä ihmisiäkään siihen noin vaan löydä näytteleen näin tatuointien ja lävistysten aikakaudella.  Vaan periksi ei anneta joten muutin sen vaan tieteiskauhuversioksi ja koska asiat menee pieleen, varsinaisiin kuvauksiin päästiin vasta puolitoista vuotta myöhemmin. Oli kova homma ylläpitää  henkeä siihen saakka. On siis syntymässä Prioni II – tarkemmalta nimeltään Viljasodat! Ykkösosan Rehtorikin tuli siihen vilahtamaan.

Vaikka periaatteessa näyttelijäkaarti olikin valittu hyvissä ajoin, ihmisten elämäntilanteet muuttuu ja perumisiakin tuli ja piti haalia uusia. Erityisen tiukka oli yksi rooli joka peruttiin vain muutamaa viikkoa ennen ja siihen sit pestasin jonkun joka ystävällisesti kaksi tuntia ennen kuvauksia ilmoitti ettei aiokaan tulla. Perinteinen ohari siis. Oma vikani. Olisi pitänyt haistaa jo siitäkin että sähköposteihin ei vastata kun kolmen päivän viiveillä, mikä on yleensä  varma merkki innostuksen puutteesta, ja luomiani etukäteistehtäviä ei tehdä  ollenkaan.


Ja tekosyistä olen oppinut senkin että kun ihmiset vetoaa työkiireisiin, se on varma merkki siitä, ettei aiotakaan tulla kuvauksiin mutta ei kehdata sitä ilmoittaa samantein vaan halutaan pilata toisen leffa. Näillä  oharisteilla jotka vaan hakee tuotantoon jos toiseen aikomattakaan saapua paikanpäälle, tuntuu olevan aina samat meriselitykset ja ne oppii tunnistaan jo ennalta. Nämä elementit oli nytkin kasassa, mutten taaskaan kuunnellut sisäistä varoituskelloani. Mainita voi senkin että rooliin haki myös  joku tyttönen jolla oli jotain ongelmia mentaalipuolella ja kun hänet skippasin ilmanmuuta, sain parin viestin edestä tulikivenkatkuista sadattelua, joka kiistatta pilas päivän. Se tyyppi varmaan oliskin ollu kuvauspaikalla varsinainen ilopilleri. Tämä ohariasia ratkesi niin että kuvauspaikalla aloin soittelemaan yhdelle rouvashenkilölle joka  oli siihen myös hakenut mutta liian myöhään koska olin ehtinyt jo valita oharintekijän ja hän saapui paikalle muutaman tunnin varoitusajalla ja opetteli vuorosanat lennossa. Jouduin lupaan rahaa – pakko oli.


Yleensä ottaen juttu kumminkin meni hyvin. Mitä nyt satoi satamistaan ja kun päästiin eräälle autiolle metsäkalliolle, taivaan akkunat aukes niin ettei voinu kuvata mitään.Plussana että joku oli pykänny lautakopin keskelle mettää ja ei tarvinnu ihan taivasalla venailla. Kuvauspaikalla meni sähkötkin poikki, kadotin autonavaimeni joita sit etittiin,  kameran linssi meni sateesta niin huuruun ettei nähny mitään mitä sillä kuvataan, sähkötkin meni poikki majapaikassa ja luonnollisesti palatessani toisten vaatteita on takakontissani niin että löytötavaratoimiston voisin perustaa. Olin aatellu että miespääosani repliikit nauhoitetaan lauantaina illansuussa ja heti seuraavana aamuna ja loput kahden viikon päästä. Hän kumminkin valitteli että  hänen pitää poistua lauantaina ja palaan pääsee vasta sunnuntain iltapäivästä ja kahden viikon päästä ei pääse ollenkaan. Tässä  pääsyy miksi elokuvassa ei ole miespääosaa sit ollenkaan.  Ja sitähän tämä on, sillä koko ajan pitää olla valmiina muuttamaan tarinankulkua  lennossa mutta onneksi olen luovia ihmisiä. Asiaa ei muuten auttanut yhtään että avustajakaarti oli kaupungissa juopottelemassa ja päätynyt putkaan joten sotarintama pitää tehdä toisella aikaa toisten ihmisten kanssa.


Vaikeuksia voi aina luetella mutta plussiakin oli. Pestaamani kokki hoiti hommat kotiin, nukkumapaikkoja riitti kaikille ja fiilis oli hyvä. Vaikka näyttelijän työ onkin pääosin odottamista, likat tuntu hulluttelevan vapaahetkensä twerkkausvideioittensa kanssa joten ne osas ottaa ilon irti. Lisäksi se suurin ilonaihe että tuli mitä esteitä vaan, koneisto kävi, välillä yskien,mutta putputti eteenpäin siitä huolimatta. Kyllä tästä elokuva saadaan ja vieläpä poikkeuksellisen hyvä. Saakutti et tästä  tulee tiukka raina kun panostaa tarinaan ja hahmoihin. Itse olen sitä mieltä että olen tekemässä erästä parasta elokuvaa mitä tässä maassa on kuunaan tehty. En nyt ehkä tasollisesti, nollatuotanto on mitä on, mutta tarinan puolesta joka on juuri sitä, mikä on kaukana valtavirran ihmissuhdedraamoista.  Noh, tästä aiheesta varmaan saatte vielä enemmän päivityksiä kun haluaisittekaan.

Jukkis