Pääkirjoitukset

Tätä kirjoittaessa on näemmä vallalla kokonaan uusi rokotehaitta. Kuten Pandermixinkin kohdalla, kyse on jälleen kirjosta neurologisia tauteja, joita HPV-rokotteet ovat puhkaisseet. Paljonko näitä surutarinoita oikein tarvitaan? Montako uhria vielä tarvitsee tulla, ennen kuin silmät avautuvat näkemään sen ikävääkin ikävämmän tosiseikan, että toisinaan rokotteet voivat olla äärimmäisen vaarallisia.

Tavallinen sukankuluttaja tottakai on luottavaisin mielin. Hän luottaa ehdottomasti rokotteisiin, niitä jakaviin tahoihin sekä tietenkin mediaan, joka puhuu niistä kauniisti milloin minkäkin asiantuntijan äänellä. Tämä on ehkä ongelman nimikin – väärät asenteet ja kyvyttömyys nähdä riskejä.

Osaltaan syy vääriin asenteisiin on itse rokotekeskustelussa. Sen konteksti kulkee arvopohjaisessa maailmassa, jossa vastakkain olisivat rationaalista lääketiedettä vastustavat ituhipit joiden maailmankuva liikkuu jossakin luontaishoitojen ja vähintään taikauskon maailmassa. Tälläistä keskusteluasennetta on lietsottu ihan tietoisesti, ja vänkääminen maailmankatsomuksesta on jättänyt varsinaisen pihvin kokonaan käsittelemättä – ovatko rokotteet oikeasti vaarallisia ja jos ovat, mikä niistä tekee vaaralliset? Mistä rokotekriittisyys ylipäätään on syntynyt ?


Pandermixin olisi pitänyt jo olla herättäjä. Se puhkaisi liudan neurologisia sairauksia ja syykin on tiedetty jo pitkään, kauan ennen kuin po. rokotteet edes tulivat maahamme. Syypää on rokotteissa käytetty tehosteaine, joka yleisemmin on nykyisin alumiinigeeliä. Aikanaan lääkeyhtiöt huomasivat että metallit vahvistavat rokotteiden tehoa, eli toimivat vähän kuin lipeä pontikassa, ja lisäsivät rokotteisiin rutiininomaisesti elohopeaa. Tämä tiomersaaliksi nimetty ainesosa työntyi helpolla aivojen veriesteen läpi vaurioittaen aivoja ja synnyttäen neurologisia sairauksia. Tunnetuin rokotehaitta oli ns.Persianlahden syndrooma joka vaurioitti sotilaiden aivoja lähes divisioonakaupalla. Seuraava episodi nähtiin Kaliforniassa, jossa lasten autismi räjähti tähtitieteellisiin mittoihin.

Oli vain luonnollista, että lääkejätit venkoilivat vastuustaan, ja ryhtyivät vastahyökkäykseen. He ostivat liudan asiantuntijoita selittämään että todisteet ovat monitulkintaisia, ja kierot lakimiehet venkoilivat korvauskanteista. Mikäs oli sanoessa, koska ko. lääkejätit ovat myös se taho, joka pääosin rahoittaa asiasta käytävän tieteellisen tutkimuksen. Sille eivät kuitenkaan voineet mitään, että aikain saatossa tilastollinen näyttö kasvoi. Kuka tahansa osaa verrata autisteja ja heidän saamiaan rokotteita keskenään, ja periaatteessa erilaisista kansalaisjärjestöistä kasvoi oikeastaan ainoita kriittisiä tahoja.


Lääkejätit luopuivat kaikessa hiljaisuudessa elohopeasta ja siirtyivät alumiiniin. Tämä alumiini työntyy yhtä lailla aivojen veriesteistä lävitse synnyttäen neurologisia sairauksia. Sen tuhoavuus on suoraa riippuvuutta sen molekyylitason koostumuksesta, mutta nyrkkisääntönä on, että lapsille niitä ei pitäisi antaa missään tapauksessa, ja aikuisetkin ovat riski.

Ikävintä on että viranomaisiin ei vain ole luottamista. THL on aikaa sitten korruptoitunut laitos jonka päätehtävä on lähinnä ylläpitää rokotemyönteisyyttä ts. myydä rokotteita. Lääkeyhtiöt antavat sitten vastineeksi ”tutkimusrahaa” hyvin hoidetusta kampanjoinnista. Itse olen oppinut tästä mainonnasta jo sen verran, että mitä vaarallisempi rokote on, sen aggressiivisemmin se kampanjoidaan. Pandermix ujutettiin paniikinlietsonnalla ja nykyinen HPV-rokote vastaavasti karkealla uhkailulla, koululaisten pakkorokotus-keskusteluin ja mediavyörytyksin. Vastaavasti turvallisiin rokotteisiin ei tunnuta panostavan, niitä joko otetaan tai ei oteta. Väkisinhän tässä tulee mieleen, että nämä kampanjatahot tietävät etukäteen oikein hyvin rokotteen riskit, ja siksi käyttävät niiden lanseeraamisessa tavallista härskimpiä menetelmiä. Tavallinen ihminen voi tästä oppia, että aina kun jotain tiettyä rokotetta aletaan hehkuttamaan, on siitä syytä pysytellä kaukana.

Meidän pitäisi käydä kansalaiskeskustelua rokotteiden lisäaineista,mutta sitä keskustelua harvoin näkee. Olen kyllä oppinut että rokotteisiin suhtautuvat myönteisemmin – niiden riskejä vähätellen tai ne kokonaan ohittaen – yleensä alemman koulutustason miehet. Sitä vastoin, mitä korkeammalle koulutettu – ja varsin usein nainen – tuntuu suhtautuvan rokotteisiin terveen varovaisesti. On selvää että miehet ovat luonnostaan laumasieluja ja kykenemättömiä arvostelemaan arvovaltaisia tahoja, ja varsin usein puuttuu ymmärryskin käsittää mistä on kysymys. Heille kaikki on vain arvojen sotaa; cityviherpiipertäjät siinä vastustamassa nykyaikaa. Tämä ikävällä tavalla vääristää kansalaiskeskustelua.


Se mitä meidän pitäisi tehdä on kaksi asiaa. Luoda selkeä terveyslaki joka kieltää adjuvanttiset rokotteet ainakin kaikilta alaikäisiltä. Eivät ne hyväksi ole aikuisillekaan, mutta ehdottomasti pitäisi ainakin lapsia suojella. Riski on täysin todellinen ja uhkakuva realistinen. Kaksi neurologista epidemiaa lyhyen ajan sisällä puhuu omaa kieltään.

Toinen on siivota THL. Se on virasto jonka pitäisi tutkia rokotteiden turvallisuutta, eikä suinkaan toimia lääkejättien kumileimasimina. Ns. ”yksityisen rahoituksen” tuominen laitokseen pitäisi kieltää, se altistaa korruptiolle kuten on nähty. Enkä panisi pahaksi vaikka vastuunalaiset THL:ssä vihdoin viimein nähtäisiin oikeudessa vastaamassa raskaisiin syytteisiin taannoisen Pandermix –tapauksen osalta. Viittaan erityisesti Pekka Puskaan ja jossain määrin Terhi Kilpeen. Syytteenä törkeä lahjuksen vastaanottaminen, yleisvaaran aiheuttaminen ja pisteenä iin päällä `rikos ihmisyyttä vastaan´ - eikä tätä sanottu leikillään. Se voisi vähän hillitä tätä nykyistäkin menoa, jossa lapsiin saa tunkea edelleen alumiinilgeeliä ilman mitään vastuuta mistään.

Jukkis

Kun Donald Trump uhkaa karkoittaa paperittomat siirtolaiset, se saa tietenkin tuomion yhdeltä jos toiselta, ja valtamedia tuntuu pitävän sitä laajana ihmisoikeus- ja ihonväri –kysymyksenä. Kannattaa kuitenkin omistaa ajatus mikä sen taustalla on, ja niin radikaalia kun tämä onkin sanoa – Trump yrittää poistaa orjuuden maailmasta.

Markkinaliberaaleihin voimiin on aina kuuluneet laajat siirtolaisvirrat. Kun työväestöstä on ylitarjontaa, ei tarvitse olla ekonomi oivaltaakseen, että työn hinta laskee tällöin samassa suhteessa. Palkat laskevat, prekaarien työmarkkinoiden vuoksi ammattiyhdistysliike rapautuu jne. Lopulta me elämme sitten kaikki minimipalkalla, ja jos on jotain pullikoitavaa, niin aina on kolmetoista pakistanilaista jonossa ottamaan työpaikkasi.

Yhtiöt eivät ajattele sitä noin. He pohtivat päivät pitkät, miten ihminen saadaan työskentelemään kokonaan ilmaiseksi. Yksi metodi on ollut ammattisuojan poistaminen, eli se joka ennen oli timpuri ja teki timpurin töitä, onkin nykyisin kuukausipalkkalainen joka samalla myös siivoaa, kokkaa, valaa ja hoitaa pakettiautokeikat samaan liksaan. Viiden miehen työt niin sanotusti yhdellä palkalla. Seuraava taso on sitten hyödyntää siirtolaisia, jotka eivät ole ronkeleita työn suhteen ja joille ei turhaan maksella oheismaksuja ynnä muutakaan, mutta totaalisen täydellinen työntekijä on paperiton siirtolainen.


Yhdysvallat, Ruotsi ja Saksa ovat talousvetureita sen vuoksi, että laittomat siirtolaiset käytännössä pyörittävät näitä valtioita. Paperittomalle ei tarvitse maksaa kuin sen verran kuin sattuu huvittamaan, oheismaksuja ja veroja ei tietenkään, ja käytännössä ne ovat ilmaistyövoimaa – orjia. Tunnetaan vieläpä sellaisiakin tapauksia että kun rakennustyömaa alkaa olla valmis, työnantaja soittaa siirtolaisvirastoon palkkapäivän alla, ja kun nämä on korjattu talteen ja karkotettaviksi, voidaan ottaa uudet paperittomat tilalle. Tosin sillä varauksella, että valtaosa karkotettavista ovat myös velkaa ihmiskauppiaille, jotka sitten hoitavat po. työnantajalta perintätoimet.

Joten lukija ymmärtää että tyystin ilmainen työvoima tekee yrityksille suurvoittoja ja jopa muuten kannattamattomasta liiketoiminnasta kannattavaa. Markkinaliberalismi onkin herkästi tajunnut orjuuden ja hyväksikäytön edut suhteessa keskiluokkaiseen keynesiläisyyteen.

Yhdysvalloilla on vieläpä erityisominaisuus eli ns. vankilaorjat. Amerikassa on 5% maailman väestöstä mutta myös 25% kaikista maailman vangeista, valtaosa pelkästä huumeidenkäytöstä. Korporaatiot ovat huomanneet vankityövoiman edut ja nykyisin vankilat ovatkin jo kokonaisia tehtaita, suurmaatiloja tai teurastamoita, pakkaamoita jne jne. Palkkaa maksetaan osavaltiosta riippuen 0.17 - 0.74 $ per päivä. Tapaus nousi uutisotsikoihin kun vankilakapina Attican vuosipäivänä vangit aloittivat maanlaajuisen lakon nimenomaan orjuuden vastaisena lakkona.
Joten tästä me saammekin aasinsillan taannoiseen markkinaliberaalin hallituksemme päätökseen luoda kokonainen paperittomien armeija syyrialaisista ja irakilaisista. Koska palautuksia ei voi ajatellakaan, ollaan tilanteessa jossa luodaan liuta epäkansalaisia. Jos joku ajattelee että vailla oikeuksia olevat palaavat maahansa vapaaehtoisesti tai lipuvat yksitellen keskieuroopan puolelle, on syytä muistaa että joka paikassa paperittomat muodostavat aina pimeän työvoiman kovan ytimen. Hämmästyisin ellei ainakin kotimainen PK-sektorimme olisi jo keksinyt hyödyntää itselleen ilmaistyövoimaa. Pian seuraavat isommat yritykset perässä jahka saavat ensin jallitettua byrokraatit. Jos jotakin hallituksen päätös oli, niin se vastasi tätä markkinaliberaalista utopiaa luoda pimeän työvoiman kapasiteetti, jolloin yritysvoitot voivat parhaimmillaan kasvaa tähtitieteellisiin mittoihin.

Itse toteisin niin radikaalisti, että hallituksemme päätös luoda paperittomia siirtolaisia, ei ole ainoastaan inhimillinen kysymys, vaan sillä on vaikutuksensa myös työmarkkinoihin. Ne luovat Suomeen orjuuden, asia jota on syytä ehdottomasti vastustaa, vaikka valtaosalle meistä ko. sakki ei välttämättä ole puolustamisen arvoinen. Enkä ala radikaalisti heittämään, että meidän vuoromme on seuraavaksi päätyä orjaluokkaan – näin ei tapahdu – mutta moraalisina ihmisinä meidän on kitkettävä orjuus aina missä näemme.Jos Trump on näin päättänyt tehdä, se on kaikkea muuta kuin kauhisteltava asia.

Haluan omalta kohdaltani sanoa tähän loppuun, että en ole millään muotoa rasistinen eivätkä ajatukseni ole rasistisia, mutta tässä asiassa kyllä jaan maahanmuuttokriittisten näkemykset. Samalla jaan aatokset viher-vasemmistolaisuuden suuntaan että paperittomat siirtolaiset/pakolaiset pitäisi ainakin sallia saamaan väliaikainen oleskeluoikeus, jotta pysyvät viranomaisten syynissä. Muuten meille jää pysyvästi pimeän työvoiman markkinat, joka pitkässä juoksussa kehittelee ympärilleen myös oheisrikollisuutta.

Jukkis

Muinaishistorian harrastaja tuskin voi välttää törmäämästä nimeen Sigurd Wettenhovi-Aspa (1870-1946). Jollain tapaa hän on aina kiehtonut omaa mieltäni, ja ajattelin ettei siitä nyt haitaksi voi olla, josko muutamalla rivillä hänestä jotain kirjoittaisin. Noin vapaamuotoisena pohdintana.

Wettenhovi-Aspan elämästä värittyy melkoinen renessanssi-ihminen jolla riitti inspiraatiota moneen puuhaan. Alun nouseva taiteilija oli kovassa nosteessa saatuaan uransa alkuvaiheessa kansainvälistä tunnustusta, mikä ei Suomessa ole koskaan ollut pikkujuttu. Tiedä sitten alkoiko kateus vaikuttamaan jossain kohtaa, mutta tielle tuntui nousevan paha seinä, jonka yli hän taiteilijana ei koskaan päässyt. Asiaan saattoi kylläkin vaikuttaa myös hänen poliittinen puolensa, joka oli suhteellista oikeiston äärilaitaa. Sellaista ihmistä luontaisesti karsastaa perusporvarit ja aivan taatusti työväki. Ainoa kummallisuus Wettenhovissa onkin, että niin originelli taiteilijasielu kuin olikin, häneltä puuttuu kokonaan kyky ajautua skandaaleihin yksityiselämänsä puolella, eikä hän ole ollut ilmeisesti niin hanakka tarttumaan pulloon, kuin boheemitaiteilijat keskimäärin.

On kuitenkin myönnettävä että taiteellisilta kyvyiltään, mitä hänen taulujaan on nähtävissä, ei hän aivan mestarisluokkaakaan ole. Ilmiselvästi hän on enemmänkin julistetaiteilija kuin taidemaalari, ja ilmeisesti hän meni hautaansa saakka oivaltamatta, että on synnynnäinen mainoskuvittaja. Toisaalta jos hän olisi lokeronsa löytänyt jo tällöin, maailmankirjat olisivat nykyisin aivan toisenlaiset. Sillä kuolemattomaksi hahmoksi hän nousi Kultaisen kirjansa ansiosta. Luonnollisesti vasta kuolemansa jälkeen, mikä on tässä maassa ominaista. Allekirjoittaneestakin on meinaan useaan eri kertaan todettu useassa eri yhteydessä, että minua ja työtäni arvostetaan vasta kuolemani jälkeen, mutta aikalaiset eivät niistä mitään tajua. Eikä tämä minuun jää. Voisin luetella pitkät rimpsut eri alojen ihmisiä jotka on noteerattu vasta kuolemansa jälkeen - oikeastaan melkein kaikki lahjakkuudet – tai jos ovat elinaikanaan arvostusta saaneet, ovat joutuneet muuttamaan ulkomaille sen saadakseen. Se on tämän maan suuri tragedia, ja se on ollut näin Aleksis Kiven päivistä saakka aina nykyiseen vahvaan brandiin Tom of Finlandiin, eivätkä allekirjoittanut saati Wettenhovi ole olleet säännöstä poikkeuksia. Ei kukaan.


Kultainen kirja oli ensimmäinen hitti jonka ruotsinkielinen painos katosi alta aikayksikön – polttoroviolle. Tähän on syynä että ruotsinsuomalainen älymystö oli tällöin ruotsalaisen kansallisromantiikan eli uus-gööttiläisyyden lumoissa, jossa todisteltiin ruotsalaiset vähintään alkukansaksi joka on rodullisesti kaunista ja ylivertaista, keskellä naapurimaiden moukkakansoja ja barbaareja. Asiaan kuuluivat tottakai vahvat kvasitieteelliset kieliteoriat. Wettenhovi-Aspaa tämä ylimielisyys ärsytti niin, että hän väänsi aiheesta vahvan parodian, josta samaiset ruotsinsuomalaiset piirit tietenkin suuttuivat. Kultainen kirja oli karkeaa pilaa, suoranaista provoseerausta jossa Venetsiat oli väännetty veneensijaksi, jotta kaikki näkisivät suomalaiset kaiken kulttuurin kehdoksi. Koska vastaanotto oli myrskyisä, ja leimautti vanhat kieliriidat taas kehiin, ymmärsi Wettenhovi-Aspa saavuttaneensa jotakin sellaista, jos ei nyt hittiä, niin ainakin ajanhermolla olemista. Jatko-osaa hän väänsi tietenkin välittömästi sillä tunsi viimeinkin osuneensa johonkin.

Jälkipolvet ovat ottaneet Wettenhovi-Aspan pilakirjat omituisen tosissaan. Tietenkin se on inspiraation lähde hurmahenkisille kansankynttilöille, mutta esimerkiksi Inkeri Koskisen Villi Suomen historia tarkastelee Wettenhovia kuin tämä olisi tosissaan ollut kielitiede-hörhö. Mainitsin tämän akateemisemman kirjan ihan sen takia, että samaisessa kirjassa vastaavasti itseäni tarkastellaan kuin olisin ilkikurinen pilailija, ja koomikko. Ihmeellistä kyllä, itse olen tosissani mutta sitä vastoin Wettenhovi ei, ja jotenkin meidän roolimme ovat vain onnistuneet tässä kirjassa vaihtumaan. Saattaa tietenkin olla että hänen arkkivihollisensa tietoisesti brandasivat hänen huumorinsa tosissaan tehdyiksi, ja näin saivat ujutettua hänen niskaansa hörhönviittaa. Maine joka tässä maassa ei tunnetusti ole kunniaksi, vaikka tarjoaakin itsekullekin sen kylähullun roolin, jossa saa puhua vapaasti mitä huvittaa, mutta kukaan ei vain ota enää vakavasti.


Asialla on kuitenkin vakavakin puolensa. Kultaiset kirjat saattoivat olla tervehenkinen vastaveto uus-gööttiläistä suuntausta vastaan, sillä mehän tiedämme, että 1800-luvun ruotsalaiset kansallisromantikot eivät olleet turhan kriittisiä itseään kohtaan. Juuri he loivat illuusion Ruotsista ikiaikaisena kuningaskuntana, viikinkikaupan keskuksena, jopa Bysantin hovin henkivartiokaartina, ja armoittetuina ristiretkeläisinä – erityisesti Suomen länsirannikolle. Mikään näistä ei tietenkään kestä kritiikkiä. Toisaalta on sitten sanottava, että maamme omakin historia on kirjoitettu tämän pohjalta, ja ns. ruotsi-suomen –historiassa on paljon puolia jotka eivät kestä lähempää tarkastelua, mutta Eerikinkronikan pohjalle kirjoitettu Suomen wirallinen historia on tietenkin aihepiiri, johon on vaikea saada kriittistä jalkaansa oven väliin.

Ironista muuten että samaiset piirit tuomitsevat herkästi esim puheet muinaisista suomalaiskuninkaista gööttiläiseksi historiantulkinnaksi, mutta itse ylläpitävät vastaavaa hegemoniaa wiralllisen historian puolelta.

Wettenhovin Kultaisissa kirjoissa on hyvin vakavasävyinen pohjavire, jota harva on oivaltanut. Se on parodiana protesti ylilyövää ilmapiiriä vastaan, joten seuraava kysymys tietenkin on, mikä tuo aatesuunta on, ja sehän on em. uus-gööttiläisyys. Kun sitten tutustuu näihin uus-gööttiläisiin käsitteisiin havaitsee pian, etteivät ne jääneet rantaruotsalaisen yhteisön sisään itseään täynnä olevan kerhotoiminnan puitteisiin. Päinvastoin, mitä enemmän oppii tunnistamaan mitä vastaan Wettenhovi-Aspa esitti parodiansa, alkaa ymmärtämään että uus-gööttiläisyys vaikuttaa yliopistoissamme tänä päivänä, ja muodostaa koko kulttuurihistorialle vankkumattoman kivijalan - huomaamatta että kriittisesti pohtien hurmahenget ovat periaatteessa samalla viivalla akateemikkojen kanssa historiallisen realismin kanssa. Kultaiset kirjat ovat vain avain ymmärtää tämä kaikki. Ilman niitä ei tiedosta mihin on syntynyt ja mitä on hengittänyt ikänsä. Tietenkään se ei ole kirjan sisällössä ensinkään, vaan sen tarkoitusperässä.

Wettenhovi-Aspa ei siis ollut mikään turha jätkä.

Jukkis

Muistan vielä kun eilisen, miten silmäni avautuivat kotimaamme metsien tilasta, kun aloin asiaa tutkailemaan. On ilmiselvää, että metsänhoidossa on tehty pahoja strategisia virheitä, ja pääomamme - vihreä kulta - on asteittain muuttunut lähes arvottomaksi. Koska asia on itselleni tärkeä, tuntuu kummalta että olen vasta äskettäin tutustunut Erkki Lähteeseen, joka on tiettävästi koko uransa ajan varoitellut aiheesta – kuuroille korville tietenkin.

En selittele tässä yhteydessä kuka on Erkki Lähde ja mitä hän haluaa sanoa. Suositan tutustumaan hänen kirjoihinsa. Oleellisin tieto kirjassa, itse asiassa yksittäinen lause, on että vaikka tietyt käytänteet ovat virheitä vailla vertaa, ei niiden korjaamiseen ole vieläkään panostettu, ja samat hölmöläishommat jatkuvat edelleen. Niin uskomatonta kuin se onkin.

Lähinnä se mikä tuhosi kotimaisen metsäteollisuuden, olivat talousmetsät. Puupellot, jotka tuottavat yhtä tai kahta puulajia, ja jotka istutetaan taimilla ja korjataan isoilla avohakkuilla. Tosin on sanottava, että yksittäiset metsänomistajat ovat alkaneet tätä vastaan kapinoimaan, kuten tiettävästi ovat kapinoineet aina, kun se keksittiin sellukeisarien tarpeisiin 60-luvulla. Silloinhan nämä samaiset sellukeisarit ”ostivat ” tieteen ja sen tutkimuslaitokset kertomaan miten vain ja ainoastaan talousmetsä on ainoa järkeenkäypä malli.


Nythän me tiedämme miespolvea kahta myöhemmin, että koko ajattelun päässä oli metsäsektorin täysimittainen romahdus,kun paperikeisarit sahasivat koko ajan omaa oksaansa. Koko metsäsektori yrittää hitaasti asiasta toipua. Vaan myönnettiinkö virhe? Otettiinko opiksi? Katin kontit! Talousmetsät porskuttavat edelleen ja tänä päivänäkin suoritetaan harvennushakkuita ja taimenistutuksia. Mehän ollaan kun jotkut pääsiäissaaren asukkaat, jotka tyhmyyspäissään tuhosivat metsänsä, ja sitten kuolivat nälkään.

Siitä olen muuten Lähteen kanssa samaa mieltä, että jopa luonnonsuojelijat keskittyivät liiaksi suojelemaan joitakin yksittäisiä erillisalueita, eivätkä metsää kokonaisuutena, vaikka jokainen ymmärtää, ettei talousmetsä voi tehdä ollenkaan hyvää luonnon monimuotoisuudelle.


Erityinen virhe on tietenkin olleet metsälannoitukset ts. maaperän kemikalisointi. Sen vaikutukset luontoon ovat vain kuviteltavissa, mutta itse puunrunkokin, joka kasvaa ”tieteellisesti kiihdytettyyn tahtiin” tulee hötöksi joka ei kelpaa kuin bulkkiselluksi, kaatuu ensimmäiseen tuulenpuhuriin ja vanhenee ennenaikojaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, että vaikka lannoittaminen myönnetään yleisesti virheeksi - sitä ei tehtäisi edelleen.

Harvennushakkuut eivät myöskään tee hyvää. Erityinen kiukku tuntuu kohdistuvan lehtipuihin, joista koivu vihatuin. Siihen iskee vesuri hanakasti. Koivuhan on oleellinen paperiteollisuuden kannalta, ja koska kaikki koivut ovat poishakattuja, niitä pitää sitten ostaa Venäjältä. Koivun arvo myös rakennus- kotitarve- ja huonekalupuuna on mittaamaton. Vastaus: Joten koivuja hävitetään edelleen, kuten muitakin lehtipuita. Onko tälle järjettömyydelle jokin erityinen syy? Jos on, sitä ei kukaan tiedä koska näin tehdään koska näin tehdään. Tätä kirjoittaessa kuntien metsäyhdistykset ovat muodostamassa maahanmuuttajista kokonaisia koivuntuhoaja-pataljoonia.

Metsänistutus eli männyntaimien roudaaminen metsään kuvastaa hommelin älyttömyyttä. Aivan kuin luonto ei osaisi itse täyttää aukkopaikkojaan? Mutta se on iso bisnes se. Tietenkin siinä käy niin, että mikään puu ei kasva itselleen kiusallisessa paikassa, ja että väärältä leveysasteelta poimitut kävyt eivät vaan kasva pohjoisempana, ja kuolla kupsahtavat. Ja kuten opittiin vuosikymmenten aikana; istutetusta männystä ei saa mitään bulkkisellua kummempaa. Joten on sanomattakin selvää, että taimenistutusta harrastetaaan edelleen kuin pyhää rituaalia, jonne ei saa järjenvalo paistaa.


Lähtökohtainen ongelma on tietenkin suosia yksinomaan mäntyä tai kuusipuuta. Näin on onnistuttu pelaamaan itseltä pois edes mahdollisuus tuottaa kunnon sahapuuta ja siirtyä huonekalu- rakennuspuu- ym bisnekseen, kuten naapurimaassamme IKEA teki (ja oli hetken aikaa tuottavin yritys maailmassa). Ja koska osa tästä havupuustakin on koetettu aikanaan väkisin istuttaa vanhoihin suopohjiin ym on lopputulos sitten ollut räkäkuusikkoa ja lähijärven umpisamea vesi. Tämä ei tietenkään millään muotoa tarkoita, etteikö käytänteitä jatkettaisi kuin ei mitään.

Sitä jatketaan sen uhallakin, että vaikka trooppinen eukalyptuspuu löi itsensä kunnarin lailla lävitse paperiteollisuudessa, jääräpäisesti pusketaan markkinoille havupuiden bulkkisellulla – koska muutakaan ei voida. Kun ei muuta ole. Eikä tilannetta tietenkään voi alkaa korjaamaan, sehän olisi melkein sama kuin virheensä tunnustaminen.

Asiaa voi ajatella myös metsänomistajan kannalta. Wanhaan aikaan isäntä harrasti nk. pistehakkausta, eli hakkasi pienen sektorin kerrallaan, tai kävi metsästään poimimassa vain komeimmat hongat. Näin oli ukolla taskurahaa lompakossa sen verran, että oli varaa vittuilla tietä kysyville kaupunkilaismökkiläisille. Nykyisin tehdään kertaheitolla kymmenen viidentoista hehtaarin avohakkuu, ja koska sellaiseen aukkoon uusi metsä kestää rapiat 60-100 vuotta, on tilipäivä kerran elämässä. Toinen tilipäivä sitten pojanpojalle. Koska tässä on nyt isäntämiehet menetelleet kuin pölkkypäät konsanaan, on selviö että avohakkuiden määriä ja kokoja on päinvastoin lisätty.

Usein me kyselemme, olemmeko me suomalaiset tyhmempiä kuin muut kansat? Se kai riippuu, miten tyhmyys määritellään. Pääsääntöisesti kai tyhmyyden määre kuuluu, että toimii omien etujensa vastaisesti. Joko suoraan tai epäsuoraan. Kun katselee kotimaista metsänhoitoa ja sen holtittomuutta, ja ennen kaikkea sitä, miten järjenvastaisia käytänteitä vain sitkeästi jatketaan, vaikka sen päässä on umpikuja toinen toisensa perästä, on pakko sanoa, että puheet hölmöläisistä eivät ole vailla katetta.

Jukkis