Pääkirjoitukset

Hoksottimet omaava tuttavani tuossa otteli yhteyksiä ja sanoi ohimennen tutkineensa kotikuntansa Munakaria, jonka vastapäätä rannan puolella on sellainen kuin Laitakari. Kun oli syöttänyt sanat karttaohjelmaan, kaava alkoi paljastua… mitä ihmettä?

Kliininen esimerkki olkoon vaikka tämä Iin Munakarin ja Laitakarin yhdistelmä. Siitä on hyvä alkaa pohtiminen, kulkevatko nuo tuon nimiset karikot sattumalta toistensa pareina, ja jos eivät, niin mitä ne edustavat?


Ovatko ne jotain kalastusreviirejä, vesiväyliä, vai onko niiden nimeämisellä jokin myyttisempi alkuperä, jonka tietää enää joku satunnainen ammattikalastaja joka muisteli jotain mummoltaan kuulleensa. Kukapa sen tietää. Onko niiden sijainti vanhojen rannnikkokaupunkien edustalla puhdasta sattumaa? Ovatko ne vanhoja nimiä? Sitä ainakin puoltaisi että tämän nimisiä karikkoja löytää vain toisinaan sen puolen, toisen puolen kadotessa maannouseman myötä osaksi mannerta, kunnes se kadottaa nimensä kokonaan.


Ja jos ne ovat vanhoja, niin miksi niitä tuntuu olevan samalla seudulla kuin vaikkapa saariin tehtyjä kivilabyrintteja eli jatulintarhoja. Ja oikea vastaushan on: emme tiedä! Kukaan ei tiedä. Kukaan on tuskin tullut vuosisatoihin näitä edes ajatelleeksi, sillä vanhan maailman ajattelu kun on aikaa sitten kadonnut. Iän puolesta puhuisi, että alkujaan karikoiksi nimetyt kivet ovat kasvaneet jo saariksi ja että kokonaan ruotsinkielisellä rannikkoseudulla on yksi ja vaivainen suomenkielinen sana ja se on Munakari – kuin sanaan kätkeytyisi jotakin muuttumattomuuden arvoista.


Mitä edustaa Laitakari? Laituria? Vai onko sen vain tarkoitus esittää että se on jollain lailla laidalla, mutta minkä? Entä muna? Yksittäinen munanmuotoinen kivi keskellä ei-mitään. Tai ehkä sittenkin. Ne tuntuvat olevan jotenkin puolikaaren muotoisen saaren laguuneissa tämän tästä, kuin keskellä jotakin kraaterimaista muotoa, jonka tarkempi muoto on tosin vielä vedenpohjassa.


Lyhyesti sanoen: ovatko laitakari ja munakari jonkinlainen koodi? onko niissä ratkaisemistaan odottava arvoitus? Myönnän että hetimiten tutkin onko niiden keskinäisissä etäisyyksissä jotakin toistuvaa, mutten ainakaan huomannut. mistä tässä oikein on kysymys ja avaako se uusia näköaloja rannikkohistoriaan. Miten tätä jatkaisi ruotsinkielisellä sanastolla, sillä uskon että se poikisi vielä lisääkin näitä.


Nyt vaan tyydytään ihmettelemään. Panin tämän näytille sillä kenties joku tietää... tai ainakin arvaa jotakin johtolangan arvoisesti. Vai onko tämä vain sellainen mitä sanotaan sattumaksi mutta on sitten sattuma tehnyt kummaa työtä sillä vaikka listaa kaikki tämännimiset sanat, prosentuaalinen osuus pareiksi on huikea.



Simon Munakarilla on se mukava ongelma, että sillä on rannalla valittavinaan peräti kaksi Laitakaria

Tarinan opetus on kai, että vaikka päälliisin puolin Suomi vaikuttaa tylsältä paikalta, sen pinnan alla piilee mitä esoteerisempia juttuja, jotka toisinaan löytyvät ja vielä useammin eivät.


Jukkis

Tässä sitä istutaan ja odotellaan maailmanloppua. Taas. Kyse on tietenkin seuraavasta pankkikriisistä jonka nimi on tällä kertaa Deutsche Bank, jonka osakekurssi halpenee halpenemistaan, vaikka pankki ostaakin takaisin jo omia osakkeitaan.

Lähtökohtainen ongelma on että Deutsche bank on isompi ja velkaisempi mitä esim edellinen pankkikeikauksen tehnyt Lehman Brothers oli. Seurauksia ei uskalla kukaan edes arvioida, mitä tällä kertaa tapahtuu –tiedetään vain että tapahtuu.

Lähtökohtainen ongelma on siis että pankki itse ilmoittaa polleasti että sillä on varoja 215 miljardia ja että kaikki on hyvin. Tosin nykyisin summa on pienempi, mutta velkamäärä on isompi. Tiettävästi velkatasetta sitten olikin 1630 miljardia ja siinä on luku, joka ei paljon pikkuisista velkapaketeista noteeraa. Ei maailmassa niin paljoa rahaa olekaan, että tuollaista summaa kukaan saisi kasaan. Nykyisin ei tulopuolikaan ole kuin ennen, eihän pankki pysty maksamaan edes sille asetettua 14miljardin sakkoa.

Rytinää odotellessa.


Kaikki on hyvin niin kauan kun pankki saa uutta velkaa jolla pyörittää velkasoppaansa. Vaan kun luotonanto loppuu, loppuu kaikki muukin. Tämän takia ei pahemmin paniikkiakaan levitellä. Uutiset tietävät vain että vaikutukset suomeen jäävät vähäisiksi. Ho hoo… ainakin maamme eläkekassa 180 miljardia tulee aivan varmuudella sulamaan olemattomiin. Sehän on niin pelottavaa ettei edes mainita saa.

Nämä pankkikkriisit kuitenkin vain kielivät nykyisestä kapitalismin kriisistä. Vanha kunnon keynesiläisyys tuli tiensä päähän 1973 kärvistellessään loputtomassa inflaatiossa ja tilalle astui markkinaliberalismi. Seuraavan vuosikymmenen suunnannäyttäjä joka sekin alkoi yskimään 2000-luvun alussa. Tyytymättömyys markkinaliberalismia kohtaan on suurta, koska sehän välittää vain niistä ihmisistä joista sille on hyötyä ja loput on nollia. Ja koska me nollat käsitetään 99% asukeista, ei siitä meille mitään irtoa, ellei sellaiseksi lasketa huonontuvia työoloja, irtisanomisaaltoja ja sitä ettei palkalla tule toimeen. Toinen kritiikki koskeekin juuri näitä pankkikriisejä, sillä markkinaliberalismissa ilmeisesti on rakenteissa pommi toinen toisensa perästä. Aina kun taloustaantumasta on nousemassa jaloilleen, seuraava finanssikriisi on jo tulossa. Hyvänä puolena kuitenkin että markkinaliberalismi on vain muutaman vuosikymmenen vanha talousjärjestelmä eikä mikään iänkaikkinen ja iäksi muuttumaton systeemi. Mikä onkaan seuraavan talousmallin nimi – ei se ainakaan huonompi voi olla.

Vaan oma ennustukseni on että vuoden päästä rupeaa rytisemään. Seuraukset ovat niitä kuten ne aina ovat.

Jukkis

Lelusalakujettaja alias Rami Adham on ollut viime päivät hämmentävä hahmo. Häntä on leivottu yksittäiseksi huijariksi joka veti nenästä kaikkia, ja sai tämän maan toimittajat, professorit ja politiikot kanssaan samalle aaltopituudelle – vetäen a-qaidalaisen propagandan myös laajemman yleisön tietoisuuteen. Kun miestä tutkii, alta alkaa paljastua vieläkin hämmentävämpiä asioita, sillä kyse ei välttämättä olekaan yksittäisestä huijarista, vaan laajasta ääri-islamilaisesta PR-toiminnasta, joka on soluttanut jo koko valtamedian ylläpitämän läntisen narratiivin.


Tässä käytämme organisaatiosta nimeä Daesh. Se käsittää alleen pelätyn al-Qaidan, vielä pelätymmän Isiksen ja muutamat alajärjestöt, jotka kaikki tottelevat aatteellisesti saudiarabialaista wahhabismia, jonka me suomalaiset tunnemme nimeltä jihadismi.

Al-Qaidan valkopesu

Päällisin puolin pitäisi olla selvää, että al-Qaeda on länsimaiden vihollinen – ollut jo WTC-päivistä saakka – mutta asia ei ole näin yksiselitteinen. Yhdysvaltain ja Al-Qaedan intressit Syyrian hallinnon kaatamiseksi ovat yhteiset, ja on ilmennyt että koko Daeshia on rahoitettu, aseistettu sekä tuettu Washingtonista käsin. Kongressin edessä siitä vain käytetään nimitystä ”maltilliset ja demokraattiset vapaustaistelijat”. Samasta syystä suomessakin kauhisteltiin Ranskan terroristi-iskuja jotka tekivät ISIS-järjestön yksittäiset tekijät, mutta tämä ei millään muotoa ole estänyt Suomeakaan jo pitkän aikaa myymästä ISIS-järjestölle aseita Saudi-arabian tai Jemenin kautta. Jopa tällä hetkellä.

Yhtä kaikki, tästä näemme miten paradoksaalista lähi-idän politiikka on. Kaikki pohjaa perimmältään vain valehtelun taiteeseen.

Toinen kehitysaskel on sitten valkopestä Daesh länsimaiselle lukijakunnalle, joka on yhdysvaltain että saudi-arabian wahhabilaisuuden yhteistavoite. Tämä tarkoittaa mittavaa PR-työtä, valheuutisointia ja lobbaamista. Luonnollisesti sen päärahoittaja on Saudi-Arabia joka hakee jihadismille goodwillia eurooppalaisenkin väestön keskuudesta. Saudien ääriliikkeet ovat jo pitkään työntäneet jalkaansa eurooppaan. Suomessa tämä näkyy selvimmin keskustelussa Helsingin suurmoskeijasta.

Vertailun vuoksi muuten Kööpenhaminassa on varmasti sata kertaa enemmän muslimeja kuin Helsingissä, ja Qatarin rakentema suur-moskeija siellä maksoi 20 miljoonaa. Helsingin moskeijan hintalapuksi tulee 140 miljoonaa. Asia ei politiikkoja huoleta, koska saudit ovat luvanneet maksaa kaiken.

Saudit tuskin jakavat rahojaan ilman ehtoja, ja on selvää että myös tässä moskeijassa levitettäisiin takfirismia, kuten kaikissa muissa sen rahoittamissa moskeijoissa maailmalla. Itse asiassa nämä saudirahoitteiset moskeijat ovat tunnettuja vihapesäkkeitä.

Siitä huolimatta suur-moskeija hanke etenee Helsingissä, vaikka iso osa muslimeistakin on sitä vastaan. He tietävät meitä paremmin mitä tapahtuu kun viha-ideologia rantautuu Suomeen. Ilmeisesti saudit ovat keksineet painostaa asiassa Yhdysvaltoja ja Yhdysvallat puolestaan lobbaa suomalaispolitiikkoja. Koska suomalaiset ovat tätä nykyä rähmällään siihen suuntaan ja sanovat ”of course” joka asiaan, he kannattavat ajatusta jo tämänkin vuoksi. Luultavasti myös ilmaisrahoitteinen moskeija kiinnostaa, vaikka se sitten lietsoisikin ääriaineksia, mutta aivan varmuudella saudien kanssa tehtävät asekaupat painavat vaakakupissa.

Jihadismin PR-lobbaus

Seuraava vaihe jihadismin PR-oganisaatiossa on sitten pehmittää kristillisempää väkeä. Rahaa ja taitoahan on käytössä. Kuvat venäläispommituksen uhreista Aleppossa ovat osa tätä kampanjaa, johon moni onkin haksahtanut ja vastustaa jyrkästi venäläispommituksia – joka tietenkin on enemmän al-qaidan etua koska sehän näitä pommilasteja saa maistaakin. Rami Adhamin kaltaiset paikallisvaikuttajat voi tästä syystä löytää käytännössä joka maasta. Näkyvin osa jihadistista kampanjaa on tietenkin ollut syyrialainen väestönsuojelu-organisaatio White Helmet, jota lontoolainen PR-toimisto on lobannut. Siitä tehtiin mm. kyyneliä nostattava netflix –dokumentti ja oli ehdolla jopa Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Totuus on tietenkin jotakin ihan muuta.

 
Tarkoitushakuista uutisointia.

Rami Adham on tyyppiesimerkki mediakampanjasta jossa tietoisesti yksi mies nostetaan sankariksi. Asia ei mene yksinomaan laiskojen ja sinisilmäisten toimittajien piikkiin, jossa Adham pyörittää kokonaisia mediataloja, vaan se oli puolin ja toisin suunniteltu kampanja, jonka – yllättävää kyllä – paljon parjattu Hesari sitten paljasti aiheuttaen kulissien kaatumisen.

Rami Adham ei olisi päässyt pitkällekään jos toimittajat olisivat noudattaneet omaa eettistä ohjeistustaan:

Esimerkiksi JSN:n journalistin ohjeiden kohdassa 12 todetaan hyvin selvästi, että "Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus."


                                                   Herrantähden paetkaa... media tulee


Huhu tietää että Adhamin taustat tarkistettiin heti alussa, ja niistä löytyi välittömästi epämiellyttäviä asioita, mutta puhelinsoitto riittävän korkealta taholta lopetti kritiikit. Ei ollut kyse mistään hyvästä nyyhkyjutusta, vaan Suomen asekaupoista lähi-itään, suhteista Yhdysvaltoihin yms pakottavista syistä, jotka ikään kuin velvoittivat Suomenkin liittymään samaan Daeshin valkopesukampanjaan. Se että hintana on törkeä valtamedian suorittama manipulointi ja silkka valehtelu ei merkitse mitään, koska valtamedia on joka tapauksessa suoltanut puutaheinää jo Ukrainankriisin alkuajoista saakka.

Rami Adham alias lelusalakuljettaja ei ole yksittäistapaus, vaikka se sellaiseksi halutaankin haudata. Hän on osa laajempaa jihadistien ja heidän suojelijoidensa mediakampanjaa, jonka lonkerot ulottuvat kaikkialle, ja moneen muuhunkin maahan. Tulee toisiakin lelusalakuljettajia, tulee toisia uusia wahhabilaisten suunnittelemia kampanjoita, jotka valtamedia vyöryttää eteemme kuin ikuinen ja muuttumaton totuus. Se mitä me voimme itsekukin oppia lelusalakuljettajasta on mediakritiikki. Sellainen asia että valtamedia pysyttelisi totuuden puolella, sellainen kuuluu eiliseen sillä nykymedia on lobbareiden käsissä ja totuus on kiinni siitä kenellä on eniten lyödä täppää päätoimittajien ja kanavapäälliköiden pöydille. ja voin luvata että saudien rahat eivät tässä kampanjassa lopu ensimmäisinä.

Jukkis

Sarjasssamme kiinnostavia persoonia, tutustumme nyt Rami Adhamiin alias lelusalakuljettajaan. Hyväntekijään joka vie henkensä kaupalla pehmonalleja Syyrian kärsiville lapsille, ollen siinä sivussa asiantuntijaääni kotimaiselle mediallekin. Kunnes… niin… kunnes…

Tässä vaiheessa lienee jo kaikille selvää, että Rami Adham on toiminut ääri-islamistien, lähinnä Al-Qaidan puhetorvena, ja levittänyt kotimaisiin viestimiin a-qaidalaista propagandaa. Tämä on tietenkin ollut harvinaisen nolo isku kotimaiselle valtamedialle, joten ensitöikseen se yritti kääntää huomion miehen demariseen jäsenkirjaan, yrittäen typistää siitä puoluepoliittisen kalabaliikin. Toinen on sitten ollut armoton miehen demonisoiminen kaivamalla kaikenlaista vähemmän mukavaa miehen menneestä. Näin on saatu vähemmälle huomiolle, että lähes kaikki syyriasta tuleva uutisointi on ollut manipuloitua ja wahhabistien suunnittelemaa.

Valtamedia ja sen päätoimittajat antoivat vähän aika sitten hurskastelevia lausuntoja, jossa vannoivat totuudenmukaisen ja objektiivisen tiedonvälityksen nimiin. On mielenkiintoista että samaan aikaan ei kukaan tarkistanut Adhamin taustoja, saati hänen kirjoituksiaan. On jopa sellaistakin putkahtanut julkisuuteen, että yksittäiset ihmiset olivat hyvissä ajoin pyrkineet varoittamaan ja paljastamaan Adhamin taustoja ja lausuntoja medialle, joka ei ottanut niitä kuuleviin korviinsa. Se ei vain voinut lopettaa valehtelemisen kierrettä kesken kaiken, kunnes viimein skandaali oli valmis. Ainoa mihin se käytti näemmä etsikkoaikansa, oli oman itsensä valkopesu, tai pikemmin sivussapysyminen.


Adham ei sinänsä ole kiinnostava hahmo, eikä edes hänen päätymisensä medialellikiksi koska hänellä oli niin hyvä ja sydäntäriipaiseva tarina. Hänen taustavoimansa olisivat tottakai tutkimisen arvoiset. Ei kai kukaan kiistä etteikö Al-Qaida vaikuttaisi myös länsimaissa ja se haluaa osansa mediauutisoinnista omilla ehdoillaan – jonka se ainakin suomessa sai onnistumaan 16 -0.

Rami Adhamin mediapolitiikka vastaa tietenkin täysin Al-Qaidan informaatiosotaa. Heidän strateginen aseensa niin Mosulissa kuin Aleppossakin ovat ihmiskilvet, eli viattomien käyttäminen luotien edessä. Luottaen siihen että länsimaat ovat heikkoja ja alkavat epäröidä, tästä otetaan julkisuusarvo kaikin keinoin. Pahintahan olisi vihollinen joka jyrää niin taistelijat kuin siviilitkin erottelematta niitä millään tavoin, ja erityinen pelko liittyy aina Venäjän armeijaan – se tulee ja jyrää. Amerikkalaisvetoinen media tietenkin yrittää järkyttää tällä venäläispommituksella, ei yksinomaan siksi että todellisuudessa Al-Qaida ja Yhdysvallat ovat hyvää pataa keskenään, vaan myös siksi ettei venäläisille haluta antaa jalansijaa lähi-idässä. Tälläisiin asioihin näitä Rami Adhameita tarvitaan. He ovat käytännöllisiä ihmisiä niin Al-Qaidan taistelijoille heidän strategiassaan, kuin myös Yhdysvaltojen valtapyyteissä.

ja kun joku onnistuu olemaan yhteneväistä linjaa Yhdysvaltojen kanssa, sillä ei sitten olekaan merkitystä että mies on Al-Qaidan äänitorvi. Kenties sen on joku kotimainen toimittaja tai päätoimittaja huomannut ja ottanut asian puheeksi. Saanut sitten puhelinsoiton jostakin Puolustushallinnosta tai Ulkoministeriöstä josta on käsketty olemaan puuttumatta asiaan… Suomen edut..köh.. ”ulkomaihin” vaativat niin.

Mitä Rami Adham alias lelusalakuljettaja meille opettaa? Se opettaa että tuskin on kyse yksittäistapauksesta. Kotimainen valtamediamme on viime vuosina politisoitunut ja luonut uutisia, joissa oleellisempaa on niiden poliittinen käyttöarvo kuin totuusarvo. Olemme siirtyneet suuren maailman tapaan viimeinkin mediaan, joka suoltaa muunneltua totuutta omalla raskaalla voimallaan, ja ihmiset kukin tahoillaan vaistoavat sen, mutta eivät sitä pysty tietenkään vastustamaan. Tai jos se halutaan oikein ilkeästi sanoa – olemme siirtyneet faktojen jälkeiseen maailmaan!

Jukkis