Pääkirjoitukset

Olen jotenkin ollut pettynyt viimeaikojen joka paikassa vellovaan ryssävihaan. Omasta mielestäni naapurimaiden ja sen asukkaiden, puhutaan sitten ruotsalaisista tai venäläisistä on tyystin väärin ymmärrettyä kansallistunnetta. Pahinta ryssävihassa on, että se syntyi heti itsenäisyytemme alkuhetkillä ja 99 vuotta myöhemmin sama asia junnaa edelleen paikallaan, aivan kuin kansallinen ajattelu ei olisi kehittynyt, muuttunut saati sopeutunut mihinkään.

Syyksi ryssävihalle on haettu sitä kansallista traumaa jonka generalissimus Stalin jätti jälkeensä. Tietenkin on ironista syyttää venäläisiä Stalinin hirmuteoista koska jos joku kansa on tuon tyrannin kurimuksessa kärsinyt suhteessa eniten, ne ovat tietenkin venäläiset itse. Kiistatonta kuitenkin on, että toinen maailmansota traumatisoi suomalaiset, ja trauma vain syveni Kekkosen pitkinä ja lähes ikuisina neuvostoliiton vuosina. Tarvitaanko kansallista terapiaa?

Loppujen lopuksi asia ei ole noin yksinkertainen. Toinen tekijä mikä pitää tietyn arvomaailman sitkeästi muuttumattomana, on tietenkin se, että Suomessa ei nyt vaan tapahdu mitään uutta. Puoliväkisinkin isoisänaikaista arvomaailmaa joudutaan kuljettamaan riippakivenä, sillä uusia virtauksia ei vain pääse syntymään. Eristynyt, maantieteellisesti kaukana kaikesta sijaitseva, harvalukuinen ja pieni väestö ei pääse edes olosuhteiden vuoksi kasvamaan ulos itsenäisyytensä ensimmäisten vuosien arvolatauksista.


Mistä me pääsemmekin siihen, että ainoat suunnannäyttäjät ovat olleet tietyt avainsukupolvet. Ensimmäinen sellainen sukupolvi oli tietenkin tämä kapinavuoden jääkärisukupolvi, nuoria vihaisia miehiä, käsissään kapinavuoden verta ja taatusti tarmoa rakentaa kansallista identiteettiä aidolla ja sydämestä tulevalla ryssävihalla.

Mentiin pitkään ennen kuin toinen avainsukupolvi syntyi, ja he olivat itseoikeutetusi aseveli-sosialisteina tunnettu sukupolvi. Ne nuoret miehet jotka menivät sotaan loppukesällä 1944 ja ehtivät saada rintamakokemuksen, joka loi heille itsevarmuutta mutta kuitenkin niin pienen aikaa, että sota ei niistänyt heistä ideologista liekkiä. Heillä riitti sittemmin tarmoa ”sotia” poliittisella saralla.

Kolmas avainsukupolvi oli 60-luvun taistolaispolvi joille oikeanikäisenä saatu avainkokemus aikakautta ravistelevine murrosvaiheineen, synnytti selkeän ideologian, joka syrjäytti vanhemmat käsitykset.


Mitä tulee muihin sukupolviin, joita oli avainsukupolvien välissä, heidät ohitettiin ja koska näköpiirissä ei ole ollut murroskausia, jotka olisivat luoneet nuorille positiivisen avainkokemuksen, ei tarvittavaa sukupolvi-identiteettiä ole näiden jälkeen päässyt syntymään. Samaisesta syystä ei synny myöskään suurmiehiä, sillä suurmieheksi pääseminenkin tarvitsee tälläisen sukupolvikontekstin, ideologisen taustan jonka taustavoima nostaa tietyt ihmiset kehiin.

Avainsukupolvet voivat olla vaikea asia hahmottaa, mutta nämä kolme sukupolvea määrittävät edelleen itsekunkin arvomaailman. Sanomattakin on selvää, että oikeistopiirit tuntevat vuoden 1918 sukupolven arvot omikseen, ja sen vuoksi ryssävihakin leimahtelee tämän tästä oikeisto- ja porvarispiireissä.

Asevelisosialistit edustavat – kuten nimikin kertoo –huomattavasti maltillisempaa näkemystä, ja uskoakseni valtaosa palkansaajista on tavalla tai toisella vuoden 1948 sukupolven arvomaailmoissa. Taistolaispolvi vuodelta 1972 puhuttelee tietenkin vasenta siipeä. Toisaalta 1970-luku muistetaan myös vahvana sosiaalireformin vuosina, jolloin erilaiset etujärjestöt syntyivät ihmis- ja kansalaisoikeuksien saralle ja viittaus Vihreisiin ei tässä onnu - jatkumohan on selviö.


Jossain määrin 60-luvun murroskauden vennamolainen maailmankuva on tarttunut oikeistopopulismiin joka oli selkeä protestiliike niin asevelisosialistien kuin taistolaistenkin maailmankuvalle, mutta se ei voinut silti samaistua jyrkkään ja elitistiseen oikeistoon kuin osittain, jota jääkäripolvi edusti. Oikeistopopulismi on ottanut maalaisliittolaisen konservatismin, ja jääkäripolven näkemykset olivat sille kertakaikkiaan liian sotaisia ja radikaaleja. Oikeistopopulismissa on mielenkiintoista että koska se on syntynyt avainsukupolvien välisessä harmaassa alueessa, sillä ei ole selkeää alkukotia, ja tämän vuoksi sillä ei voi olla selkeää ideologista pohjaa, joten sen suosiokin menee hyvin turbulenttisesti, vähän kuin vain leimahtaen hetkellisesti ja aloittaen uudelleen nollapisteestä.

Suomen henkisen tilan määrittää edelleen nämä kolme sukupolvea, eikä se siitä pääse kasvamaan. Loppu selittyy sillä yhteiskunnallisella syklillä jonka määritti jo 1500-luvulla elänyt Niccolo Macchiavelli. Kaikki valtiot ja syntyvät yleensä yksinvallalla josta ajan kanssa syntyy hirmuvalta. Yksinvaltiaan kuollessa vallan ottavat hovin taitavimmat jäsenet eli syntyy parhainvaltaa. Se korruptoituu ja laiskistuu aikain saatossa joten syntyy harvainvaltaa. Seuraava vaihe on luonnollisesti kansanvalta. Se vuorostaan pirstaloituu mosaiikkimaiseksi päällepuhujien kerhoksi joten syntyy mielivaltaa. Sitten aletaan taas haikailemaan vahvaa johtajaa, joten sykli alkaa alusta. Tämä sykli yleensä syntyy mikrosyklinä jo yhden sukupolven sisällä. vahvatahtoinen Kekkonen (yksinvalta) joka alkaa sisäpoliittisesti korvaamattomaksi (hirmuvalta). Koiviston kausi (parhainvalta) siirtyy asteittain korporatiivisen yhteiskunnan pahimpiin puoliin eli harvainvaltaan. Lopulta syntyy joku Vihreiden tai Perusuomalaisten kansalaisliike (kansanvalta) joka loppupeleissä kompuroi työmies Putkosen räjähtävissä lepakoissa, jossa ollaan siirtymässä faktojen jälkeiseen aikakauteen eli mielivaltaan. Tietyllä tavalla lähdekritiikitön lööppijournalismi uutisankkoineeen ja manipuloitune uutisineen vain jouduttaa kehitystä takaisin vahvan johtajan lumoihin.

Nämä kuusi hallintatapaa ovat silti suljettu kehä. Ne seuraavat toinen toistaan, kuin häntäänsä syövä käärme ja kun tähän lisää että avainsukupolvien ideologia vain päivittyy ajan virrassa, ei pidä ihmetellä että Suomessa ei mikään muutu, eikä suunnannäyttäjiä ole. Tärkeintä on ymmärtää, että tuollaiset ryssävihat vielä sadan vuoden itsenäisyyden jälkeen ilmaisevat, että kansallinen ajattelu ei ole kehittynyt tai kasvanut piiruakaan itsenäisyysjulistuksen jälkeen. Arvomaailma on tyystin sama mikä se oli muutama kuukausi tai vuosi itsenäisyysjulistuksen jälkeen ja junnaa loputtomasti paikallaan. Suomi elää ikuisessa pysähtyneisyyden tilassa, ja ne jotka hyötyvät tilanteesta, suovat tietenkin näin jatkuvankin.

Valitan kirjoituksen yli-älyllisyyttä

Jukkis

Venäjälle on määrätty liuta talouspakotteita, asteittain ja mitä erinäisimmistä syistä. Teemme nyt pienen läpivalaisun näistä syistä, lukekaa ja ihmetelkää. Kaikki tämä on meille onnistuttu myymään massiivisen propagandan saattamana.

 
Krimin valtaus

Talouspakotteiden ensimmäinen syy oli Venäjän Krimin niemimaan valtauksessa, ja tälläisiä todisteita siinä esitettiin po. valtauksen todisteiksi:

USA:n ulkoministeri John Kerry ilmoitti että Venäjä keskittää joukkoja Krimille ja paikalle saapuu  marssikolonna toisensa perästä. Tästä hänellä oli satelliittikuvia, joita tosin ei koskaan näytetty julkisuudessa.

ETYK-tarkkaajat ilmoittivat että 16 000 hengen venäläistukikohtaan on saapunut n. 200 sotilasta, määrä joka vastaa suurinpiirtein viikonloppu lomalaisten määrää.

Suomen sotilas –lehti nousi maailmanmaineeseen analysoidessaan Krimin alueparlamentin tunnuksettomia joukkoja. Sellaisia liivejä ja taisteluvöitä ei kuulemma ole muilla kuin Venäjän erikoisjoukoilla. Suomessa tismalleen vastaavia voi ostaa esim Varustelekasta.

Media herkutteli pitkään miten `vihreät miehet´ ovat tunnuksettomia venäläissotilaita. Koska sellainen käsittää sotarikoksen, asian tutkivat sekä ETYK että Punainen Risti eivätkä ne saaneet minkäänlaista todistetta että Krimin alueparlamentin joukot olisivat olleet valepukuisia venäläissotilaita.

Putinin tunnustukset. YLE julkisti näkyvästi miten Putin kiitteli `Krimin valtaamisesta´ mutta todellisuudessa – alkukielellä – Putin kiitteli niemimaan joukkoja maltista kriisin aikana. Vastaavia käännöskukkasia ilmestyi kaikkiaan kolme, ja kaikki vääristeltyjä. Lopulta Putin myönsi että venäläisjoukot avustivat järjestyksenpidossa vaalipäivänä, ja vihdoin viimein saatiin se ensimmäinen todiste miehityksestä, jos nyt tätä voi sellaisena pitää edes parhaalla tahdollaan.

Venäläisjoukot Ukrainan rajalla



talouspakotteiden toinen aalto tuli siitä, että Venäjä keskitti aggressiivisesti joukkojaan Ukrainan rajalle.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry esitteli liudan satelliittikuvia jossa näkyi, miten venäläiset harjoittelevat hyökkäystä. Muutaman päivän päästä selvisi, että ne olivat vanhoja otoksia vuosi aiemmin pidetyistä sotaharjoituksista. Obaman suosio romahti hetkellisesti tähän valheeseen.
Mediassa esitettyjä kuvia venäläisten joukkojenkeskityksestä. Todellisuudessa kuvat ovat vuosia aiemmin pidetyistä sotaharjoituksista. Obaman halllinto kärähtä näistä kuvista ja joutui skandaalin kouriin. Tätä tapausta ei uutisoitu koskaan Suomessa vaan valtaosa suomalaisista uskoo edelleenkin näiden kuvien autenttisuuteen.

Naton silloinen johtaja Rasmussen esitteli myös satelliittikuvia joiden suttuinen ja ylimalkainen kuvalaatu hämmästytti. Niin huonoa kuvanlaatua kun ei ollut enää edes 1950-luvun U2 –vakoilukoneilla. Kuvissa on joitakin epämääräisiä pisteitä nurmikolla ja edelleen väitellään olivatko kuvat otettu Ukrainan rajalla vai Rasmussenin mökkitieltä, ja mitä niiden pitäisi edes esittää.

Nato julkisti Rasmussenin johdolla toisenkin kuvasarjan, jossa oli huomattavasti parempi resoluutio. Venäjän ulkoministeri Lavrov ilmoitti kuivasti, että kyseiset kuvat ovat kuvakaappaus Flaming Cliffs 2 –videopelistä ja tämän koommin ei Nato-kuvia sittemmin nähtykään.

 
Kuulu kuva venäläisjoukoista itä-ukrainassa oli todellisuudessa kuvakaappaus videopelistä.

Venäläisjoukot itä-Ukrainassa.

Tuskin mihinkään on haettu niin kiihkeästi todisteita kuin Venäjän armeijan sekaantumisen itä-Ukrainan sotaan. Tästä väitteestä syntyi talouspakotteiden kolmas vaihe.

Toimittajat kävivät valokuvaamassa venäläisten rajajoukkojen marsseja ja myivät kuvat väittäen niiden otetun Ukrainan puolella.

Ukrainan armeija sai kiinni 12 –henkisen venäläisen rajapartion joka oli eksynyt Ukrainan puolelle rajaa.

Presidentti Poroshenko esitteli kokouksessa näkyvästi venäläisiä passeja todisteena venäläisjoukoista. Oudoiksi nämä passit tekivät ne, että osa oli venäjän sisämaan passeja – eräänlaisia henkilöllisyystodistuksia – eli propuskoita, eikä niillä ole mitään tekoa rajanylityksen kanssa.



Todisteet venäläisjoukoista Ukrainassa Venäjän sisältä.

Sotilaiden Äidit –järjestö – jota samanimisyydestään huolimatta ei pidä sekoittaa siihen oikeaan sotilaiden äidit –etujärjestöön väitti että liuta venäläissotilaita sotii Ukrainan puolella. Venäjän puolustusministeriö tutki välittömästi kaikki nimet omaisten huolen vuoksi, ja ilmoitti jokaisen sotilaan löytyvän palveluspaikastaan Venäjän varuskunnista. Kyseessä oli amerikkalaisrahoitteinen mediatemppu.

Sitten jahdattiin näitä venäläissotilaiden hautoja. Yhtäkään ei löytynyt ja koko juttu oli pelkkä huhu.

Mediassa nähtiin myös haavoittunut venäläissotilas joka oli pahoin palanut Ukrainassa. Epäilyttäväksi kuvan teki, että siteet olivat vain sutaistu kehon ympärille, sairaaloihin Venäjällä ei päästetä toimittajia ja rykmenttinsä numeron sijasta po. sotilas ilmoitti panssarijunan numeron.

Tapaus MH17.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry ilmoitti omaavansa satelliittikuvia jotka kertovat että matkustajakone MH17 pudotettiin BUK-ilmatorjuntaohjuksella. Näitä kuvia ei ole koskaan julkistettu.

Kaikki muut todisteet; haastattelut, nauhoitteet, valokuvat ym on sittemmin todettu väärennöksiksi tai väärinkäsityksiksi. Tapaus on edelleen avoin tekotapaa myöten.
Länsimaat syyttävät venäläisiä BUK-ohjuksen käytöstä. BUK-ohjuksen kaikissa malleissa on vain kuutiomaisia tai perhosmaisen kulmikkaita kappaleita. Silti itse MH17 -rungossa on löydettävissä tyystin pyöreitä reikiä. Miten kulmikas kappale voi tehdä pyöreän reiän, on maailmanhistorian suurimpia arvoituksia sillä se sotii jo puhtaasti fysikaalisia luonnonlakeja vastaan.

 Minskin sopimus

Viimeisin talouspakote määrättiiin siitä, että Venäjä ei noudata Minskin sopimusta tulitaukoineen.

Minskin sopimuksesta on hyvä tietää, että Venäjä ei voi sitä noudattaa, koska ei ole ylipäätään sopimusosapuoli. Se että koko sopimus on ylipäätään aikaansaatu, siitä on kiittäminen Venäjän ulkoministeri Lavrovia joka sitkeästi on tehnyt sen eteen diplomaattityötä ja johon länsimaat asennoituivat penseästi, ja Kiovan hallinto marssi sieltä kesken kaiken ulos, koska tulitauon sijasta se odottaa separatistiarmeijan antautuvan ehdoitta ja marssivan suosiolla vankileireille.

Mitä tulitaukorikkomuksiin tulee, on epäämättömässti näytettävissä, että sitä rikkoo lähes yksipuolisesti Kiovan hallinto ja tätä eivät länsimaat noteeraa, ainoastaan silloin kun separatistit vastaavat tuleen, on tapahtunut tulitaukorikkomus. Itse asiassa länsimaat aseistavat, kouluttavat ja toimivat yhdessä Kiovan armeijan kanssa, ja tässä mielessä niiden tekopyhyys on suoranaisen julkeaa.

Nämä ovat talouspakotteiden syyt, ja kukin voi nähdä miten hataralla pohjalla ne ovat. Suomen kaltaiselle maalle ne maksavat vuositasolla minimissään 3 miljardia per vuosi ja pahimmillaan – kaikki tekijät huomioiden – yli 12 miljardia per vuosi. Suomi on osallistunut talouspakotteisiin omasta vapaaehtoisesta halustaan haluten vain osoittaa kuuliaisuutensa Obaman hallinnolle, ja maksaa siitä ankaraa hintaa.

Jukkis

Kysymys Krimin miehittämisestä lienee oleellisin asia koko Ukrainan kriisissä sillä sen avulla perustellaan mm. Venäjän ulkopoliittista aggressiota ja käytännössä tämä episodi aloitti talouspakotteet. Vaan pitääkö asia kuitenkin paikkansa, miehitettiinkö Krimin niemimaa oikeasti vai liittyikö se Venäjään omasta tahdostaan.

Miehitys terminä viittaa invaasiomaiseen valtaukseen, ja jos ja kun niemimaa todellakin miehitettiin, se olisi sotahistoriallinen sensaatio siinä, että kuolonuhreja ei syntynyt käytännössä ensimmäistäkään. Sotahistoriallisesti se olisi ainutlaatuinen tapahtuma ja sotaliikkeenä maailman paras. Sillä maailmanhistoria ei tosiaankaan tunne yhtäkään tapausta, jossa vieraan vallan sotavoimat saisivat toisen valtion alueita haltuunsa ilman taisteluita. Näissä on tietenkin vivahde-eroja. Esim Natsi-Saksan suorittama miehitys Tsekkoslovakiaan ei ollut invaasio sanan varsinaisessa merkitysessä, koska länsiliittoutuneet myivät tämän maan Hitlerille ja se oli jo valmiiksi antautunut. Invaasio on vaikkapa sitten Saksan työntyminen Tanskaan 1940, joka tosin suoritettiin nopeasti ja pääosin verettömästi mutta kahakkaluonteisia taisteluita kuolonuhreineen käytiin siitä huolimatta.


Käytännössä kai Kiovan vallankumoushallinto oli luvannut amerikkalaisille Sevastopolin laivastotukikohdan, ja sehän oli amerikkalaisille aarre vailla vertaa. Venäläiset vain ehtivät ensin ja tiettävästi Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry sukkuloi seuraavat päivät keplotellakseen laivastotukikohdan amerikkalaisomistukseen. tehtiin tarjouksia, uhkauksia, pullisteltiin, mairiteltiin ja lopulta väitettiin Krimiä miehitetyksi ja siirryttiin talouspakotteiden tielle.

On toinenkin versio. Krimin niemimaan kääntyminen Venäjän syliin sai lähtölaukauksensa Kiovan äärioikeistolaisesta juntasta, joka pikavauhdilla sääsi sarjan venäläisvähemmistöä diskirminoivia lakeja, ja koska Krim oli täynnänsä venäläisvähemmistöä joka oli jo 90-luvulta saakka kaipaillut takaisin äitiVenäjän huomaan, ei se tätä kehitystä voinut katsoa hyvällä. Seuraava episodi oli sitten ammattiyhdistystalon tuhopoltto, jolloin Krimin alueparlamentille alkoi valkenemaan vallankaappauksen luonne. Samaan syssyyn tapahtui sekin että kun itä-ukrainassa miliisi kieltäytyi tottelemasta Kiovan määräyksiä, Kiovasta annettiin ilmoitus miliisiaseman joutumisesta terroristien haltuun, ja käytiin po. miliisit ampumassa, tilanne kävi koko ajan huolestuttavammaksi. Sitten seurasi se uhkaus jossa Krimin alueparlamentti uhattiin niin ikään polttaa ja tappaa sen edustajat, siirtyminen Venäjän hoiviin käynnistyi.


Venäläismielisyys oli ja on Krimillä niin vahvaa, että kokonainen laivasto siirtyi muitta mutkitta Venäjän laivastoksi, ukrainalainen jalkaväkidivisioona vaihtoi puolta käytännössä kokonaan, ja kansanäänestys, joka juridisesti piti suorittaa ensin itsenäisyysäänestyksenä, kertoi omaa lahjomatonta kieltään. Peräti 96.6% äänesti vallanvaihdon puolesta, ja myöhemmät gallup-kyselyt ovat osoittaneet, että päätöstä ei ole kaduttu.

John Kerrylle tämä oli tietenkin myrkkyä, kuin koko länsimaiselle maailmalle. Aloitettiin mittava propagandakampanja joka tosin ulottui vain oman maan kansalaisiin. Ensin koetettiin todistaa että äänestystulos perustuu vaalivilppiin, mutta kansainväliset vaalitarkkailijat olivat toista mieltä. Sitten mediatilaa sai paljon Krimin tataarit jotka kansallisena vähemmistönä asettuivat ainoana vastahankaan, joskin myös osa tataareista äänesti puolesta länsimedian suureksi närkästykseksi. Lopulta länsimedia yritti sitäkin temppua että äänestäjät äänestävät aseenpiiput selässään, mutta vaikka se upposikin lukijakuntaan, sen todenperä oli täyttä humpuukia. Yhtä puppua oli alueparlamentin aseellinen valtaus – valheet länsimediassa seurasivat pikavauhtia toinen toistaan. On kiistatonta että Krimin siirtyminen Venäjälle tapahtui asukkaiden omasta tahdosta ja täysin rehellisesti, seikka joka tietoisesti haluttiin haudata manipuloidun uutisoinnin alle.

Sitten alettiin puhumaan vihreistä miehistä eli tunnuksettomista venäläissotilaista. Tätä toitotettiin länsimediassa ja uskoakseni sen valtaosa uskoikin. Koska tunnuksettomassa asepuvussa esiintyminen on kansainvälinen sotarikos, väitteet tutki kansainvälinen Punainen Risti ja esitti johtopäätöksenään, että se ei kyennyt löytämään ensimmäistäkään todistetta että näin olisi tapahtunut.

Hämmästyttävää kyllä, ainoa todiste tuleekin suomalaiselta sotilastarkkaajalta joka otti kuvan tälläisestä sotilaasta ja väitti että sotilaan varusteet ovat vain tiettyjen erikoisjoukkojen käytössä. Kuva levisi kansainvälisesti mutta kuvateksti on kylläkin palturia. Varusteet kun ovat samat oli mikä yksikkö tahansa, ainoastaan koulutus erottaa tavallisen mosurin ja erikoisjoukot toisistaan. Väite että tiettyjä varusteita on vain tietyillä joukoilla,kuten kuvan sotilaalla tst-liivit, on harhaanjohtamista, sillä vastaavat voi ostaa vaikkapa kotimaisesta Varusteleka –kaupasta.

Seuraava todiste tuli sitten John Kerryn suusta, jossa tämä ilmaisi nähneensä satelliittikuvista mittavia joukkojensiirtoja. Hän mainitsi lukumääräisesti 300 sotilasta. Ilmeisesti tämä pitääkin paikkansa sillä 25 000 Sevastopolissa olevan venäläissotilaan varuskunnassa, tämä vastaa luonnollista lomalaisten ym määrää.


Seuraavaksi ilmaantui taas valokuvia venäläisten tiesuluista. Kertomatta jäi että ne olivat otettu venäläistukikohdan ulkopuolella estämään ulkopuolisten pääsy tukikohtaan.

Lopulta sitten uutisoitiin isolla Putinin tunnustus, jossa tämä kiittää joukkojaan miehityksestä. Se uutisoitiin Suomessakin isolla mutta kukaan ei viitsinyt tarkistaa, että todellisuudessa hän kiitti paikallista venäläisvaruskuntaa maltista kriisin aikana. Kyseessä oli ainakin YLEltä tietoisen tahallinen virheuutinen, valhe, jollaisia kiistatta nähtiin muitakin näihin aikoihin. Tarkoitettu harhaanjohtamaan suomalaislukijaa ja saamaan hänet propagandalle alttiiksi.

Käytännössä todisteet Krimin miehityksestä ovat tässä. Yksi vihreidenmiesten huhu, pari valokuvaa joiden kuvatekstit olivat hyvin manipuloivia, satelliittikuva lomaltapalaavista sotilaista ja yksi tahallinen käännösvirhe.

Asia on sen vuoksi tärkeä oikoa, että pikaistuksissa tehdyistä valheista tulee äkkiä lähitapahtumia ohjaavia valheita ja niistä tulee aikain saatossa historian väärentämistä. Vähän samaan tapaan kuin Georgiankin sota. Lukija joka ei ole perehtynyt Georgian sotaan edes yhden wikipedian verran, saattaa hyvinkin olla uskossa että venäjä miehitti Georgian, vaikka asia on käytännössä päinvastoin. Me elämme maailmassa jossa varsinainen totuus ei enää paljoa paina poliittisten intressien edessä ja ellei ole tarkkana, joutuu itsekin väärälle tielle.

Eli yksinkertainen vastaus kysymykseen on että Krimin niemimaata ei koskaan invaasiomaisesti miehitetty ja tässä meille kaikille on valehdeltu. Muista että minä tarjoan vain sinulle totuutta sellaisena kuin se on.

Jukkis

Ukrainan kriisi ja siitä seurannut itä-ukrainan sota on eräs keskeisempiä asioita myös kotimaisessa sisä- ja ulkopolitiikassa. Sen vuoksi aihe ei ole yhdentekevä. Ymmärtääksemme tapahtumia niitä pitää tutkia ja ymmärtää. Tässä ykkösosassa aloitamme motiiveista, jotka tulivat johtamaan tapahtumiin ja joiden merkitys näkyy edelleen valtamedian tiedotuspolitiikassa.

Ukrainassa valta vaihtui Euromaidanina tunnetussa vallankumouksessa, vai pitäisikö sanoa vallankaappauksessa? Tähän tapahtumiin on Ukrainassa omat historialliset perinteensä. Maa kun ei ole koskaan ollut mikään parlamentarismin kehto, ja vaalivilppi ja korruptio ovat niin syvässä rakenteissa, että erilaiset oranssikumoukset tuntuvat olevan lähes ainoa vaalitapa. Yleensä ne ovat johtaneet toiseen korruptoituneeseen hallintoon. Ukrainalaiset oligarkit – jotka hääräsivät myös euromaidanin taustalla – ovat myös osanneet hyödyntää ulkovaltojen tukea asialleen. Tällä kertaa tukea haettiin länsimaista, mikä oli ainakin länsimaiselle finanssisektorille mieluista kuultavaa.

Sillä kaiholla länsimaiset pankkiirit muistelevat edellleen Neuvostoliiton hajoamista ja sitä seurannutta Jeltsinin kaaoksen vuosia. Jeltsinin aikaan maa teki kurssinmuutoksen kohti markkinaliberalismia, joka tarkoitti että Venäjällä julkista sektoria ei käytännössä ollut, sosiaalirahat kuten eläkkeet ajautuivat Horodovskin kaltaisen pyramidihuijarien taskuihin, ja väki ajautui vodkanhuuruiseen köyhyyteen. Kun Putin totesi myöhemmin että markkinaliberalismi tappoi Venäjällä enemmän kuin toinen maailmansota, väitteessä ei ollut liioittelun häivääkään. Luonnollisesti länsipankit hyödynsivät lähes ilmaiseksi muuttuneita luonnonvaroja ja halpatyövoiman armeijaa. Voidaan liioittelematta sanoa, että länsimaiden peräti 14 vuotta yhteen menoon jatkunut nousukausi nojasi venäläisten häikäilemättömään riistoon, jos kaihdamme sanaa kolonialismi. Sellainen on kylmänsodan voittajan nautintaoikeus. Hissuksiin Venäjälläkin alkoi kokoontua salaseuramaisesti siloviikkeina tunnettu ryhmä joka koostui entisistä KGB- ja armeijaupseereista, jotka päättivät että näin ei voi enää jatkua, ja antaa venäläisten tuhoutua. He pakottivat Jeltsinin eroamaan, kansallistivat teollisuutensa ja luonnonrikkautensa, asettivat tullit ja tekivät ulkomaisten suuryritysten olon tukalaksi. Kurssinmuutos oli niin totaalinen, että ensimmäistä kertaa Venäjän pitkässä historiassa alettiin luomaan venäläistä keskiluokkaa, ja lisättiin sen ostovoimaa. Samaisesta syystä länsimaissa muistellaan edelleen Jeltsiniä lämmöllä ja Putin siloviikkeineen on lähes kirosana.



Kun suursijoittaja George Soros ymmärsi mitä Poroshenkon kaltaiset oligarkit hänelle tarjosivat, hän suostui mielihyvin. He antaisivat mielihyvin riistää maataan, kunhan itse pääsisivät valtaan. Ukraina on kuitenkin iso valtio jolla on teollisuutta ja maataloutta, ja kun sama voitaisiin toistaa Ukrainan kohdalla mikä Venäjällä tehtiin aiemmin, tottakai länsimaat suostuivat tukemaan tulevaa vallankaappausta. Vallankumoukset eivät kuitenkaan ole koskaan olleet keski-ikäisten ja maltillisten puuhia, vaan tekijöiksi pitää aina hakea ääriainesta, tässä tapauksessa väkeä äärioikeistosta ja uusnatseista. Pelkät Ukrainan omat jalkapallohuligaanit ja natsiryhmittymät eivät tietenkään piisanneet, vaan samaa sakkia haettiin myös läntisen Euroopan uusnatseista, joita ilmeisesti koulutettiin Puolassa Sotshin olympialaisten aikaan. Vaikka tämä väki olikin euromaidanin kohdalla hyödyllinen, se oli myös EU-johtajille harvinaisen kiusallinen, ja yhteisen tiedotuslinjan mukaisesti sitä ei olut näkevinään. Ajateltiin sinänsä kaukonäköisesti, että se olisi vain osa pakollista välivaihetta, vaikkakin on sanottava että itä-ukrainan sota hyvin pitkälti johtui maan venäläisvähemmistön peloista näitä ääriliikkeitä kohtaan, joten seurauksitta ei uusnatsien käyttö suinkaan mennyt. Uusnatsien aikakausi euromaidanin jälkeen voidaan katsoa päättyneeksi, kun oligarkit teloittivat Sasko-Billinä tunnetun väkivaltaa kaihtamattoman äärioikeistolaisjohtajan – vallankumous oli syönyt omat lapsensa.


Se miten tämä liittyy meihin, liittyy informaatiosotaan ja eriasteisiin psykologisiin operaatioihin. Kun euromaidan alkoi, länsimedia alkoi närkästyneesti syyttää Ukrainan presidentti Janukovytšia kansannousun väkivaltaisesta tukahduttamisesta, ja brutaaleista menetelmistä. Tämä syyttely tekikin presidentin hampaattomaksi, sillä hän ei suinkaan halunnut olla sellainen hirviö kuin länsilehdistö hänet esitti. Niinpä hän suitsi poliisin toimia, ymmärtämättä tässä vaiheessa että nyt oli tosi kyseessä. Ukrainalaisten väkimassojen keskellä liikuskeli asemiesten sakkeja, jotka ammuskelivat poliiseja hengiltä, ja kuulujen maidaninlaukausten perusteella myös toisia mielenosoittajia. Kun Janukovytšille alkoi selvitä että kyse ei ole spontaanista mielenilmauksesta, oli jo liian myöhäistä. Hän pelastautui nippanappa lentokoneeseen.

Toinen kohde vaikuttamisessa oli itsestäänselvästi venäjän presidentti Putin. Hänestä leivottiin länsimedian mielikuvissa aggressiivista Venäjää luotsaava ihmishirviö, jonka motiivit liikkuivat naapurimaiden valtauksissa ja suurvaltapolitiikan laajentumisessa. Myös Putin halusi välttää leimautumista ja kriisin ajan hän onkin esiintynyt edukseen diplomaattisena, rauhantahtoisena vekkulina. Toisaalta hänen julkisuuskuvaansa hyvin pitkälle säätelee länsimedian pohjaton mustamaalaus joka ikään kuin pakottaa hänet vastakkaiseen rooliin.

 

Kolmas informaatiosodan uhri olet sitten Sinä. Juuri Sinä joka luet näitä rivejä. Oli itsestäänselvää että näin läpinäkyvä ja groteksi vallankaappaus jakaisi myös länsimaiden asukkaat. Syntyisi oppositiovoima erilaisista rauhanliikkeistä, erityisesti vasemmistopiireistä jotka näkivät uusnatsivaltion lävitse, ja mahdollisesti sen imussa oikeistopopulismikin kyseenalaistaisi toimet Ukrainassa. Tämä kehitys ennaltaehkäistiin julkaisemalla valtaisa määrä valheinformaatiota, josta me suomalaisetkin saimme nauttia useita kertoja saman vuorokauden aikana. kansallista vetoapua se sai nato-kannattajilta joiden lobbarit käytännössä ottivat kaiken valtamedian monopoliinsa, ja syötti niin yksipuolista ja manipuloitua uutista, että totuus katosi tuonne jonnekin.

 
ja sehän vasta Putin-setää naurattaakin kun saa myydä aseita itä-ukrainan molemmille osapuolille amerikkalaisten nenän edessä, ja kaikki Ukrainan saamat EU-avustukset päätyvät venäläisten kaasujättien taskuihin.

Tässä on mielenkiintoinen detalji, että Putin-kriitiikki aloitettiin jo muutama viikko ennen euromaidania, käytännössä jo Sotshin olympialaisten aikaan. Jotkut saattavat muistaa miten kotimainen YLE:kin kampanjoi venäjän tasa-arvosta tai montako tönöä kaadettiin olympia-areenan edestä. Tämä vain todistaa että myös Suomessa muutamat ihmiset olivat delegoituja tulevasta Ukrainan vallankaappauksesta, ja ohjasivat mediaa jo hyvissä ajoin kohti informaatiosodan alkuasetelmia.

On sekin selviö, että jos EU-politiikot tiesivät edeltä käsin tulevasta vallankaappauksesta, sen tiesivät varmuudella myös venäläiset. Eikä se katsonut asiakseen reagoida tähän millään lailla.

Todellisuudessa Venäjän johdolle kelpasi oikein hyvin, että länsimaat ottavat Ukrainan hegemoniansa piiriin. Ukraina on ollut Venäjälle iänkaikkinen rasite joka käytännössä on loisinut venäläisten kustannuksella aikomattakaan itse ryhdistyä missään kohtaa. Jos länsimaat haluavat syöttää tänne suuntaan rahojaan, se on heidän asiansa. Pian he oppisivat mlllaista väkeä he ovat. Eikä venäläisnäkemys ole pettänyt, sillä käytännössä kaikki EU-avustukset ja lainanlyhennykset ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen, vaikka EU lähettikin sinne pankkitarkastajat tutkimaan mihin rahaa on voinut hävitä miljarditolkulla.

On kuitenkin sanottava että myös venäläiset ovat hyötyneet valtaisasti Ukrainan kaoottisesta ja korruptoituneesta hallinnosta. Venäjä on heti Yhdysvaltojen jälkeen suurin aseidenmyyjä maailmalla, jonka periaatteisiin ei ole kuulunut niissä kaupoissa harrasta minkäänlaisia moraalikysymyksiä. Tämän vuoksi Venäjän asetehtaat ovat pitkälti olleet ulkoistettuna Ukrainan puolella, jonne mikään viranomaisvalvonta tai kansainväliset sopimukset eivät yllä. venäjän valtio vain valmistaa aseet mutta myyntiverkosto koostuu hämäräperäisistä biznesmiehistä, jotka tunnetaan nimellä Odessan verkosto. He ovat käytännössä mafiosoja jotka pelaavat kansainvälistä ja isoa peliä asekaupan taholla. Kun Kiovan hallinto ainakin retorisella tasolla käy sotaa Venäjää vastaan, niin tässä sodassa myös Kiova ostaa kaikki aseensa Venäjän asetehtaista. Tilanne on ironinen mutta ymmärrettävissä. Edes Ukrainan presidentti Poroshenko ei uskalla koskea maassaan oleviin venäläisiin asetehtaisiin, koska tietäisi että veisi tulonlähteen Odessan verkostolta, ja saisi siitä tempusta kuulan päähänsä samoin tein. Samasta syystä hän on pakotettu ostamaan myös aseensa venäläisiltä. Suomeksi tämä tarkoittaa että itä-ukrainan sodan paras nettotienaaja on ollut koko ajan Venäjä koska se on myynyt aseita sodan molemmille osapuolille.

Jukkis